Kotileikkiä ja todellisuutta

Toisinaan iskee sellainen olo, että leikin kotia. Silloin tulee tehtyä asioita jotenkin kaikesta tietoisempana ja hieman paremmin. Asettelen tavaroita paikoilleen huolellisemmin ja kaikkea ympäröi sellainen epätodellinen sädekehä. ”Tää tiskais nyt tän kulhon ja laittais sen kauniisti hyllyyn.” Normaalisti tiskikone hoitaa ja kulho tuupataan hyllylle ja varsinkin miehen toimesta aina sikinsokin. Itse tykkään laittaa samanlaiset ja samankokoiset astiat vieretysten/samaan pinoon. ”Jooko, et tää nyt viikkaa tän lakanan tosi siististi ja laittaa sen kaappiin”. Oikeassa todellisuudessa lakana kuivuu aina viikon oven päällä. Ainakin se on varmasti kuiva.

Näinä hetkinä teen ruokaa jotenkin enemmän ajatuksen kanssa ja lopputuloksena on todella hyviä ruokia. Kokkaaminen tapahtuu siististi ja esivalmistelut on tehty ajoissa. Ainekset on siististi esillä. Koti on muutenkin siisti ja kaikki tavarat paikoillaan. Jotenkin koen, että se on kuin kotileikkiä ja todellisuus on sitten sitä, että hajamielisesti tavaroita jää milloin minnekin ja kokonaiskuva on sekava. Ruoatkin kärähtää tai niihin menee liikaa suolaa tai pippuria.

Joskus tuntuu, että nyt leikin hyvää (kivaa) äitiä. Kuuntelen enemmän ja keskustelen. En nalkuta tekemättömistä kotiaskareista tai siitä, että lelut on taas räjäytetty joka paikkaan. Todellisuudessa olen se tyhmä äiti, joka pakottaa siivoamaan, opettaa elämän tylsiä tärkeitä perusasioita ja kieltää kaikkea kivaa. Tämä kaikki näyttää ihan hölmöltä näin kirjoitettuna, mutta havahdun tällaisiin ajatuksiin aina sillointällöin. 

Kotileikin elämä on täydellistä kuin leffoissa tai mainospätkissä. Juuri sellaista, jonka voisi kuvata ja esitellä. Juuri nyt en leiki kotia. Pyykit lojuu koneessa, lasten rojut lattialla ja vedin juuri kupillisen banaani nice creamia sekä espresson. Tekee mieli vain löhötä ja nauttia pienestä ilmavirrasta joka tulee parvekkeen kautta sisään.