Museoista.

On mennyt tuo museotouhu ihan lekkeripeliksi.Kerron ensin kokemukseni Ainolasta. Minähän olen asunut lapsuudessani Järvenpäässä ja tavannut Ainon. Ihan varmuudella en muista että käytiinkö me koululaiset jo Ainolassa, hänen vielä eläessään, vai kävimmekö vasta kun paikka avattiin varsinaisesti museona koululaisille. No, joka tapauksessa olen käynyt tiloissa useasti ja opastanutkin sielä eräänkin seurakuntaopiston ryhmän.
(Tässä jakamani tiedonmurut, on kyllä tarkastettu – ei se minunkaan muistini näihin riittänyt)Yritimme tyhmät maalaiset, sinne maanantaina 13.6.2016. Sieltä tuli vastaan hyväkuntoinen naisihminen autolleen joka oli infapaikalla ja ilmoitti meille: ”Me ollaan kiini, niinkuin kaikki suomen museot maanantaisin ja sitäpaitsi meillä on täällä arvovieraita”. Ai että sieppas tyttösen ylimielinen asenne. Ajattelin että: ”Pidä Ainolas”Minun mielestäni Ainola on kärsinyt pahoin sitten 70-luvun ajoista. Erillinen uusi myymälä/kahvio rakennus ei ollut mieleeni. Ensinnä kaikki jäi ovelle lipunmyynin takia vaikka loppu osa rakennuksesta oli tyhjähkö. Ainola ei ole niin suuri että tarvitaan erillinen lipunmyynti. Tuli rahastamisen maku.
 

Rahastuksen tunne lisääntyi, koska sisäänmaksu on 8€ aikuisilta ja myös eläkeläisiltäkin. Se on aika kova hinta, kun kaikkialla on narut edessä. Monet kerrat olen yläkerrassa käynyt – enään sinne ei päästetä. Eikö talo ole kestänyt nykyisellä hoidolla? Yläkerrassa on pari makuuhuonetta. Toinen oli Jeanin ja Ainon, toinen vieraskäyttöön. Niiden väliin jäävä työhuone, sekä vielä ullakkotilaa.Tyttäret saivat alakerran makuuhuoneet. Pitää muistaa että Sibeliuksilla oli myös apulaisia. Jean siirtyi kyllä yläkerran työhuoneesta aina enemmän ja enemmän alakertaan työskentelemään – ilmeisesti portaiden takia. Heidin puoliso Aulis, joka oli arkkitehti, muutti toisen tyttärien huoneista, kirjastoksi. Toinen tyttärien huoneista muuttui työ- ja makuuhuoneeksi Jeanille.Keittiön takana oli Aino Karin ja Helmi Vainikaisen huone. Kivijalassa oli taas Heikki Sormusen huone. Vaikka palkollisia olikin, ei Aino ollut laiska vaan työteliäs, ehkä vähän alistunut. Hän suunitteli saunarakennuksen ja raivasi puutarhan.

 

Keittiössä on tiskiallas ja vesihana. Ei ollut Jeanin eläessä, Ainon kyllä, sillä vesiputket tehtiin 1963. Puhelin oli jo 1904 ja sähköt 1918.

Entä paikalla ollut opas? Nyt hyväkäytöksinen nuorimies – mutta ei mikään opas. Kysyin häneltä yhdestä taulusta, että mikäs kirkko tähän on kuvattu. Hän myönsi ettei tiennyt ja lupasi selvittää ja tulla kertomaan. Ei tullut, eikä selvittänyt.Kyseessä oli toinen Sibeliuksen 50-vuotislahjaksi saamista maalauksista. Frans Sjöströmin vai pitäisikö sanoa Wilhon öljyvärityö Lohjan kirkosta vuodelta 1905. Taiteilija professoori oli maalannut edellisvuonna Korpilahden kirkon alttaritaulun.

Entäs Aleksis Kiven kuolinmökki?
Täydellinen huijaus?Sisäänpääsy 2€ ja seuraavasta kohteesta saisi vielä saman verran alennusta. No nyt on halpaa, mutta miksi?

 

 

Alexsis Stenvall, niinkuin hän itse esittäytyi, oli kipujen ja sairauksien mies. Lavantautikin useampaan otteeseen. Unettomuutta, alkoholismia, masennusta,,, mutta hän ei kuollut pikku mökissä. Kivi kotiutettiin Lapinlahden sairaalasta, veljensä Alpertin ja tämän vaimon luokse Tuusulan Syvälahteen helmi- maaliskuussa 1872. Kivi oli puhekykyinen vielä kesäkuussa sairaalaan joutuessaan, mutta menetti puhe- ja liikuntakykynsä eikä tunnistanut lopulta edes veljeään.
Kuolinmökissään Kiven sanotaan myös lausuneen kuuluisat viimeiset sanansa; ”Minä elän!”.
Albert Ericsson Stenvall oli torppari ja räätäli. Albert oli ostanut torpan Krapin tilalta, vuokrannut pari hehtaaria maa-aluetta. Tontilla oli matala ulkorakennus, jossa puuliiteri, heinälato ja sikolätti, ehkä yksi lehmäkin.

 

Alpertin silloinen vaimo, Anns Christina Carolina kuoli siinä talossa, pudottuaan vintin portaissa ja lyötyään päänsä eteisen saaviin 1886. Vintin portaissa!Albert avioitui uudestaan, Vilhelmiinan kanssa ja myi talon Helsingin yliopiston osuuskunnalle 1908. He saivat asua torpassa kuitenkin lopun ikänsä, joka ei ollutkaan pitkä sillä heidät murhattiin puukolla 2.12.1913.
Heistä on säilynyt valokuva samaisen talon edessä.Nyt meillä on siis vintin portaat ja puhekyvytön Aleksis sanomassa: ”Minä elän”. Lisäksi kerrotaan että Aleksis piti välillä teljetä mökin vintille ja vintin ikkunasta hän oli kurkistellut.  Meillä on pikkuinen mökki, kolme aikuista ja neljä lastakin siinä asumassa.
Meillä on Aleksin kävelykeppi ja ylioppilaslakki.
 

 

Näyttää se erilaiselta, on vinttiä ja vintin ikkunaakin. Kysymys on – suurennettiinko taloa Aleksin kuoltua?
Tämä seuraava kuva ”Aleksis Kiven omaisuutta mökissä ovat hänen ylioppilaslakkinsa ja kävelykeppi.” on mielenkiintoinen:

Aleksis oli tiettävästi menettänyt jo kävelykykynsä. Veljellään on valokuvassa keppi. Tiedä sitten. Jaa.. se matala rakennus?
 

Tämä, on savusauna – jota siis tontilla ei mainita olleen.