Huijausta ja kyynisyyttä
Tunsin ylpeyttä kun työpaikkani käyttää Reilunkaupan tuotteita. Kiinostuin vähän tutkimaan asiaa lisää, nykyään kun se käy helposti vähän googlettamalla.
Asiat ei olekkaan ehkä ihan niin hyvin kun luulisi. Näyttää siltä että kaikki hyvä mitä teemme on ylihinnoiteltua rahastusta. Jokusia vuosia sitten tehdyn tutkimuksen mukaan: ”Ei-reilusta kahvista jää tuotantomaahan 2,30 euroa per kilo ja Reilun kaupan kahvista 2,80 euroa per kilo. Absoluuttisena rahana tuottajamaahan päätyy siis enemmän.” Kuitenkin me kuluttajat maksoimme paljon enemmän. Maksoimme enemmän koska luulimme antavamme sille papuja poimivalle henkilölle enemmän. ”Päälöydöstensä ohella Haaparannan, Niina Niemen ja Joni Valkilan muodostama tiimi laski, että Reilun kaupan kahvista – josta suomalainen kuluttaja joutui maksamaan keskimäärin lähes 60 prosenttia tavallista kahvia enemmän – päättyi tuottajamaahan vain 35 prosenttia. Tavallisen kahvin hinnasta tuottajamaahan päätyi sitä vastoin 49 prosenttia.”
Hyväntekeväisyystuotteita on tarjolla enemmän kuin koskaan, mutta päättyykö raha oikeaan kohteeseen.
Ei. Ei ainakaan sen mukaan mitä voi lukea netistä.
Ameriikassa mainostettiin kosmetiikkapakkausta, joka tukee luonnonsuojelujärjestö WWF:n toimintaa. Ostamalla luksuskosmetiikkaa asiakas tukisi samalla yhtä järjestön ympäristöhankkeista. New York Times -lehden mukaan itse järjestö ei Barneysin myynninedistämiskikasta ollut kuullutkaan.
Löytyypä netistä tämäkin tieto: ”Veikkauksen luontoarpaa mainostetaan näin: “Ostamalla Luontoarvan tuet WWF:n ja Suomen luonnonsuojeluliiton tärkeää työtä.”… Miten Luontoarpaan käytetyt rahat jakautuvat? Tulos on järkyttävä: Luontoarvan hinnasta 47% palautuu pelaajille voittoina. Voittoihin kuluu arvan hinnasta siis 0,96 euroa. Mutta miten jakautuu jäljelle jäävät 1,06 euroa? Todellisuudessa Luontoarvan 2 euron hinnasta menee luonnonsuojeluun 0,02 euroa! Jos se, että hyväntekeväisyysvälineenä markkinoidun Luontoarvan hinnasta menee vain 1% hyväntekeväisyyteen”
Mikä sitten on totuus?
Minun on helppo vastata. Meiltä meni tulipalossa kaikki. Vakuutuksia ei ollut.
Maalaisjärki sanoo että apuun tulee sosiaalitoimi, valtio, kunta ja seurakunta, eihän sivistysvaltiossa kukaan jää ilman apua. Ei vai.
Kun maailmalta kerrotaan tsumanin tai maanjäristyksen uhreista, me ajattelemme ettei heillä ole tuollaista sosiaalitointa kuin meillä. Ei ole muuten pahemmin meilläkään. Apuun tuli Suomen Punainen risti. Paikalliset Leijonat. Valtakunnallinen Diakoniarahasto ja lukuisat kuntalaiset yksityishenkilöt. Seurakunnan diakoni teki paljon työtä hyväksemme. Kunnanjohtaja perheineen oli suureksi avuksi. Mukana oli varmasti paljon ihmisiä jotka eivät kerskaileet, pysyivät salassa, mutta autoivat valtavasti. Heidän kaikkien takia, me yhä olemme tässä. Ikinä en usko että voin sitä kiitollisuutta kylliksi osoittaa, mitä tunnen.
Ainoa ”itsestään selvä” auttaja oli VPK ja Palokunta.
Kertaakaan ei mieleeni tullut, oliko avustus jota sain prosentti jostain. Sillä ei ollut merkitystä.
Mitään paljonpuhuttuja Kriisiryhmiä ja sensellaisia ei ollut. Henkistä tukea tarjosivat lähiseurakuntien papit, joku enemmän, joku vähemmän. On ihan pakko mainita että meille järjestettiin hyvä asunto. Sen saaminen vaati useita ehtoja ja rajoituksia joista suurin osa ei ole mitenkään perusteltuja. Asunto oli tilapäinen. Sen kerrottiin olevan pikaisesti purettavan, mutta lemmikkejä ei saisi olla ettei lattiat kärsi. Saimme asua puolivuotta ja sielä se talo on edelleen pystyssä. Me olemme jo asuneet muualla lähes viisi vuotta.
Joidenkin henkilöiden kohdalla tapahtui päinvastaistakin ”auttamista”. Eräät tahot alkoivat henkisen painostuksen, uhkailun, kiristyksen ja aiheuttivat meille suuria henkisiä vaikeuksia kolmeksi vuodeksi. Me kuitenkin selvittiin, vaikka kauhu jätti arpensa.
Lopputoteama.
Vaikka avustuksista menisi keräyskuluihin valtaosa, niin se pienikin osa joka osuu perille – se on avun tarvitsijalle kaikki kaikessa. Tukekaa tunnettuja hyväntekeväisyyttä pitkään tehneitä järjestöjä ja ennenkaikkea sellaisia jotka auttavat myös kotimaassa.