Minä ja mun puutarha
Vuosien saatossa olen kovasti yrittänyt opetella tuntemaan itseäni. Yhdessä välissä huomasin, että keskityin vain siihen mikä minussa oli korjausta vaille. Oli helpompi listata asioita missä en ollut niin hyvä tai missä olin todella huono, yksinkertaisesti asioita joissa voisin olla parempi. Nämä eivät välttämättä olleet mitään suuriakaan juttuja, mutta katsoin vain asiaa hieman itselleni epäedullisesta kulmasta.
Olen ollut melko ankara itselleni aikanaan ja joskus se nostaa päätään edelleen. Oikeastaan en edelleenkään osaa sanoa mikä muutti ajatteluani tarkalleen tai missä oli käännekohta, mutta eväitä sain siihen monta vuotta sitten psykologilta. Hän auttoi ymmärtämään tiettyjä asioita varhaisilta lapsuus- ja nuoruusvuosiltani ja sen, kuinka tärkeää anteeksi anto on. Lapsuus jättää oman kädenjälkensä jokaiseen meistä ja kannamme tuota jälkeä mukanamme loppuelämän. Osalla se jälki on suurempi ja raskaampi kuin toisilla.
Kirjoitinkin täällä aihetta sivuten http://www.lily.fi/blogit/hanna-elina/hei-mita-jos-ma-oonkin-ihan-onnellinen ,kuinka anteeksi anto on suurin palvelus minkä voit koskaan itsellesi tehdä. Jokainen tietysti kokee asian omalla tavallaan, mutta kun itse opin ymmärtämään ja hyväksymään, että asiat menivät miten menivät ja se ei ollut minu vikani, muutti se jotain minussa. Hyväksyin sen, otin osaksi itseäni ja matkaani ja sitten se matka jatkui. Ei se helppoa ole, mutta jossain välissä joku elämäntilanne ehkä avaa oven tällaisille kohtaamisille. Aina sen aika ei kuitenkaan ole juuri silloin kun itse haluaisit.
Äkkiseltään, kun mietin omia vahvuuksiani, huomaan samojen asioitten ilmaantuvan myös heikkouksieni puolelle.
Nostetaanpa nyt ensimmäisenä esille vaikkapa sinnikkyys. Se on niin valtavaa, että se on rajoilla terveellisyyden kanssa. Läpi harmaan kiven-sanonta on ehkä jopa osa minua. Varmasti jokainen meistä, minä ja sisarukseni olemme jotuneet käymään läpi elämässä vaiheen, jossa on joutunut miettimään, kuinka paljon on valmis painamaan rikkomatta itseään tai muita perheenjäseniään. Joskus siltä ei ole voitu välttyä, eikä rajaa ole osattu vetää ajoissa. Päämäärätietoisuus on varmasti pitänyt pinnalla, mutta ehkä myös vienyt meitä jokaista äärirajoille omien voimiemme suhteen, näin kun on lapsuudesta saakka ollut. Eletty niin sanotusti reunalla tahtomattamme. Tämä piirre on kaksipiippuinen, mutta enemmän pidän sitä hyveenä. Tämän piirteen kanssa on opittava elämään, sillä ikävä kyllä, se saattaa myös satuttaa lähimmäisiä.
Toinen piirteeni, jonka voisin ottaa esiin, on ihmisen ymmärtäminen, asettuminen toisen ihmisen asemaan. Lieneekö se sitten empaattisuutta vai mitä. Toisinaan minun on hankala ymmärtää, miksi joku ihminen ei kykene kohtaamaan toista ja tämän tunteita, tuntemuksia tai ajatuksia. Tottakai minunkin on, ehkäpä tempperamenttini vuoksi, hankala toteuttaa tätä aina, mutta haluan oikeasti kuulla mitä ihmisellä on sanottavanaan.
Tämä on aihe, josta voisin kirjoittaa ikuisuuden. Haluan ymmärtää ihmistä. Rakastan ajattelua ja syvällisempää pohdiskelua. Koen, että tämä on auttanut tietyissä tilanteissa elämässäni, mutta siitä on ollut myös haittaa. Sillä tämä on piirre, jonka mukana saattaa kadottaa osan itseään ja myös imeä itseensä koko maailman maailman murheet. Kultainen keskitie on sopiva.
Pedanttisuus voisi olla kolmas mainittava luonteenpiirteeni. Tämän moni ymmärtääkin, miksi piirre on kaksi jakoinen.
Itse olen aikuisiällä joutunut opettelemaan kokonaan uuden asenteen elämään ja siihen, kuinka tärkeää kokonaisvaltainen hyvinvointi on ja kuinka voisin sen tuoda lähemmäksi omaa arkeani. Miten minun olisi hyvä olla? Se kun heijastuu kaikkeen. Joskus on pakko luopua, että saa jotain uutta tilalle. Hyvä olo ja tasapaino oman itsen kanssa heijastuu kaikkeen ympärillä olevaan. En tosin aina ole kovinkaan hyvä tässä ja sinnikkyydelläkään ei ole mielestäni tämän asian työstämisen kanssa mitään tekemistä. Tasapaino, jota hyvä olo itselleni myös on, ei tule pakottamalla vaan lempeydellä itseä ja ympärillä olevaa kohtaan.
Minä haluan voida hyvin. Olen valmis luopumaan tietyistä, tekemään muutoksia ja töitä sen eteen, että minun on hyvä olla. Tämä on pitkä matka, mutta ilokseni olen voinut huomata, että olen alkanut arvostamaan itseäni niin paljon, että teen asioita tämän eduksi.
Juttelin taannoin erään mukavan ihmisen kanssa, joka oli kokenut elämän muutoksen. Hän kertoi kuinka hankalaa on ollut irroittautua työn oravanpyörästä edes hieman ja luopuminen sitä kautta tietynlaisista mukavuuksista, on ollut osaltaan haastavaa. Isojen asioitten vuoksi tämä on kuitenkin ollut tarpeen ja avannut ikäänkuin uuden mahdollisuuden.
Elämä on kertakaikkisen ihmeellistä, kuinka jokin asia, toisinaan raskaskin, viheltää ylimääräisen kohelluksen poikki ja muistuttaa mikä on tärkeintä. Itse olen usemman vuoden ajan näin aikuisena, elänyt vaiheessa, jossa stressi on osana jokapäiväistä arkea. Olen selvinnyt pahimman yli ymmärtämällä oman rajallisuuteni, mutta se on pitkä tie korjattavaksi. Tämä kaikki on niin hyvässä kuin pahassakin kiinni ”kovapäisyydestäni”. En luovuta. Mutta armollisuutta omaa itseä kohtaan olen sitkeästi työstänyt. Itselläni on vielä matkaa siihen, että pääsen irti stressin aiheuttamista jäljistä, joka on aikanaan hallinnut pitkään mieltäni. Pyrin tällä hetkellä määrätietoisesti eroon tällaisista asioista ja tämä on ykköstavoite tällä henkisellä puolella.
Pitkään minulla oli ollut tiedossa, että jotain on tehtävä, en vain osannut toimia tuolloin. Oli hankala irrottautua ”Mun pitää”-ajatuksesta. Mun pitää selvitä, mun pitää jaksaa, mun pitää pärjätä, mun pitää osata, mun pitää tehdä, mun pitää hoitaa… Lista on loputon. Yhtäkkiä tulee herätys, tässäkin tapauksessa todella yllättävä sellainen ja on aika tehdä asioille jotain. Koska en elä arkea yksin, nämä muutokset ovat pidemmän tähtäimen juttuja, joita kohti otan hiljalleen askelia yski kerrallaan. Nyt sitten asetellaan palasia pala kerrallaan paikoilleen ja kokeillaan mikä sopii yhteen minkäkin kanssa.
Sanoisin siis, että ehkä suurimmat vahvuuteni ovat osaltaan myös heikkouksiani. Rakastan oivalluksia itsestäni ja muista ihmisistä. Ne auttavat ymmärtämään elämää ja ovat ehkäpä jonkun pienen muutoksen alku.
Oma onni vaatii rohkeutta ja tuolloin ei kannata katsella naapurin aidan alta viljavampaa maata. On perustettava oma kasvimaa nurmikon sijaan ja mietittävä miten sen saa kukoistamaan, että voi joku päivä korjata sadon. Välillä puutarhurin välineet ovat hukassa ja toisinaan myrsky repii hedelmällisen puun juurakoineen irti maasta. Mutta on kerättävä talteen se mitä on jäljellä ja aloitettava istutustyöt uudelleen. Yhtäkkiä huomaat kuinka siemen alkaa itämään ja hiljalleen siitä jalkautuu uusi verso.
Puutarhurin kannattaa viljellä, kastella, kitkeä ja lannoittaa omaa maataan yhä uudelleen. Onhan mukavampaa nauttia omasta sadosta kuin katsella, miten naapurin omenapuu tuottaa tänäkin vuonna enemmän satoa. <3
Hanna E.
