elämää

Minulla on ollut mielessä paljon asioita, mistä kirjoittaa. Paljon elettyä elämää. Mutta elämisen jälkeen en ole saanut aikaiseksi pukea elettyä sanoiksi.

Sehän meni jo.

Taudin loputtua tuntuu hölmöltä kirjoittaa siitä, kuinka vanhemmuudessa kamalinta on sairastaminen ja ihaninta (huonosta omatunnosta huolimatta) isovanhemmat, jotka vievät lapsen luokseen evakkoon, jotta saan rauhassa nukkua vuorokauden ympäri. En kirjoittanut, vaikka sain vielä toisen tilaisuudenkin kuumeen ja huonon olon iskettyä seuraavalla viikolla uudelleen. En kirjoittanut, koska kipeänä mieluummin nukun ja katson telkkaria ja terveenä pussailen lastani. Ja nukun.

En ole kirjoittanut lukemistani kirjoista.

En siitä, kuinka yksi tavoitteeni oli aloittaa tänä vuonna oma harrastus ja kuinka olen aloittanut jo kaksi.

Jos olisin kirjoittanut työnhaustani reaaliajassa, siitä olisi tullut oikea jännitysnäytelmä. Mutta ensin en voinut kirjoittaa irtisanoutumisestani, koska kaikki eivät tienneet siitä. Sitten en voinut kirjoittaa hakuprosessista, koska kaikki oli kesken ja sekavaa. En kirjoittanut siitä, kuinka minut ensin valittiin kahden finalistin joukkoon maailman ihanimpaan työpaikkaan ja sitten todettiin, että valinta ei tällä kertaa kohdistunut minuun. Enkä siitä, että viisi päivää myöhemmin minä kuitenkin sain sen työn, koska elämä on ihmeellistä ja asiat menevät niin kuin niiden kuuluu.

En ole kirjoittanut mökkireissusta hassujen, ihanien joukkuetovereideni kanssa. Siitä, kuinka reissu starttasi hengailemalla 1,5 tuntia ihan väärän mökin terassilla avaimia odotellen.

En vieraasta pojasta, joka pysäytti minut kadulla ja sanoi minun näyttävän ranskalaiselta näyttelijättäreltä ja jutteli kanssani ikuisuuden, vaikka minä halusin vain kotiin sohvalle löhöämään.

Mutta nyt kun menneisyys on hoidettu alta pois (kokonainen kuukausi!), voin palata tähän hetkeen. Kirjoittaa ehkäpä siitä, minkä näytelmän valitsemme esitettäväksi tämäniltaisissa teatteritreeneissä. Ja siitä, minkälaista on huomenna uuden työpaikan rapujuhlissa, kun aloittaa työt oikeastaan vasta kolmen viikon päästä.

Tai sitten minä elän taas kuukauden ja kirjoitan sitten, jos kirjoitan.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *