kun on äiti 2-vuotiaalle lapselle

jonka heräämättä nukutut yöt ovat edelleen laskettavissa kahden käden sormilla

ja joka kelpuuttaa öiseksi hoivaajakseen vain äidin

(mikäli tämä on paikalla)

sitä luulisi, ettei vapaina hetkinään muuta tekisikään kuin kuorsaisi uusien lakanoidensa välissä

varsinkin, kun herää arkisin puoli seitsemältä töihin

eikä ole pitkään aikaan nauttinut imetyshormonien suomasta kaikkivoipuudesta

mutta jotenkin sitä silti jaksaa

kun toinen on päivä päivältä huikeampi tyyppi

ja lähellä asuu ihania isovanhempia, joiden luona lapsi on kuin kotonaan

(paitsi nukkuu paremmin, tietysti, se kelmi)

nminkä ansiosta välillä (no aika useinkin) on iltoja niin kuin tämä

jolloin voi katsoa miehen kanssa leffan ja käydä iltakävelyllä ihan kahdestaan

mennä puoli kymmeneltä nukkumaan

ja nukkua kuin tukki

aina aamuun saakka