Tämän vuoden ensimmäinen oikea loma
Tänä vuonna tapahtuneet muutokset työrintamalla aiheittivat muutoksia jo aikaisemmin suunniteltuihin lomiin. Suunniteltuja lomaviikkoja jouduttiin lykkäämään ja tästä johtuen pääsin viettämään ensimmäistä täyden viikon mittaista lomaa vasta syyskuun lopulla. Tätä viikkoa oli siis odotettu ja alkoi kieltämättä olemaan jo olo että pieni irtiotto ja loma eivät olisi yhtään pahitteeksi.
Lomia valitessa yksi tärkeimmistä kriteereistä oli lämpö. Syyskuun lopulla alkaa jo olemaan riski, että kaikki kohteet eivät anna takuu varmaa auringinpaistetta. Päädyttiin tästä syystä varaamaan loma Lanzarotelta. Jälkikäteen tähän päätökseen olen ollut enemmän kuin tyytyväinen vaikka jossain kohtaa mielessä kävivät ennakkoluulot Kanariansaaria kohtaan. Päivällä lämpoasteet kohosivat kolmeenkymppiin eli aurongonpaiste oli taattu.
Päädyttiin varaamaan hotelli Arrecifestä, mikä oli paljon parempi vaihtoehto meille verrattuna turisti kyliin. Viikko sisälsi sopivasssa suhteessa löhöilyä rannalla ja aktiviteetteja. Nyt on taas akut ladattu ja voi aloittaa syksyn uudella energialla.
Energista uutta viikkoa !
-E