Ne kirotut kesävaatteet. Lyhyet sortsit ja hihattomat paidat.
Ne eivät sovi minun leveille reisilleni, selluliitinaluilleni, lihaville käsilleni, isoille pohkeilleni.
Voisinpa kääriytyä isoon villapaitaan mistä jenkkakahvani eivät näy. Voisinpa tunkea naamani isoon kaulaliinaan pois maailman silmiltä.
Lauhempaa säätä odotellessa.
Sain tänään tietää, että sain nelosen kandistani! Kaikki se työ ja stressi olikin sen arvoista.
Mutta.
Samalla en voi olla moittimatta itseäni. Olisin voinut olla ahkerampi ja motivoituneempi ja istua iltoja kirjastossa ja kirjoittanut enemmän ja analysoinut enemmän.
Kiellän itseni ajattelemasta näin nyt. Tämä on itseasiassa ensimmäinen kerta kun sanon (no kirjoitan) tämän muille. Ehkä pystyn kohtapuolin välillä ajattelemaan normaalisti enkä aina negatiivisesti.