Kontrollifriikki

Milloin minusta tuli sellainen? Sitä kysyi psykologi, kun eilisaamuna istuin hänen liian kirkkaasti valaistussa, väkinäisesti sisustetussa huoneessaan. No, hän ei tietenkään käyttänyt sanaa friikki, mutta ammattimaisesti puetun kysymyksen sisältö oli kaikesta huolimatta sama.

Olemme puhuneet paljon siitä, miten yksi suurimmista esteistä matkallani paranemiseen on pelko kontrollin menettämisestä. Pelko siitä, etten voi hallita sitä, mitä minulle tapahtuu. Tahdon lankojen pysyvän aina käsissäni, oli kyse mistä tahansa ja sen vuoksi käytän paljon aikaa valmistautumiseen ja erilaisten skenaarioiden hahmottamiseen; mitä kaikkea tästä voi seurata, miten eri vaihtoehtojen toteutuessa on parasta toimia ja millaisia seurauksia päätöksillä voi olla?

Kun minua pyydetään listaamaan vahvuuksiani, ovat kärkipäässä aina suunnitelmallisuus ja järjestelmällisyys. Näistä ominaisuuksista on väistämättä etua työssäni, jossa voi tapahtua koska tahansa mitä tahansa. Hektiset päivät muuttuvat helposti stressaaviksi ja selviydyn niistä parhaiten voidessani valmistautua niihin. Olen ihminen, joka rakastaa kaikenlaisten listojen ja suunnitelmien laatimista. Sellainen, joka kirjoittaa kauppareissun ostoslistan etukäteen sen mukaan, missä järjestyksessä tietää tuotteiden tulevan kaupassa vastaan. Saatan jopa kirjoittaa listan uusiksi, jos huomaan unohtaneeni välistä jotain tärkeää – voi ei, riisihyllyhän on vasta murohyllyn jälkeen, mutta ennen mehukylmiötä!

Niin järjettömältä kuin kaikki kontrollifriikkeilyni varmasti vaikuttaakin, se tuo minulle turvaa, jollaista elämästäni on pitkään puuttunut. Psykologi kysyi, kumpi elämässäni nousi esiin ensin, vatsaoireet vai korostunut tarve hallita asioita. En osannut vastata. Olen kai aina ollut harkitseva, en tee asioita hetken mielijohteesta, mutta luulen, että vatsaoireideni äityessä vaikeammiksi ja hallitsemattomammiksi minusta on alkanut vähitellen tuntua tärkeältä hallita kaikkea muuta.

Olen päästänyt suunnittelutarpeen hallitsemaan elämäni niin kokonaisvaltaisesti, etten uskalla tehdä mitään, mihin en ole ehtinyt valmistautua ennakkoon. Kaiken on oltava ennakkoon mietittyä; kauppalistat, vapaapäivien ohjelma, reitti, jonka kuljen työpaikan ja kodin välillä… Jos päätän poiketa töiden jälkeen viereisessä kauppakeskuksessa, tunnen valtavaa tarvetta suunnitella etukäteen, missä liikkeissä poikkean ja missä järjestyksessä. Spontaanius on katoamaisillaan, sitä on tuskin jäljellä juuri lainkaan.

Suurin vahvuuteni onkin äkkiä samalla pahin heikkouteni.

-Hanna-