Kuulumattomuuden häpeä yli 20 vuotta vanhan asian tähden

Ehkä pitää vakavoitua.

Tosin ensin tunnustan, että unohdin tämän koko blogintapaisen ja häpeän sitä. Sitä unohdusta (myös blogia, blogihan on sananakin ihan kauhea ja tässä sitä vaan blogistellaan). 

Koska vallitseva tila kaikkialla on korona, ovat ihmiset keksineet erilaisia tapoja olla sosiaalisia ja tukea toisiaan, rakentaa yhteyksiä ja olla läsnä. Harrastan urheilulajia urheiluseurassa, joka on täynnä mahtavia ihmisiä. Tässä mahtavien ihmisten muodostamassa urheiluseurassa virisi idea, että lähettelisimme toisillemme nk. ”slämäriä” eli kai se jonkinlainen ystäväkirjantapainen on. Muistaakseni, eikös niin? Siihen kirjoiteltiin kysymyksiä, joihin sitten seuraava vastasi ja kirjoitteli uudet kysymykset ja seuraava vastasi niihin ja kirjoitti uudet kysymykset ja niin edelleen, loputonta kehää. Tai loputonta siihen saakka, kunnes sivut siitä koulusta anastetusta vihosta loppuivat.

Anteeksi, suomalainen, laman raapima peruskoulu, mutta niitä vihkoja ei aina käytetty siihen, mitä varten niitä pyydettiin.

Mutta kun se idea virisi ja ihmisiä kehotettiin osallistumaan, minä laskin itseni miinuksena pois yhtälöstä, että eihän se kehotus minua koske. Lauantaiaamuna pesin hampaitani, katsoin itseäni peilin kautta silmiin ja mietin, miksi ei.

No siksi ei, että minä en kuulu joukkoon, tajusin. Tajusin, että koska olin koulukiusattu yli 20 vuotta siihen tapaan, että minua ei haluttu mukaan, en enää tai vieläkään osaa itsekään haluta itseäni mukaan. Kun joku sanoo, että ”no niin kaikki Anni-nimiset ihmiset, nyt teemme näin”, en siltikään koe olevani osa sitä joukkoa, johon tällä kehotteella viitataan. Koska niin kauan minä en kuulunut ydinryhmään, mihinkään ryhmään.

Yhtäkkiä se hävetti. Että miksi olen niin hölmö, etten vieläkään tajua kuuluvani joukkoon. Vaikka kyse ei ole tajuamisesta. Kyse on siitä, että jokin yli 20 vuotta sitten koettu on repinyt minut niin tyystin irti ihmisistä, etten vieläkään kykene kantamaan kokemusta johonkin kuulumisesta. On helpompaa asettua valmiiksi ulkopuolelle kuin pelätä tulevansa sysätyksi ulos. On helpompaa pysyä ulkopuolella kuin yrittää tunkeutua sisään. On helpompaa katsoa asioita kauempaa. On helpompaa eli ettei tarvitse olla kaiken aikaa perkeleen peloissaan.

Hävettää olla aikuinen, joka kokee mihinkään kuulumattomuuden tunteita siksi, että tuli lapsena sysätyksi ulkopuolelle. Lapsena luulin, että aikuiset ovat järkeviä ja tasapainoisia.

Mikä häpeä, ettei niin olekaan.