kuohuntaa

Minä olen asunut tässä maassa 28 ja puoli vuotta enkä ole koko aiemman elämäni aikana nähnyt yhtä paljon mielenosoituksia, kannanottoja, kansalaisaktivismia ja vastakkainasettelua kuin näinä hulluina kuukausina, joita elämme parhaillaan.

Minusta tuntuu kuin katselisin tätä kaikkea vähän ulkopuolelta. Kellun keskellä elämää ja yritän saada otetta jostain. Nuo osoittavat mieltä tämän puolesta, nuo tuota vastaan. Nuo ovat huolissaan tulevaisuudestaan ja rahasta. Nuo kinastelevat pakolaisista. Minä mietin, mitä tänään syötäisiin, minkälaisen välikausihaalarin ostan pojalle, millaista mahtaa olla työskennellä unelmafirmassa kaiken stressaamisen jälkeen, minkälaiset hiukset leikkautan, miten 100 000 mielenosoittajaa pääsee mielenosoitukseensa, kun julkinen liikenne lakkoilee, ja miten minä pääsen töihin jos sataa kaatamalla.

Minä en tiedä, olemmeko me täällä viikon tai kuukauden tai vuoden päästä. Tuntuu kuin koko maailma voisi räjähtää hetkenä minä hyvänsä. Että on vain ajan kysymys, koska joku iskee sen viimeisen niitin, joka saa koko homman hajoamaan käsiin. Fuck this shit, sanoi maailma ja loppui.

Silti minä mietin asioita, jotka tapahtuvat vuosien päästä, suunnittelen tulevaisuutta ja haaveilen. Ja silti – tai juuri siksi – minä keskityn elämään omaa elämääni omien rakkaideni parissa tehden asioita, joista minä nautin juuri tässä ja nyt. Jos maailma ei lopukaan, on hyvä olla suunnitelmia, ja jos loppuu niin ainakin otin siitä kaiken irti ennen sitä.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *