Miten löytää oma suunta elämässä?

Tuuliviiri rauhaton, mun sydämeni on.. Uraohjaajallakin on suunta välillä hukassa eli tadaa, minulla!

Työskentelen määräaikaisessa hanketyössä tämän vuoden loppuun saakka, joten on ajankohtaista löytää oma suunta työelämässä, uusi työ – mitä todennäköisimmin myös alakin. Sellainen, joka tuntuu omalta ja ei aja oman hyvinvoinnin edelle. Samalla avoinna on myös asuinpaikka ja olenkin herkutellut ajatuksella muutosta muualle pidemmän aikaa. Asuinpaikkaan toki vaikuttaa koko perheemme tilanne, ei vain minun ajatukset. Sitä en kyllä tiedä rauhoittaisiko muuttokaan tätä levotonta sielua ja olen surullinen, etten koe olevani kotoisin oikein mistään. No lohdutuksen sananen tähän väliin, eikö sitä sanota “koti on siellä, missä sydänkin.”

Olen siis tällä hetkellä uraohjaajana ja nimike on huomattavasti vähemmän, mitä työni pitää sisällään, mutta pointti on se, että urapolut on hyvinkin tuttuja.  Kysymys kuuluukin, mitä polkua itse kulkisin. Mikä on se mun juttu? TAAS. Minulla on värikäs työhistoria ja tilapäisesti koen voivani tehdä hyvinkin monipuolisesti duunia, ei ole niin nöpönuukaa. Nyt tuntuu kuitenkin, että pysyvämpi ja semimielekäs, simppeli työ toisi varmuutta ja selkeyttä elämään.

Olen nuoruusvuosinani ollut opintojen ohessa mm. kaupan kassana ja satunnaisesti myös hotellin siistijänä sekä aamupalakokkina. Parturi-kampaajaksi valmistututtuani olin alalla viitisen vuotta. Minulla oli oma kampaamokin, josta siirryin DNA:n asiakaspalveluun palveluneuvojaksi, jossa vierähti toiset viisi vuotta. Sen jälkeen onkin ollut repaleisempaa. Aloitin sosionomiopinnot, kun olin vielä DNA:lla. Hyvin pian vaihdoin kuitenkin taas keikkatyöhön siistijänä, koska opiskelu-työkombo piti sisällään ihan liikaa ajatustyötä. Opintojeni edetessä tein myös pätkiä mielenterveyskuntoutujien asumisyksikön ohjaajana. Valmistuin ja työskentelin kehitysvammayksikön tehostetun yksikön vastaavana ohjaajana pari vuotta. Irtisanouduin ja hyppäsin unelmieni perään.

Perustin yhtiökumppanini aka ihanan ystäväni kanssa yrityksen yrittäjyysopintojen sivussa 2022, olimme kyllä jo valmistelleet sitä edelliset pari vuotta. Loppujen lopuksi yrityksemme pääpalveluksi muotoutui yrittäjien hyvinvointivalmennus ja pilotoimmekin sen jo – työn ja vapaa-ajan tasapainottamista itsetuntemuksen, elintapojen ja itsemyötätunnon keinoin. Samalla opiskelin vuoden verran Life coach Academyssa, LCAF certified coachiksi. Se on muuten käymistäni koulutuksista heittämällä paras ja muutti omaa elämäänikin valtavasti hyvään suuntaan! Toi uusia näkökulmia. Yrittäjyyden parissa vierähti pari vuotta ja kun yritystoiminta ei ottanut tuulta siipien alle toivotusti, hain nykyiseen pestiini.

Ei polku toki näin suoraviivainen ole ollut. Kaksi rakasta lastakin on siunaantunut ja mutkia matkaan toi etenkin se, että minulla krakasi pahasti terveys ja iski työuupumus ollessani vastaavan ohjaajan tehtävissä. Nyt, kun olen ollut jälleen “toisella töissä”, täydellä työajalla ja asiantuntijatehtävissä, jaksaminen ja terveys ovat olleet koetuksella.

Suunnan kirkastaminen ja suorittamisen nurja puoli

Mieli voi haluta paljon asioita huomioimatta kehoa ja oman elämän kokonaistilannetta. Kun ei kuuntele kehoa ja omia voimavaroja, sivuuttaa myös todelliset tunteet ja tarpeet, joka johtaa helposti uupumiseen. Käsittelemättömät tunteet varastoituvat kehoon ja jää paitsi – ei osaa pyytää, vastaanottaa ja vaalia, mitä aidosti tarvitsee. On se sitten lepoa, tukea tai ravitsevaa ruokaa. Usein se mitä haluamme ja lopulta tarvitsemme voivat olla ihan päinvastaiset jutut keskenään.

Kun myönsin itselleni tämän, avautui reitti toipumiseen ja psykoterapiaan. Hyvinvoinnin kuplani puhkesi ja tasapaino heitti kertarytinällä viime keväänä. Elämässäni ja lähipiirissä oli uuden vaativan työn lisäksi meneillään tosi raskaita ja haastavia juttuja, ollut jo pidemmän aikaa.  Stressi alkoi ilmoitella itsestään fyysisin oirein vasta muutaman kuukauden työskentelyn jälkeen. Minulla kova stressi näyttäytyy ensin mm. kehollisina oireina. Syke oli viikkoja yötä päivää korkea, tuli rajuja vatsaoireita, turvotusta ja paino nousi lähemmäs 10 kg vain muutaman kuukauden aikana. Kroppa meni jotenkin täysin jumiin. Totaaliset lihasjumit myös ilmaantuivat.

Kuukausien kuluessa alkoi väsmyskierre ja tunne, etten palaudu. Keskittyminen meni tosi vaikeaksi ja mieli hajanaiseksi. Olen edelleenkin palautumisen ja kuntoutumisen tiellä tästä ryykelistä, haen tasapainoa. Kehoni ja hermostoni menee tosi herkästi raiteiltaan, varsinkin ylivireäksi. Ja kun ylivireys jää päälle, se johtaa helposti alivireyteen ja väsymiseen.

Onneksi raju stressireaktio sai minut ymmärtämään, että kehoni oireilu johtuu ihan oikeasti stressistä. Ja menneisyyden kuormasta, vaikeista kokemuksista, jotka olen jättänyt käsittelemättä taakseni. Minun oli ja on edelleen hitusen vaikea uskoa, etten pysty kaikkeen siihen, mitä mieleni haluaa. Tai mihin olen aiemmin pystynyt.

Olen myös onnekas ja äärimmäisen kiitollinen siitä, että ensinnäkin pääsin terapiaan. Ja sattumalta vain muutamassa kuukaudessa, aloitin sen viime syksynä. Terapia on ollut raskas, pelottavakin ja samalla kuitenkin antoisa ja jo aavistuksen eheyttävä kokemus. Minulla on ihanan lempeä terapeutti, joka tarjoaa hyvää peilausta ja vastapainoa vaativuudelleni ja suorittajataipumukselleni. Terapiassa on lupa vain olla. Kannateltuna. Ei tarvitse tai oikeastaan saakaan olla itse se kannattelija ja itsekseen selviytyjä.

Miten oma suunta sitten löytyy? Jaa-a. Hyvä kysymys, kun elämässä voi olla aika paljon taustahälyä. Nyt, kun minunkin on aika hahmotella uutta, edellä mainituista seikoista johtuen en oikein tiedä, mitä viestejä kuunnella sisimmästäni. Olenko vain ylikuormittunut ja tämä polku on ihan ok ajan kanssa. Vai tarvitseeko minun suunnitella jotakin ihan uutta? Ehkä avain onkin (ainakin minulle), se kaikista vaikein juttu.

Uskaltaa olla, luottaa ja katsoa, mitä tuleman pitää. Tehdä itseä kiehtovia juttuja, pääasiassa tekemisen ilosta. Tunnustella rauhassa, mihin se johdattaa. Ehkäpä sitä kautta aukeaa arvot ja itselle tärkeimmät asiat elämässä ja osaa myös vaalia niitä, mitä ne ikinä ovatkaan.

Tunnustan, epävarmuuden sietäminen on minulle tosi vaikeaa. Tuntuu, että pitäisi ja haluaisin ottaa ohjat omiin käsiini. On tarve kontrolloida ja tehdä ratkaisuja. On tarve tietää, mitä tulee tapahtumaan. Tiedän, että kontrolli on vain illuusio, mutta jollain tapaa turvaa tuova ajatus silti.

Suorittamalla ja määränpäähän kurkottaessa unohtuu helposti itse oleellinen juttu ja tärkein, mikä lopulta merkitsee – tämä hetki. Kliseisesti sanottuna matkasta nauttiminen. Mutta niin, niin se on ja suorittaessa käynyt minullekin useasti. Saavutus ei tunnu miltään, jos tekeminen matkan varrella ei tunnu omalta ja mielekkäältä tai ole linjassa arvojen kanssa. Sitä vain paahtaa laput silmillä kohti maalia ja that’s it. Goal – no big deal ja uutta kohti.

Siten kehkeytyi myös aiemmin mainitsemani polku yrittäjyyteen. Olin Espanjassa työharjoittelussa ja ajattelin, tänne tulen takaisin ja ratkaisu voisi olla paikkariippumattomaton yrittäjyys. Tuolloin oli myös korona-aika ja palvelut siirtyivät vauhdilla verkkoon. Kiinnostukseni verkkovalmennuksiin heräsi ja opiskelin siitä ihan valtavasti ja sitä kohti sitten mentiin joka solulla, all in! Kovaa ja kantapään kautta. Jos olisin kyennyt pysähtymään kunnolla ja kuulostelemaan, mikä minulle on tärkeää ja tuntuu mielekkäältä tavalta edetä, olisin varmaankin säästynyt monelta murheelta. En vaihtaisi tätä kokemusta pois missään nimessä. Enemmän se on ehdottomasti antanut kuin ottanut, mutta tällä tavalla kauempaa katsottuna aikamoisella hakuammunnalla mentiin. Villakoiran ydin palveluissa pysyi kuitenkin koko ajan samana, itsetuntemuksen vahvistaminen ja kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Tämä tuleva työristeys on varmasti tärkeä kohta elämässäni ja osa hellittämistä. Pysähtyminen on avainsana. Voinko päästää irti tavasta puskea? En enää uikaan vastavirtaan ja valitse summanmutikassa satamaa, jota kohti mennä – vaikka läpi harmaan kiven. Minulla ei ole vielä ratkaisua tiedossa mihinkään ja lohduttavaa on, että ei todellakaan tarvitsekaan olla. Ja parempi varmasti niin. Kokeilen kellua, miten elämä kannattelee ja mihin virta vie. Kevyesti vain ohjailen suuntaa aallokossa.

Suuntaviittana luonto

Minulla on vahvat juuret luontoon. Huomasin sen, kun aloin tekemään rätinkiä ja listaamaan minulle tärkeitä juttuja elämässä, jotka auttaisi hahmottamaan suuntaani. Luonto on tosi iso voimavara ja merkityksellisempi kuin ehkä olen osannut ajatellakaan. Ja olen pitänyt sitä hieman itsestäänselvyytenä, vaikka sitä se ei todellakaan ole. Aiemmat sukupolveni ovat eläneet ja hengittäneet vahvasti metsän kautta ja hyödyntäneet sen antimia runsaasti mm. kalaa, marjoja ja riistaa. Minulla taas on yhteys luontoon ihan omalla tavallani, pääasiassa siellä olemisen ja palautumisen sekä kauneudesta lumoutumisen kautta. Ja haluan myös jättää merkityksellisen luontoyhteyden perintönä omille jälkipolvilleni.

Uppouduin myös muistelemaan aiempien asuinpaikkojeni hyviä puolia ja luonto nousi toistuvasti esiin. Mieleeni on jäänyt esimerkiksi Oulusta puistot, varsinkin hupisaaret ja Ainolanpuisto sekä Lammassaaren metsäinen koirapuisto ympäristöineen. Usein viikonloppuisin ja lomilla hakeuduin kuitenkin kotikonnuille Koillismaalle, kun kaipasin aidosti oikeasti rauhallista ympäristöä. Fuengirolasta muistuu mielikuviin luontopaikat, vehreät puistot ja suolantuoksuinen, taivaansininrn meri. Torreblancan kukkulat oli huikeat, kun maalaistunnelmaa oli vieressä ja merikin horisontissa! Harkkamatkalla pystyin kulkemaan halutessani pätkän luontopolkua. Myös kaupungissa rantakadun tuntumassa majailu oli ihanaa. Ihan vain siksi, kun asunnossa oli tilava kattoterassi ruukkukasveineen sekä panoraamanäkymät – kaupunkia, vuoria ja merta. Ja jalkaisin ulottuvilla.

Pitkän alustuksen kautta päädyin tähän, että ainakin yksi asia on minulle selvä ja muusta viis vielä. Jossain muodossa helposti luontoa ympärilleni kiitos.❤️ Haha, aika laveat on kriteerit! Se antaa vaihtoehdoille ja mielelle valtavasti liikkumatilaa.

Nyt on näin. Toivon mukaan olen menossa kohti selkeyttä ja kirkkaampia ajatuksia, seesteisempää ajanjaksoa kaikin puolin. Oletko sinä ollut hukassa ja miten löysit oman suunnan?

Heidi