Kaikkea minäkään en osaa hävetä – mielenterveyttäni esimerkiksi
Vaikka minut on kuinka syvälle häpeään harhauttaen kieputettu, on olemassa asioita, joita minäkään en osaa hävetä. En enää.
Minä olen sairastanut masennusta, kai sairastan edelleen. Siitä ei kaikissa tapauksissa pääse oikein eroonkaan. Se on haamu, se on perässä kulkeva surullinen kulkukoira, se on rinnan päälle öisin istumaan kiipeävä hahmoton olio, se on jossain mieleni muistissa samaan tapaan kuin pyörällä ajaminen lihasmuistissani.
Tämä ei ole mikään tunnustus, ei ole enää vuosiin ollut. Mutta nyt maailma on keikahtanut tilanteeseen, joka pakottaa monen omaa mielensä kipua hoitaneen pelkäämään, että tieto tästä vuotaa esiin. Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurrossa vaarantuivat tiettävästi jopa yli 40 000 ihmisen tiedot. Tietomurto on törkeä rikos, jollaisten nimikkeillä keskusrikospoliisi sitä tutkii.
Jokaiselle, joka tämän törkeän tietomurron uhriksi on joutunut, ihan saaaaaatanasti voimia. Rikosuhripäivystyksen verkkosivuilta löytyy kattava ja selkeä tietopaketti siitä, kuinka tässä tilanteessa toimia. Apua on tarjolla. Älä jää yksin.
Jopa kymmenien tuhansien ihmisten arimmat, henkilökohtaisimmat ja vaikeimmat asiat ovat vuotaneet vääriin, pahantahtoisiin käsiin.
Olin ollut masentunut kai vuosia. En osaa määrittää sairauteni tarkkaa alkupistettä, sillä pidin itseäni vain vihaisena ja alakuloisena ihmisenä, joka ahdistui kaikesta ja pelkäsi kaikkea, uskoi jokaisen uudenkin tuttavuuden jo valmiiksi vihaavan itseään. Kun vajosin kuiluista syvimpään joskus syksyllä 2014, alkoi pitkä ja vaikea tie, jolla ristesivät erilaiset tikapuut ja ketteryys- ja kestävyystestit.
Niiden aikana kohtasin julkisen terveydenhuollon lääkärin, mielenterveyshoitajan, yksityisen psykiatrin, täytin useita Kelan kaavakkeita ja kävin koekäynnillä aivan surkealla terapeutilla, kunnes lopulta löysin omani. Kaikki tämä vaatisi valtavasti henkisiä resursseja mieleltään hyvinvoivaltakin ihmiseltä. Mennä nyt kerta toisensa jälkeen anomaan apua, kun ei vain yksinkertaisesti pysty.
Kun tuntuu, että bussin eteen astuminen olisi se ainoa vaihtoehto, jolla pahan olon tai itsessään painavan lyijymäisen tunteen saisi katoamaan.
Ja kun lopulta, kymmenien sähköpostitse vastaanottamiensa ”valitettavasti minulla ei ole aikaa uudelle asiakkaalle nyt” -sähköpostien jälkeen istuin terapeuttini vastaanotolla tuoliin, alkoi työ. Tähän pisteeseen pääsy oli vaatinut paitsi kestävyyttä ja uskoa, myös rahaa. Monella loppuu jompikumpi tai molemmat kesken prosessin.
Itse olin onnekas, sillä minulla oli tukenani puoliso, joka tukee ja ymmärtää. Minulla oli myös rahaa käydä koekäynneilla terapeuteilla ja maksaa, että sain Kelan vaatiman lausunnon yksityiseltä psykiatrilta. Julkiselta puolelta en sitä olisi saanut. Olin onnekas siinäkin, että ensimmäinen aloittamani lääkitys auttoi. Monella ei auta yksikään lääke.
Häpesin kaikkea tätä pitkään. Töissä kerroin olevani pahassa flunssakierteessä, sillä selitin sairauslomat. Ystävilleni en aluksi kertonut mitään. Perheelleni kerroin vasta, kun kaikki pahin oli takana. Vanhempieni luona käydessäni otin lääkkeeni salaa kuin siinä olisi ollut jotain rikollista.
Enää en häpeä. Paitsi tätä kirjoittaessani sitä, miten kaikesta huolimatta olin onnekas monella tavalla.
Tämä ei ole mikään Juttu tai Asia, joka olisi millään tavalla väärin tai rikollista. Siitä huolimatta olen kuluneina vuosina saanut pahantahtoisilta ihmisiltä uhkauksia siitä, että he ”paljastaisivat” minun mielenterveysongelmani vaikkapa työnantajalleni.
Varmaankin samankaltaisilla liejuisilla mielillä on varustettu se sakki, joka kaiveli haltuunsa Vastaamon asiakastiedot.
On eri asia kertoa sairaudestaan kuin paljastaa kaikki se, mitä on terapeutin vastaanotolla istuessaan kertonut. Terapeutin edessä revitään usein auki vanhoja, todella huonosti parantuneita haavoja.
Terapia ei ole mikään miellyttävä asia. Vaikka tässä kuluneina vuosina mielenterveysasioista on puhuttu ja stigma niihin liittyen onkin ehkä ohuemmaksi hiutunut, pitävät jotkut ihmiset terapiaa jonkinlaisena humpsutteluna. Mennä nyt jauhamaan itsestään jollekin kallista liksaa nostavalle ihmiselle.Terapiaan hakeutuminen tai pääseminen ei ole helppo tai kevyt asia. Ei ole siellä käyminenkään.
Vaikka stigma hiutuu ja useat ihmiset puhuvat mielenterveytensä horjahtelusta tai totaalisesta murskaantumisesta avoimemmin kuin ennen, paljastaa Vastaamon tietomurto meille paljon ihmisyydestä. On totaalisen kusipäistä tunkeutua ihmisen herkimpiin tietoihin. Totaalisen kusipäistä on myös se, että jotkut tahot kielet pitkinä odottavat, koska tietoa tihkuu esiin. Koska ”olisihan se nyt hauskaa” tietää, josko joku julkisuuden henkilö vaikkapa olisi jostain arimmastaan avautunut.
Jotkut tyypit pitävät vaikkapa masennusta sairastaneita tai sairastavia hieman huonompina ja heikompina. Jostain syystä nämä itseään kenties eräänlaisina teräsrakenteina tai betoniseininä pitävät ihmiset kenties kuvittelevat olevansa immuuneja tai muuten vain parempia, kestävämpiä ihmisratkaisuja kuin me tällaiset sairastelevat ruppanat.
Masennukseen voi sairastua kuka tahansa. Aivan kuka tahansa. Siihen ei ole rokotetta, siltä eivät suojele hyvät elintavat. Valtavan suuri osa meistä suomalaisista sairastaa masennusta ja muiden mielenterveyden häiriöiden ja sairauksien kirjo on laaja. En tiedä onko se tyhmyyttä, kusipäisyyttä vai surkea sekoitus molempia, että pitää itseään jotenkin kaiken yläpuolella olevana jumalolentona.
Suosittelen muuten jokaiselle terapiaa. Samaan tapaan kuin suosittelen työmatkapyöräilyä ja crossfitiäkin. Aivan saatanasta ja usein jokainen hetki suorittaessa vituttaa, mutta jälkikäteen olo on todella, todella hyvä. Tosin ei joka kerta. Joskus tekee mieli itkeä tai huutaa vielä tuntikausia suorituksen jälkeen.
*Ottaa TV-Shop-asenteen*
Olen kirjoittanut tästä kirjan, masennuksesta. Siitä, millaista masennus on ja millaista ultimaattista kyrpäilyä on taistella itselleen pääsy Kelan tukemaan terapiaan. Sen kirjan nimi on Depressiopäiväkirjat. Kirjan teksteistä syntynyt podcast on kuunneltavissa Yle Areenassa. Tai onko se podcast, ei se ole. Se on äänitarina, se on kertomus.