Viime aikoina on ollut hieman enemmän paineita sen suhteen miltä näytän. Tämä liittyy varmasti paljon myös tulossa olevaan muutokseen elämässä, kun kaikki on aika epävarmaa.

Koska olen kokenut itseni lihavaksi ja kaikin puolin ällöttäväksi, eikä vaatekaapissa ole mitään mikä näyttäisi kivalta itseni päällä, olen yrittänyt katsella muita ihmisiä. Olen tutkiskellut vaivihkaa kaduilla ja julkisissa kulkuvälineissä miltä joku toinen ihminen näyttää, miten ja minkälaiset vaatteet istuvat hänen päällään ja millaiselta hän vaikuttaa. Tämä ihmisten tuijottelu on ollut sellaista hyväksyvää, ei siis missään nimessä kenenkään ulkonäköä arvostelevaa. Jotenkin se tuo itselle paremman olon, kun huomaa, että jollain muullakin on vatsaa ja peppua vähän enemmän. Kadehdin hiukan sitä, miten moni isompikokoinen ihminen kantaa itsensä ja vaatteensa niin kauniisti ja rohkeasti. Miten voisi unohtaa omat paksut reidet ja pullottavan vatsan ja vaan nauttia olostaan? Haluaisin pukea paidanhelman farkkujen sisään, mutta koen että se korostaa entisestään alapömppöä, koska lantioni on aika matala malliltaan. Korkeavyötäröiset farkut taas ei sovi, koska ylävatsa jää puristuksiin ja sitten vasta mahtavalta näyttääkin. Eikä sillä varmaan oikeasti ole kenellekään muulle mitään väliä, paitsi minulle. Se, että olin jossain vaiheessa hoikempi, ei oikeasti vaikuttanut noihin ongelmiin. Kyse on enemmän pään sisäisestä ongelmasta. Yritän opetella hyväksymään itseni, liikkumaan niin että ehkä vatsa ja reidet sekä peppu ei kohta enää ole niin isoja, huomaamaan ne hyvät puolet ja kehumaankin itseäni. ”Näytät hyvältä tänään!” Ei tarvitse olla langanlaiha tai malliainesta, vaikka mainoksista niin voisi luulla.