Laitoin Lykke Li:tä soimaan ja tansahtelin ympäri 28 neliöistä kämppääni viinilasi kädessäni. Tai no, lasi oli tavallinen vesilasi ja viini oli viikon vanhaa, pullon pohjalta. Mutta ehkä juuri se teki siitä hetkestä niin hienon.
Poskia pitkin valui kyyneliä ja lauloin. Will sorrow be the only lover I can call my own?
En tienny, että kaipailisin kättä oman käteni ympärille kävellessä. En tiennyt, että kaipailisin kyynärpään silittelyä kahvilassa. En tiennyt, että kaipailisin polven silittelyä keittiön pöydän äärellä.
Luulin, että olin hyvin epäfyysinen henkilö. Kunnes, yksi söpö poika todisti minun olleen väärässä.
Suutelimme liukuportaissa ja olin kuolla söpöilyyn.
Mutta se poika päätti lopettaa silittelyn ja pussailun ja päätti jättää minut yksin kaipaamaan.
Mistä niitä kivoja silitteleviä poikia löytyy? Haluaisin semmoisen, joka ei heti jätä ja uohda. Jonkun joka oikeasti välittää ja ei valehtele päin naamaa (Tykkään sinusta).
