Suorittaminen — salakavala energiasyöppö

Siihen ansaan minäkin jouduin. Taas. Minulle kävi köpelösti työni kanssa. Uuvuin. Se saa minut huokailemaan syvään ja olon raskaaksi, nytkin nojailin pitkän tovin tässä tietokoneen äärellä kasvot käsiin haudattuina, pää painuksissa. Vaikea myöntää niin itselle kuin muille, että en kykene kokoaikaiseen työhön tällä hetkellä. Työhön, josta niin kovin tykkään ja haluaisin suoriutua hyvin. Se on suuri pettymys ja saa minut häpeämään.

Viikkojen sitkuttelen jälkeen ja ristiriitaisten tunteideni keskellä onneksi tunnistin, että kokonaiskuormitus on yksinkertaisesti liikaa ja on aikalisän aika. Liikaa kaikkea yhtäaikaa, arki kuin palapeli. Palapeli, joka pysyy hädin tuskin koossa suorittamisen varassa ja sellaista elämää en halua. Suorittamalla elämästä häviää värit ja tunteet. Elämä ei ole elämänmakuista vaan toimimista kuin robotti ja selviytymistä.

Viime vuodet  on olleet tosi kuormittavia, etenkin huoli lapsestani on nakertanut minua sisältäpäin. Minulla ei ole ollut keinoja ja voimavaroja kohdata sitä riittämättömyyttä ja avuttomuutta itsessäni. Olen harhauttanut ja juossut itseäni karkuun. Paennut etenkin töihin. Selvinnyt suorittamalla. Nöyrin kiitos kuitenkin suorittamiselle siitä, että auttoi pahimman yli! Se ei vaan toimi enää, turvasta onkin tullut taakka. Onkin muuten ihan oman tarinansa paikka, miten seinä tuli ensimmäisen kerran vastaan suorittamiselleni.

Mitä kovemmin juoksee sen kovemmin oravanpyörä pyörii

Se on loputon suo. Vauhti sen kun kiihtyy tekemisen myötä ja hetkellisesti voi kuvitella olevansa niskan päällä, kun asia toisensa jälkeen hoituu. No lisättäköön tähänkin, että aikansa. Jossain kohti voimat loppuu.

Terapia on auttanut huomaamaan toimintatapojani ja tällainen kela minulla pyörii ja nyt näen sen kirkkaasti työn kautta: stressiä kasaantuu, selkäytimessä on toimintamalli – tee enemmän! (huom! tämä on vain oma kokemukseni, sinun kela voi olla ihan erilainen.) Vaadin itseltäni paljon ja sisäinen puhe on tosi ankaraa, suoritan – käärin hihat ja teen, siirrän tunteet syrjään. Kun stressi jatkuu, vähitellen  suorittaminen valtaa muutakin tekemistä, siirryn lähes kokonaisuudessaan autopilotille. Tällainen ralli uuvuttaa ja saa aikaan tosi kurjan olotilan.Tein huvin vuoksi kuvaksi suorittamisen kierteeni, psykologiasta tutun kognitiivisen kolmion muotoon.

Ikävä tosiasia myös on, että mitä useammin jaksamisen rajat on ylitetty, sitä aiemmin väsymys iskee ja pidempään palautuminen kestää.

Hellittäminen

Mikä avuksi suorittamiseen? Hidastaminen. Hellittäminen. Myötätunto—muistutus, hei, ei kaikkea tarvikaan jaksaa!

Jutuissani hieman ironista on, että olen äärimmäisen kiinnostunut monipuolisesti hyvinvoinnista, minulla on koulutustakin siihen, mutta niin sitä vaan lentää sontaa omaan tuulettimeen. Ihmisiähän me kuitenkin vain kaikki ollaan. Ja myötätunnon kokemiseen itseäni kohtaan tarvitsen turvaa, levollisen olotilan, jota en selviytymistilassa niin vain tavoitakaan.

Kuitenkin ajattelen ja olen kokenut, että suorittamisesta voimaantumisen avainasemassa on hellittää. Tuntea ja aistia kehonviestejä sekä käsillä olevaa hetkeä, tunnistaa, mitä tarvitsee. Tarpeiden haitolla ja hälynä edessä on todennäköisesti mielen halut. Opetellaan siis erottamaan, mitä haluataan ja mitä aidosti tarvitaan. Omien rajojen tunnistaminen ja vetäminen sekä tuntemusten jakaminen luotettavien ihmisten kanssa keventävät kuormaa huomattavasti. Luonnossa oleilu on myös merkittävä palautumisen lähde minulle.

Kaiken A ja O on riittävän huokoinen arki, jossa on aikaa ja energiaa huomata ja lähteä muuttamaan omia tapoja suorittamisesta hellittämiseen. Toisinaan siis vähemmän on enemmän! Todellakin helpommin sanottu kuin tehty, mutta siihen aion nyt itsekin keskittyä.

Nyt on asiat näin. Lähden tästä metsään nauttimaan luonnosta ja rennosta ulkoilusta, kevään ensimmäisistä lämmittävistä auringonsäteistä ja kimaltelevista lumikinoksista. Se on riittävästi nyt.

Heidi

Kuvat on Ukkohallasta, jossa vieteltiin minihiihtolomaa viime viikolla, Komulankönkään upeita maisemia.