Hollolan Pyhän Marian kirkko. Paljonhan tästä puhutaan, mutta onko se puheiden arvoinen. Asia on syytä kokea itse.

Kirkko lienee rakennettu 1495-1510 välillä ja se omistettiin Pyhälle Marialle. Tätä on edeltänyt kaksi kirkkoa, joista toisen tiedetään olleen tällä samalla paikalla. Sen rikkoi Jalle jättiläinen.
 

Tämän kirkon rakensivat Hollo ja Martta. Tarinan mukaan jättiläiset yrittivät rakentaa kirkon Kapatuosian mäen päälle, mutta yön tullen perustuskivet vierivät alas nykyiselle paikalleen. Kapatuosian mäki ei ole kovin korkea, vain 56 metriä Vesijärven pinnasta, mutta sielä oli hämäläisten rautakautinen varustus. 

Tarinoiden mukaan yksi jättiläisistä olisi astunut lahden yli Pyhäniemestä tuodessaan kiviä rakennustyömaalle.
Pitäisikö kertoa koko tarina?
”Moni tuntee tarinan Martasta ja Hollosta, jotka rakensivat Hollolan keskiaikaisen kivikirkon. Sen sijaan kovin harva enää muistaa kolmiodraaman, jonka osapuolia olivat Martta, Hollo ja Jalle-jättiläinen.
Jalle ja Martta olivat nuorempana rakastavaisia, kunnes Hollo pisti lusikan soppaan ja sekoitti Martan pään. Jallen ja Martan häät oli jo kirkossa kuulutettu, mutta Martta rakastui silmittömästi Holloon. Jalle sai sen jälkeen Martan puolesta painua vaikka hevon kuuseen. Jalle-paran sydän särkyi ja hän vetäytyi Hollolan syrjäisimpiin kolkkiin Jaalaan. Ennen lähtöään hän potkaisi suutuspäissään Hollolan vanhan kirkon sirpaleiksi, jonka paikalle Martta ja Hollo sitten yhdessä rakensivat uuden kirkkonsa. Jallen sydän kivettyi vuosien saatossa ja loppuelämänsä Jalle vietti poikamiehenä. Iitin Tiltukaan ei saanut enää Jallen särkynyttä sydäntä ehjäksi, vaikka tämä kuinka yritti sitä korjata.
Vuodet vierivät ja Jallen voimat hiipuivat pikku hiljaa. Eräänä harmaana syksyisenä päivänä Jallen voimat ehtyivät ja hän kävi lepäämään sammalvuoteelle, josta ei enää noussut. Tarinan mukaan hänen viimeisellä leposijallaan on jäljellä vielä tuo särkynyt ja kivettynyt sydän.”

En saanut onnistumaan kokokuvaa, joten lainaan netistä kauniin Wikipedian kuvan.
Pohjapiirustus antaa myös jonkinlaisen ennakkokäsityksen.
Huomatkaa ettei pohjoiseen ole ikkunoita. Paholainen ei näe kirkkoon sieltä.
 

Kolmanneksi suurin keskiaikaisista kivikirkoistamme. Runkohuone tässä kaksilaivaisessa kirkossa on 41 metriä pitkä ja 17 metriä leveä. Katolisella ajalla kirkkosalissa oli ainakin neljä alttaria, lisäksi alttareita oli myös asehuoneessa, kuorin yllä olleella parvella sekä ulkoseinissä. Näiden alttareiden yhteydessä oli alttarikaapit joissa säilytettiin puuveistoksia.
Pyhälle Marialle omistettu alttari oli itäisimmän pylvään juurella. Sen antemensalen (alttarin etuseinää peittävä teos) kopio koristaa nykyistä alttaria. 
Idästä laskien toisen pylvään juurella oli maalikkoalttari. Yksi alttareista oli Pyhälle Henrikille omistettu.

Kattoon iski ukkonen 28.6.1642 ja niiden tuhojen korjausten yhteydessä kirkko sai myös uskonpuhdistuksen oppien mukaisen ilmeen. 1650-luvulla tuli myös penkit ja saarnatuoli.

Meidän pitää näistä ovista käymän
 

Siis mistä ovesta
 

Tästä meidän tuli kulkea, upea. Kopio vuodelta 2017. Ei muuten ole ollut helppoa kopioda vanhaa ovea. Mistä löytyy sopivat laudat? Hintaa tuli 30 000€.

Tästä meidän piti tuleman. Entinen asehuoneen ovi on 1500-luvun vaihteessa valmistettu. Sitä vanhempia suomessa on Maarian-, Sauvon- ja Pernajan kirkkojen ovet. Väitetään että koristekuvio ilmentää sen ajan maailmankuvaan liittyvää synkretismiä. Sehän muistuttaa hannunvaakunan kuviointia.

Seuraava ovi on myös melkoinen kuuluisuus. Sen on kuvannut Pentti Rahikainen vuoden 1983 postimerkkiin, jota on painettu 13 000 000 kpl.

Takorautakoristelun aiheena on ilmeisesti Pyhä Eustachius, vaikkakin on esitetty myös sen esittävän Pyhän Hubertuksen metsästystä.

Pääsyämme sisään, hain katseeni kohteeksi alttarin

Alttarista voisi sanoa, että se vaikuttaa yllättävän pieneltä, samoin polvistumiskaari. 1600-luvulta peräisin olevan maalauksen tekijä on jäänyt tunnistamattomaksi. Maalaus on 1600-luvulta ja maalattu saksalaisen Christoph Schwarzin työn mukaisesti.Lasimaalaukset ovat 1929 tehnyt Lennart Segerståle.
 

Kirkon lattian alle on haudattu lukuisia rikkaita pitäjäläisiä sekä aatelisia. Huomattavin lähellä alttaria: von Essenien haudat, viimeisenä ilmeisesti Didrik von Essen, vaikka se tuntuu äkkiseltään mahdottomalta. Kenraalimajuri Didrik kuoli vasta 1936 helsingissä. Taidemaalari Didrik kuoli 1922.

”Hollolan kirkon penkit on naulattu lattiaan kiini, mutta kun kellot soi, ne liikkuu – miten se on mahdollista?” kyselee vaimoni aika usein. Vastaus kuuluu että kellot heiluvat soidessaan… Siinä ei vain olekkaan koko totuus. Salsatar kirjoitti häistään 2011: ”…ja meille kerrottiin, että sisääntultaessa vasemmalla puolella on pylväiden kohdalla olevissa penkeissä pyörät, joilla penkit saadaan liikkumaan seinäänpäin siten, että käytävälle tulee pylväiden kohdalle tilaa niin, ett vierekkäin pääsee hyvin kulkemaan.”

Kirkon vanhin esine on ”Vehmaan mestarin” valmistama kasteallas 1300-luvun lopulta. Itäisimmän pylvään juurella, eli Marian alttarin kohdalla.

Tässä on yhden tuollaisen alttarin kivitaso.
 

Lehtipuusta valmistettu Pieta 1430-luvulta. (Michelangelon Pieta on 1499). Tämä lienee valmistettu Preussissa.
– Fransiskaanien teksti kertoo, että Maria vaati saada itkeä poikaansa, kun miehet olivat ottaneet Jeesuksen ristiltä. Legenda kuvaa, kuinka Maria itki poikansa kuolemaa, jonka jälkeen tämä haudattiin.

Pyhä Yrjö, tuo roomalainen sotilas, martyyri, partiolaisten suojeluspyhimys.

Cleolinda (Elya), kuninkaan tytär. Suossa makaava lohikäärme ja taustalla lammas. Tarinan maa oli Libya ja kaupunki Salem. Minä en vain löytänyt Libyasta Salem nimistä kaupunkia.
 

Evankelista Johannes, Diakoni Stefanus, ?, Piispa ?, Piispa Henrik.

Jaakob vanhempi, Katariina Aleksandrialainen, Dionysios (ainoa suomessa), Laurentius, Olavi.
Sitten sakastiin kurkkaamaan.
 

Oli kiva nähdä kuinka täällä työkaverit ovat asiat järjestäneet.
Katsokaa kuinka hyvin sopiikaan tämä hylly, kokonaiskuvaan.
 

Ja tämäkin.
 

Katsotaan sitten saarnatuolia
 

Mainiot hahmot, saavat hymyn huulille.

Jalkapuun lisäksi toinen kirkon rangaistusmuoto oli ns. häpeäpenkki. Se  oli tarkoitettu erityisesti langenneille naisille,  avio- ja siveellisyysrikoksista tuomituille. Häpeäpenkkiin saattoi päätyä myös tottelemattomuudesta vanhempia kohtaan ja myöhempinä aikoina myös varkauksista.  Häpeäpenkki otettiin käyttöön joskus 1600-luvun loppupuoliskolla. Penkistä on käytetty nimeä musta penkki, sekä syntipalli! Nimi johtui siitä, että,  oli todella kova häpeä seistä siinä kaiken kirkkokansan  tuijotettavana. Voi vain kuvitella aikalaisten sipinät ja supinat… Ennen  häpeäpenkin käyttöönottoa synnintekijän oli täytynyt seistä  kirkon lattialla.
Opas kertoi että ensikertaa rankaistu istui alinna ja kolmannen kerran rankaistu ylinnä. Alin istuin on levein ja kulunein.
Vuoden 1693 kirkkokäsikirjan mukaan julkiseen kirkkorangaistukseen tuomitun tuli  yhtenä sunnuntaina jumalanpalveluksen ajan  seistä häpeäpenkissä aina siitä hetkestä alkaen, kun  soitettiin kirkonkelloilla  toisen kerran kokoon kirkkoväkeä.  Kun jumalanpalvelus päättyi, tuomittua käskettiin astumaan keskelle kirkon lattiaa ja siinä hän sai vastaanottaa synninpäästön seurakunnan edessä.
Vuonna 1741 säätyjen toimesta päätettiin ettei syntipallia käytettäisi siveysrikoksissa ja 1869 kirkkolaki poisti häpeäpenkin ja kirkkoherran julkisen varoituksen pois rankaisukeinoista.
Vaikka nämä kirkkorangaistukset tuntuvat aika julmilta, pidettiin historioitsijoiden mukaan vielä pahempana rangaistusta, jossa kiellettiin ehtoollisella käynti. Tätä voitaisiin verrata jopa katolisella ajalla käytettyyn kirkonkiroukseen.
Musta penkki eli Pecca Torum.

Saartio Rafaelin kirja vuodelta 1952.

Hollolan kirkon opas 1935

Mantere Heikki 1983 (Karisto) Hollolan kirkko ja 1985 (Hollolan seurakunta) Hollolan kirkko – Asutukset, kirkon ja seurakunnan historiaa.
Suur-Hollolan kirja (WSOY)