Ei pelkkä Hattuteline

Heipähei vaan kaikille!

Nyt, kun olen jo melkein vuoden päivitellyt ajatuksiani Instagramiin nimimerkillä @hattuteline, ja kun Instan postausten maksimisanamäärä alkaa käydä sietämättömän pieneksi, on aika pistää samanniminen blogi pystyyn. Mitä enemmän kirjoitan ja puhun ajatuksiani maailmalle, sitä enemmän niitä tulee; minulle on jo muodostunut Instassa kiva pieni yhteisö, joiden kanssa jaamme ajatuksiamme yhteiskunnasta, feminismistä ja kaikesta siltä väliltä.

Mä olen pian 25-vuotias valtio-opin ja sukupuolentutkimuksen opiskelija. En oikein keksi, milloin keksin olevani feministi – olen vain aina tottunut vaatimaan itselleni samoja oikeuksia, kuin veljelleni. Sama toimintatapa on sitten siirtynyt muuhunkin toimintaani – en hyväksy sitä, että ketään pidetään vähemmän arvokkaana tämän sukupuolen vuoksi. Yliopistossa pari vuotta räpiköityäni löysin sukupuolentutkimuksen opinnot, ja tasa-arvon opiskelu on tuntunut siltä, mitä ihmiset kutsuvat kutsumukseksi. Minulle sukupuolentutkimus on lähimpänä ihmisoikeuksien opiskelua, mitä Jyväskylän yliopistosta löytyy. Nykyään feminismi on alkanut merkitä minulle ennen kaikkea intersektionaalisuutta, ja samalla olen herännyt omaan etuoikeutetun naisen asemaani. Feminismi on ihmisoikeuksia, feminismi on vallan tutkiskelua. Feminismi on samojen oikeuksien vaatimista ihan kaikille; sukupuolesta, ihonväristä, ulkonäöstä, vammaisuudesta tai seksuaalisuudesta riippumatta. Feminismi on tasa-arvoa; feminismi on yhdenvertaisuutta. Feminismi on se, mitä meidän yhteiskuntamme tarvitsee.

Blogin nimi Hattuteline tulee Frendien Joeyn sitaatista ”Not just a hat rack, my friend”, ja se onkin toisaalta hurjan ironinen, toisaalta taas opettelen edelleen hattutelineen identiteetistä pois. Akateemiseen maailmaan astuminen oli elämäni suurin taitekohta; sen lisäksi, että yliopiston ulkopuolinen elämäni oli kriisissä, koin myös ensimmäisten yliopistovuosieni ajan jatkuvaa seksuaalista häirintää ja ahdistelua, älykkyyteni ja syvällisyyteni väheksymistä ulkonäköni perusteella ja yleisen riittämättömyyden tunnetta. Nuo vuodet olivat täynnä masennnusta, PTSD:tä, ahdistus- ja paniikkihäiriötä, itsetunnon rapistumista sekä huuruisia iltoja. Pikkuhiljaa ne vaihtuivat psykoterapiaan, masennuslääkitykseen, sukupuolentutkimuksen opintoihin, koira-äitiyteen ja naistenoikeus-aktivismiin. Oman äänen etsimiseen ja lopulta sen löytymiseen. Rohkeuteen. Rakkauteen niin itseäni, kuin muitakin kohtaan. Omien oikeuksieni vaatimiseen. Harjoitteluun New Yorkissa. Tilan ottamiseen.

Me ihmiset kuitenkin ollaan siitä hassuja, että me helposti kuvitellaan olevamme viisaampia ja valveutuneempia kuin luullaan, ja siitä syystä ajatuksien ääneen sanominen onkin mulle niin tärkeää. Hattuteline on alusta omille keskeneräisille ajatuksilleni, ja tila uudelleen oppimiselle. Uudelleen oppiminen on minulle tärkeä ajatus, sillä mitä enemmän opin, sitä enemmän järjestelen ja muokkaan jo aiemmin oppimaani – uskon tämän olevan elinikäinen matka. Tervetuloa mukaan.

xxx Hattuteline

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *