Ph 4

Mikä siinä onkin, että 27- vuotisen elämäni aikana olen ollut kahdessa pitkässä suhteessa ja kummatkin suhteet ovat kaatuneet miehen eräänlaiseen sitoutumiskammoon? En pakota tai painosta, mutta silti mies päättää ottaa jalat alleen, heti, kun suhde alkaa olemaan siinä tasolla, että selkeää pakotietä ei enää ole ja suunnitelmissa siintää perhe ja asuntolaina/yhteinen isompi koti. Kenties olen ollut liian voimakas, itsenäinen ja vahva naiseksi, jotta minua kukaan pystyisi rakastamaan tuota maagista kolmea-neljää vuotta pidempään. Ehkäpä myös minun olisi syytä katsoa peiliin ja opetella ottamaan hieman rennommin, antamaan periksi ja joustamaan. 

Olisi ollut perin kliseistä alkaa kirjoittamaan sinkkupäiväkirjaa itsesäälikohtauksineen, joten päätin alkaa kirjoittamaan palstaa, jossa opettelen jälleen kerran yksinelämisen aakkosia ja opetellen myös ajattelemaan yksinasumista ja sinkkuutta positiivisesta näkökulmasta. Tosin tiedän jo ennalta, että  itsesäälikohtauksiakin tullaan näkemään. Vaikka tällä hetkellä oman elämän herruus tuntuukin parisuhdesäätämisen keskellä mukavalta vaihtelulta, en todellakaan ole kieltämässä sitä todellisuutta, miten mukavalta tuntuisikaan, jos vielä joku päivä heräisin miehen vierestä ja joka vapaaehtoisesti keittäisi aamukahvit ja saisi poistettua Ananaskirsikkamaiset suojalehdet ympäriltäni pois; jotta viimein uskaltaisin jälleen rakastaa. Rakastumisen aika ei ole nyt, eikä vielä vähään hetkeen, onko kenties enää koskaan, sitä en tiedä. 

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *