Suorittaminen, sinkoilua tänne ja tuonne. Tuollakin on taas pölyä ja tavarat on hujanhajan. Ei pysty istahtamaan ennenkuin kaikki on jälleen kerran siivottu ja järjestetty paikoilleen. Ihme pieni ääni muistuttaa korvaan, että vaatehuoneessa on kasa silittämätöntä pyykkiä.

Terassin kalusteet on taas saaneet keltaisen pölyverhon. Sekasorto totuus plajahtaa vasten kasvoja aina yhtä lujaa ja joka päivä. 

Kuinka makeeta olisikin huomenna töitten jälkeen istahtaa aurinkoon siristelemään ja ihastelemaan kaunista auringonpaistetta. Nostaa jalat pöydälle ja sulkea silmät siltä sekasorrolta. Sekun ei sieltä mihinkään katoa.

Tyttärien huoneet pahimpana hetkenä saa hiukset irtoamaan äidin päästä tukuittain. Miten tuolla voi olla? Hyvin voi. He keskittyy olennaiseen. Tekee sitä mikä tuntuu hyvältä. Hyppii trampoliinissa. Kuinka paljon mukavampaa se on kuin suu irvessä imuroida hellelukemissa. Pitäisi ottaa oppia lapsistaan. Niillä on mukavaa ja hyvä mieli. Ei stressiä hujanhajan olevista kamoista. 

Huomenna annan sorron olla. Rapsuttelen vaikka koiraa ja otan mallia hänestä. Muutan asentoa kun kylki puutuu. Ja otan vastaan rapsutuksia. Haukottelen ja nautin elämästä, joka on tässä ja nyt. Pyykit on vielä huomennakin. Valitettavasti.

Ja äiti, pyyhkeet on ihan yhtä hyviä kuivaamaan, vaikkei niitä joka kerta prässää molemmin puolin 🙂

Kuvan koira liittyy juttuun.