Päivä aurinkoisessa Porvoossa

20180707_194802.jpg

Vietin tänään ihanan kesäpäivän Porvoossa. Kiertelin vanhaa Porvoota ja jokirannan maisemia ihaillen. Poikkesin PetriS Chocolate Roomiin kahville ja hieman viilentymään auringonpaahteesta. Espresson kanssa maistelin mielettömän herkullisia praliineja. Oli vaikea valita mitä makuja haluaisin, mutta päädyin shamppanjaan, lakritsiin ja suolakinuskiin. Olisin voinut napsia noita herkkuja vielä useammankin, niin hyviä olivat. 

20180707_194228.jpg

Poikkesin muutamissa putiikeissa ja ihastelin kaikkea ihanaa. Sain onneksi hillittyä itseni melko hyvin, ostin vain teetä ja hilloa. Pientä luksusta arkeen ja kyseinen tee on yksi omista suosikeista. Olen ihan hulluna ihaniin pakkauksiin ja asetelmiin, tekisi mieli ostaa monia elintarvikkeita pelkästään hienon pakkauksen perusteella. Onneksi oli vähän järkeä mukana, enkä ollut nälkäisenä liikenteessä.

20180707_195008.jpg

 

Kulttuuri Ruoka ja juoma Matkat Suosittelen