Täydellinen motivaatiokato

Tämä kevät on ollut työn kannalta itselleni jatkuvaa motivaation kaivelua. Luin juuri kalenteripäiväkirjastani aika monta merkintää, joissa mainitsin ”tänään töissä oli motivaatio täysin kadoksissa”. Työn mukanaan tuoma stressi näkyy myös selvästi vyötäröllä. Palkitsen itseäni toisinaan työpäivän jälkeen kahvilassa kahvijuomalla ja jollakin syötävällä, pullalla, leivoksella tms. Joskus nappaan kaupan paistohyllystä pullan kahvin seuraksi. Niin, ja työpaikan kahvitauolla on tietysti aina joku tuonut karkkia tai keksejä, joita tulee napsittua. Perjantaisin vietetään kotona herkkupäivää, joka tarkoittaa lasten karkkipäivää eli saavat päivällisen jälkeen herkutella karkeilla tai jäätelöllä. Miehen kanssa nautimme lisäksi lasilliset viiniä ruoan kanssa.

Poden huonoa omaatuntoa omista herkutteluista. Onhan se aika kaksinaamaista vetää pitkin viikkoa ties mitä herkkua ja sitten perjantaina ihan luvan kanssa. Ja kun liikkuminen ei myöskään motivoi. 

Liikkumiseen on jäänyt ikävä muistijälki kouluajoilta. Yläasteen liikunnan ope oli sitä sorttia, joka antoi kuulua kun joku oli vähän huonompi. Ja kovaan ääneen. Siinä sitten häpesi omaa olemassaoloaan ja sitä, ettei osaa. Luulenpa, että kannustavalla otteella olisin voinut oppia paremmaksi ja innostua eri lajeista. Nämä tunteet tulevat pinnalle vielä aikuisena ryhmäliikuntatunneilla, jonne silloin tällöin saan itseni narrattua. Koen oloni tosi epävarmaksi ja vaivaantuneeksi. 

Nyt olen yrittänyt kävellä osan työmatkasta, koska hyötyliikunta on itselleni se mielekkäin vaihtoehto. Se on piristänyt selvästi. Voi nauttia kesäisistä tuoksuista ja linnunlaulusta. Ehkä kesän mittaan ruokakin kevenee salaattien ja ihanien kesäherkkujen (marjat, hedelmät) myötä, eikä tee mieli mättää kaikkea epäterveellistä. Silti, tuntuu ettei juuri mikään motivoi liikkumaan vielä enemmän.

Töissä tuntuu välillä ihan mahdottomalta olla. Nieleskelen ärsytystäni, etten laukoisi ihan mitä tahansa ääneen. Kiroan mielessäni kaikkea ja kaikkia, vaikka tuntemani ärsyyntyminen ei ole kenenkään työkaverin syytä. Yritän hoitaa hommani kunnialla, mutta huomaan, että luistelen sieltä missä aita on matalin aina kun se on mahdollista. Sekin ärsyttää, olen kuitenkin yleensä tunnollinen ihminen enkä tyydy keskinkertaiseen.

19 työpäivää lomaan, joka tulee tarpeeseen. Kyllä täältä montusta vielä ylös noustaan.. Ja onneksi kotona on hyvä olla.