Ei siitä nyt ihan hirveitä aikoja ole, kun mietein itekseni, että koskakohan tämä helpottaa? Koska ehtii hengähtämään sosiaalisen työpäivän jälkeen hetken, ennenkuin kotona alkaa nämä kanssakäymiset lasten kanssa. Päivän kun viettää hälinässä ja puhelimen pirinä korvan juuressa, kaipaa sitä hiljaisuutta hieman enemmän mitä työpaikalta kotiin matkatessaan sitä saa.

Eilen se asia pamahti vasten kasvoja. Lapset kasvaa samalla tahdilla kuin äidin läsnäolon tarve vähenee. Kesäloman aika on konkretisoittanut asiaa isoin kirjamin. Eilen töistä kotiin palattuani, esikko tulee ovessa vastaan, huikkaa lähtevänsä mökkeilemään. Jaaha, kotiin yöksi, taitaa olla ainut asia mitä ehdin ohjeistamaan. Sitten, missä on kuopus? Puhelin tavoittaa hänet. Uimassa ollaan ja juu, on aikuinen mukana. Lupaa tulla kotiin kun on uinut tarpeeksi.

No mitä nyt? Kellään ei ole nälkä, kukaan ei kysy mitään, lempi-ihmiseni työpäivä tuntuu venahtavan ja siinä sitä ollaan. Karvakamun kanssa kahden. Edes Hän ei pyydä ulos, nukkuu vaan.

Töissä ollessa on koko ajan huono omatunto, kun lapset joutuu viettämään lomaansa ilman perhettään. Mutta eilen asiaa muutamaan otteeseen käänneltyäni tajusin yhden pointin. Äiti on so last season. Tottakai ne menee kavereitten kanssa, tottakai on menoa ja meininkiä, yökyläilyä ja pihatelttailua. Ei voida olettaa, että lapset kasvaessaan jumiutuu sinne äidin helmaan ikiajoiksi. Eikä äitikään voi olettaa, että lapsi sovittaa oman aikataulunsa sen mukaisesti, miten äidin työpäivä rakentuu. Ei tietenkään. 

Vaikka itsellä on jo vuosia mittarissa, voi silti muistaa vielä omat kesät sieltä lapsuudesta. Ja ei tottavie kotonakaan ollut äiti tai isä kokoajan keksimässä lomaohjelmaa tai viemässä paikasta toiseen. Silti pärjättiin ja kivaa oli. 

Mutta, kyllä se tämänkin perheen vanhempien kesäloma siellä kohta kolkuttelee ja sitten on aikaa lapsille. Nähtäväksi jää, onko lapsilla sitä meille. Parasta kuitenkin on se, että vaikka tullaan ja mennään, aikataulut on erilaisia, niin illalla kaikki on yhdessä ahtaassa kodossa. 

Valtavan iso ja lämmin kiitos niille ihmisille, jotka ovat olleet mukana typyjen lomahulinoissa. Perhe Järvenpää ja perhe Kalliomäki KIITOS, mummi ja tuffa KIITOS, kummitäti, KIITOS ja Rami, joka organisoi päivänsä niin, että tekee töitä aamulla kotoa käsin, että typyt saa nukkua rauhassa ja turvallisin mielin KIITOS, että olemme prioriteetissasi korkeimmalla sijalla.