Mä en mahdu mihinkään. Iski sellainen ahdistus kun olen lihonut viime vuosina ja vaatteet jää pieneksi sekä tuntuu aina epämukavilta. Lihominen liittyy jonkin verran edelliseen työhön ja sen aiheuttamaan stressiin sekä unettomuuteen. Muutama vuosi sitten kärsin vatsajutuista joiden takia en voinut syödä juuri mitään ja laihduin todella paljon. Nyt se sitten on kostautunut, kun vatsa ei enää vaivaa. Mulla ei ole mitään innostavaa liikuntaharrastustakaan juuri nyt. Työ vei kaikki mehut ja sitten toki illat meni lasten kanssa kotona väsyneenä ja kiukkuisena. Yököttää ihan tämä oma tilanne.

Olen uusinut jonkin verran vaatteita juuri siksi, että entiset ei sopineet enää päälle. Ja huomasin, että on tosi vaikeaa löytää normaalimitoitetuista vaatteista sopivaa päällepantavaa. Olen lyhyt ja vain sen verran pullukka, että plus mallistojen vaatteet on kuin telttoja. Normaalimitoitetut taas kiristää kurjasti vatsasta ja lantiosta. Vaatekoko on suunnilleen M tai 38/40, jos valitsee isomman, ne ei istu hartioista jne.

Siinä mielessä tilanne on hyvä, että suht vähällä voi saada itsensä parempaan kuosiin. En haaveile mistään lihaksikkaan timmistä olemuksesta, vaan sellaisesta terveen kurvikkaasta niin, ettei vatsamakkara puristu farkkujen vyötärön päälle kun istuu. Olen vartalomallia X ja hieman myös A. Vaikka olen lihonut, vyötärö on silti edelleen olemassa, mutta sen ala- ja yläpuolelle on tullut joku ihmeen uimarengas. Rasvaa on kertynyt tasaisesti joka puolelle ja jalat ja käsivarretkin on pullistuneet. Yök yök yök. Välillä olo on ihan ok, en koe olevani läski. Välillä taas tuntuu, että olen pelkkää hyllyvää ihraa. Peilikuva ahdistaa.

Tällä hetkellä syön terveellisesti 5 kertaa päivässä hyvin säännöllisiin aikoihin. Kiinnitän huomiota annoskokoihin ja olen lisännyt hedelmien ja kasvisten määrää, koska ne tahtoo helpoiten unohtua. Vettä voisin juoda enemmänkin. Ja se liikunta. Inhoan liikkumista. Siis inhoan sitä lähtemistä ja jossain salilla tai jumpassa olemista. Kotona en pysty jumppailemaan, koska lapset ja mies tulee ihmettelemään viereen ja mies varsinkin hymähtelee ja mä ärsyynnyn siitä niin, ettei mistään tule mitään. En kestä minkäänlaista arvostelua ja huomautuksia. Liikunta on arka paikka. Koulussa oli liikkamaikka joka huusi jos teki jotain väärin ja haukkui meidät muutamat oppilaat, jotka ei oltu tarpeeksi hyviä. Sieltä siis juontaa tuo liikuntainho.

Mulle sopii arkiliikunta kaikista parhaiten. Kävellen töihin, kauppaan jne. Pyöräily olisi myös kivaa, mutta arastelen ihan hirveästi kaupunkiliikennettä pyöräillessä. Kokeilin joogaa, joka oli kodin lähistöllä, mutta ainakaan se jooga muoto ei innostanut ja jääkylmä liikkasali oli koettelemus. Yritän tsempata itseäni käymään myös jossain ryhmäliikunnassa. Osa on ollut kivojakin, jos vain sattuu kiva ohjaaja joka ei huuda ja saa oloa ahdistuneeksi. Ja kotijumppaa aina kun olen yksin kotona, jotta saa rauhassa tehdä.