Toisen häpeän väheksyntä

Yhesti tuotiin rottinkinen tällanen sohva-asia kotiin metrossa ja leikin, ettei hävettäny, mutta kyllä mua oikeasti hävetti. Tämä ei ole synnytysjakkara. Tietääkseni.

Ystäväni sai joitakin aikoja sitten lapsen. Kesällä olimme seurueessa, jossa ihmiset jostakin syystä alkoivat muistella synnytyksiään. Yksi kertoi synnytysjakkarasta (sellainen matala jakkara, jonka päällä on kuulemma oivallisen hyvä synnyttää, kun saa puhtia ponnistuksiin), josta oli pitänyt kovasti.

Joitakin Aikoja Sitten Lapsen Saanut ystäväni kertoi omasta synnytyskokemuksestaan ja kertoi, ettei ollut pyytänyt jakkaraa. Ihmettelimme kollektiivisesti, myös me, jotka emme ole synnyttäneet jakkaran päällä tai alla tai muutenkaan. Ystävä sitten kertoi, ettei ollut kehdannut. Ettei kätilön työasento olisi ollut liian vaikea.

Nauroimme, että voi sinä Joitakin Aikoja Sitten Lapsen Saanut, miten hassua. Että kyllä synnyttäessä nyt saakeli vieköön kaikki keinot käyttöön, ja kätilö olisi taatusti pärjännyt aivan mainiosti missä tahansa työasennossa, kun eihän hänen lihoistaan ole kukaan punkeamassa ulos.

”No mutta mä en kehdannu”, sanoi Joitakin Aikoja Sitten Lapsen Saanut.

Nauratti. Minua, joka viimeksi kampaajalla käydessäni mietin, että hävettää. Hävettää se, että se kampaaja joutuu minun hiukseni pesemään. Ihan hyvin itse voisin pestä. Ja se kampaaja joutuu minun tukkani leikkaamaan. Itse voisin leikata. Huono tulisi, mutta voisin. Hävettää olla vaivaksi.

Koko sen noin tunnin kestävän prosedyyrin ajan mietin vain, että toivottavasti hän ei vihaa minua. Se kampaaja. Mietin vain, että toivottavasti en ole hänelle vaivaksi. Että toivottavasti olen mukava asiakas. Lähtiessäni yritän maksaa nopeasti ja hänen aikaansa enempää haaskaamatta. Yritän myös poistua nopeasti, pukea päällysvaatteet ylleni siihen tapaan tehokkaasti, etten jää vaivaannuttavasti lorvahtelemaan. Se olisi kiusaannuttavaa.

Hävettää sekin, miten kestää pitkään laittaa takin vetoketju kiinni. Jos siinä menee vahingossa pitkään, sormet lipsuvat tai jotakin. Ja tulee sellainen kiusaantunut hetki, kun kampaaja on siinä tiskin takana ja katsoo ja hymyilee vähän, ja itsekin hymyilee vähän ja se hymy on semmoinen poskiin sattuva teennäinen jäykistelevä kahviautomaattimorjestushymy eli ei hymy oikeastaan lainkaan, ja siinä kohoaa hiki pipon alla siihen vastapestyyn päänahkaan. Ja sitten hävettää sekin, että tuon  toisen ihmisen kuuraama päänahkani nyt likaantuu tässä häpeämisen tuoksinassa.

Ja sitten on kaulahuivin laittaminen. Haluaisin siinä vaiheessa aina kurkistaa vielä peilistä, että menihän se huivi hyvin. Mutta en kehtaa, hävettää liikaa. Olisi noloa taaperrella siellä eestaas kuin jokin tilan omistaja tai muuten mahtipontinen hahmo. Pitäisivät leuhkana vielä. Omituisena pitäisivät, että kuljeskelee täällä takki päällä.

Ja seuraavaa aikaa kampaajalle varatessani mietin, että huomaakohan se nimeni varausluettelossa ja äsähtää, että vittu tuo taas. Ja hävettää sen ajan varaaminenkin.

Että kyllä ei minusta ole toisen jakkaratonta synnytystä paheksumaan ensinkään.

puheenaiheet ajattelin-tanaan
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *