Kirkkokonsertti

Olin hänestä sitten konsertissa. Tehän tiette tämmösen musiikkitilaisuuden jossa soitetaan musiikkia oikeila soittimilla? On tuttua. Niinhän sitä luulis. Tässä oli nyt luvassa kitara, mandoliini ja haitari. Kitara on tuttu ja haitarinkin olen kuulut, mutta mandoliini. Balalaikka on jäänyt mieleen jostain venäläisestä, tai neuvostoliittolaisesta kasakkatanssista. Mutta mandoliini, tuo Italialainen, ilmeisesti juoppojen rapulakapula. Livenä en ole kuulut.

Jo muusikoiden vielä harjoitellessa kävi ilmi että pampumatto vaikuttaa ylärekisterin ääniin vaientavasti, joten menin kuuntelemaan urkuparvelle. Ja voitte uskoa että kuului.

Konsertin aloitti haitarin Mak Kaiveri, Helsingin käsipalje soittimen guru. Matti Pulkki.tulkiten Johann Sebastian Bachin Englantilaista sarjaa numero 3. Joka ei liity mitenkään englantiin.

Kuoriin pääsi myös kuusikielisen monovilharmoonikon kiduttaja, Jonne Grans, kitarana pyöremyrsky ja hurrigaani. Kuuloelimille taottiin Frank Martinin Quatre pieces breves. En kyllä tiedä miksi Brevesillä on justiinsa neljä huonetta.

Reginald Smith Brindlen runsaasta tuotannosta esiteltiin meille Concerto Lirico ja Modest Musorgskilta Näyttelykuvia. Kummassakaan teoksessa mitään kuvia ollut, Ja sitten tulikin jo Jukka Tiensuun teos Sinistro. Josta sanoisin: ”Herra mun vereni, tätä se mun uneni tiesi”. Hänhän on Helsingissä syntynyt suomalainen pianisti, cembaloitsija ja kapelimestari, sekä toistenmielestä säveltäjä. Ilmeisesti yhä vapaallajalalla.

Esitteessäkin käytettiin ilmaisuita: ”Sinotron nimeen liityvä monimerkityksellinen uhanalaisuuden voi kokea…” Mitä se tarkoittaa? Minun kai pitäisi tietää, sillä olen sen justiinsa kokenut. Se tarkoittanee, että se on haitari per esitys kun tuhotaan. Ja sittenniin vielä Ludwig van Beethovenin ASdagio ja lopultakin mandoliini. Vähän hiljainenhan se oli mutta kyllä… se sieltä kuului. Olihan haitaristi puhaltanut vaikut korvista.

Hiivatti, oli se niin kamalaa että menen toistekkin.