Muuttostressiä

14224711_10154499946158535_8721202313697609845_n.jpg

Nyt se on löytynyt, uusi koti! Muutto tapahtuu ensi viikon lopulla ja muuttomatka on ilahduttavasti noin sata metriä kävellen ja hieman enemmän autolla koukaten. Uusi koti, supertilava kaksio, sijaitsee talon ylimmässä – seitsemännessä – kerroksessa. Siinä on lasitettu parveke keskustan (ja auringonlaskun) suuntaan ja parkettilattia. Oijoi..!

Olen haaveillut muuttamisesta keväästä asti, mutta ehdin jo hylätä koko ajatuksen, kun aktiivisesta nettisurffailusta huolimatta sopivaa kotia ei löytynyt. Projektia kuitenkin vauhditti vuokraemännän sähköposti, jossa ilmoitettiin asunnon menevän myyntiin ”lähiaikoina”. Kissojen kanssa kivan asunnon löytäminen sopivaan hintaan sopivalta alueelta on jokseenkin haastavaa, joten kävin tuumasta toimeen ja onnekseni heti ensimmäisen asunnon kohdalla tärppäsi.

Kontrollifriikki sisälläni otti heti vallan ja aloitti pakkaamisen saman tien. Tässä vaiheessa lähes koko omaisuuteni on pakattu, ylimääräiset tavarat kaupattu kirpputorilla ja tarpeettomaksi jäävät huonekalut myyty netissä, muuttoilmoitukset tehty, sähkösopimus ja kotivakuutus hoidettu ja käsintehdyt osoitteenmuutoskortit lähetetty niille, joilla on tapana lähettää perinteisiä joulu- ja syntymäpäiväkortteja. Asiat vaikuttaisivat siis olevan hyvällä mallilla, mutta…

Nykyinen asunto aiheuttaa harmaita hiuksia ja unettomia öitä. Tarina on pitkä ja onneton, mutta pähkinänkuoressa nykyinen vuokranantajani ilmoitti kolme viikkoa ennen muuttoani, että tahtoo minun vaihdattavan asunnon tapetit, joita viime syksyiset ulkoa talteen otetut kissanpennut rapsuttelivat kovasti. Kuvio on kovin monimutkainen, mutta palattakoon siihen myöhemmin, jos milloinkaan. Sähköpostiviestittely vuokranvälittäjän ja asunnon omistajan kanssa kävivät melko turhauttavaksi; yksi sanoi yhtä ja toinen toista ja kaiken muuttotohinan ja työkiireen keskellä minun piti yllättäen paitsi järjestää asunnon tapetointi, myös hankkia hoitopaikka kolmelle kissalleni ja uusi sijaiskoti luonani asuneelle hoitokissalle.

Päässäni ei lopulta pyörinyt muuta kuin muuttaminen ja tapetointi. Nukuin tolkuttoman huonosti ja lopulta pari viikkoa sitten kävi köpelösti. Oli keskiviikon ja torstain välinen yö ja nukuin kovin kehnosti; torkahtelin ja heräilin. Aamulla olo oli kaikkea muuta kuin hyvä, mutta uskoin selviytyväni, sillä edessä oli kuitenkin vain lyhyehkö toimistovuoro. Raahauduin työpaikalle vain tajutakseni, että se oli valtava virhe. Olo oli kurja, heikotti ja palelsi ja pelkäsin oksentavani, niin väsynyt olin. Esimieheni kehotti minua palaamaan kotiin ja tekemään toimistotyöt kotikoneelta käsin sitten, kun siihen kykenisin. Tein työtä käskettyä.

Vaikka koko kroppa oli kuolemanväsynyt, en pystynyt nukkumaan päiväunia. Olin varma, että uni tulisi illalla aikaisin. No, eipä tullut. Katselin kelloa kahdelta yöllä ja lähetin yövuorolaisillemme varoitusviestin; ellei uni pian tulisi, en todellakaan olisi työkykyinen. No, eihän se tullut, ei koko yönä, joten perjantain vietinkin sairauslomaa. Iltapäiväksi oli pari sovittua juttua – äiti kävi jälleen ruokakaupassa puolestani ja myöhemmin luonani piipahti tapetoijakandidaatti. Esimieheni soitti ja tiedusteli varovasti, miten olisi seuraavan päivän iltavuoroni laita. Vakuutin, että olen varmasti pelikunnossa siihen mennessä, sillä pakkohan minun on pian nukahtaa. Ottaisin vain päiväunet heti tapetoijan lähdettyä ja menisin illalla aikaisin nukkumaan.

Uni ei tullut. Ei päivällä, eikä yöllä. Etsin Netflixistä tylsimmät mahdolliset dokumentit ja kääriydyin vilttiin, mutta en nukahtanut. Lauantaina puolilta päivin olo oli jo melko eksoottinen – olin valvonut yli kaksi vuorokautta putkeen. Olin siis vielä lauantainkin poissa töistä ja sain lopulta iltapäivällä nukuttua pari tuntia. Seuraavana yönä Nukku-Matti vihdoin löysi kunnolla luokseni ja onnistuin vääntäytymään minivuorooni sunnuntaiaamuna. Ei nyt ihan voittajafiilis, mutta selvisin.

Stressi on hieman helpottunut muutto- ja remonttiasioiden edetessä, mutta joka ilta pelkään, ettei uni tule. En malta odottaa, että pääsen eroon nykyisestä asunnosta, välittäjästä ja vuokranantajasta. Ikävä ei tule kuin korkeintaan lyhyitä rappusia ja naapureiden Arttu- ja Kaisla-koiria…

 

-Hanna-

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *