onni

onni.jpg

ensimmäinen oikeasti lämmin kesäpäivä

pitkäksi venähtänyt eväsretki ystävän kanssa

nauravaiset lapset kolmen viikon ikäerolla

kesän ensimmäiset mansikat

(ruotsalaiset, mutta silti)

uudet mukavat naapurit

puistossa lämmin vielä illallakin

metsikön yli kantautui suomirokin letkeä pauhu

lapsi ensimmäistä kertaa ulkona ilman vaippaa

kohta se on iso, ajattelin

aika ihanaa

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

jaarittelija

minä olen toisinaan huono bloggaaja

koska kertomatta jättäminen tuntuu valehtelulta

ja minä haluan jakaa kaiken

uhmaiästä kertovaan postaukseen haluaisin lisätä

kuinka poika edelleen enimmäkseen hymyilee, halaa ja pussaa

kuinka koko uhma on sille oikeastaan vitsi

leikki, jossa se vetää omaa rooliaan

sanoo ”ei oo yhtään kiva” ja virnistää päälle

kuinka se on ihana ja rakas siitä huolimatta

että välillä saa imuroida lasinsirpaleita keittiön lattialta

tai kiskoa tyypin viidettä kertaa pois telkkaria läpsimästä

kuinka minä en ole vielä kertaakaan oikeasti menettänyt hermojani

vaikka on univelkaa ja äidissä roikkuva huomionkipeä ipana

mutta sitten postauksesta katoaisi pointti

eikä se olisi yhtään niin iskevä

joten harjoittelen tiivistämään

sanomaan vain sen

millä on

väliä

Suhteet Oma elämä Vanhemmuus Ajattelin tänään