Ajattelin tänään sellaista, että miksi monet meistä ajattelevat kovin kielteisesti ja suhtautuvat kaikkeen jotenkin negatiivisesti. Itsekin tein niin vielä joitakin vuosia sitten. Ei tästä kuitenkaan tule mitään tai uuvuttaa pelkkä ajatuskin milloin mistäkin.

Jossain vaiheessa opin ajattelemaan positiivisemmin. En enää muista mitä tapahtui, sattuiko useampi onnistuminen vai mistä moinen takinkääntäminen. Eipä sillä väliä, nykyään useammin ajattelen asiat positiivisella asenteella ja koen nauttivani elämästä enemmän. Jos työpäivä tuntuu ahdistavalta eikä yhtään huvita, ajattelen esimerkiksi saman päivän iltaa jolloin työpäivä on jo ohi ja mitä mukavaa tekemistä voin silloin keksiä. Tai valitsen työpäivästä jonkin tekemisen ja päätän tehdä sen tekemisestä niin hauskaa kuin mahdollista. Ja kun ajattelen positiivisesti, usein aika liitää ja huomaa työpäivän olevan taas pulkassa. 

Positiivisempaan ajattelumalliin liittynee myös sellainen elämisen ja aikuistumisen myötä kehittynyt rennompi suhtautuminen asioihin. Ennen jonkin asian epäonnistuminen pilasi kokonaisen päivän. Nyt osaan jo toisinaan ohittaa sen olan kohautuksella ja jatkaa hommia. Ennen saatoin tietyin väliajoin saada kunnon itkukohtauksen, yleensä parin viikon välein, kun kaikki negatiivinen ja epäonnistumisen tunteet pääsi patoutumaan. Vuosi sitten yllättäen tajusin, etten olekaan enää itkenyt noin säännöllisesti, koska en enää ota kaikkea niin raskaasti ja suhtaudu niin negatiivisesti.

Tietysti tulee vieläkin myös niitä päiviä, kun kaikki menee vaan niin pieleen, kuin ikinä voi mennä. Kaikkein rakkain teemuki tippuu ja menee tuhannen pirstaleiksi, töissä kaikki mättää ja mikään ei suju, motivaatio ihan mihin tahansa on hukassa.. Silloin pitää muistuttaa itselleen, että huomenna on uusi päivä ja soittaa itselleen täysillä voimabiisiä, niin kyllä se taas siitä. 

(Tänään oli ihan paska päivä, mutta selvisin siitä ja huomenna on jo perjantai!)