Kyllä minä niin jännitin. Miten ulkopuoliseksi tunnen itseni näin isossa ryhmässä? Miten kielitaidoton saa haluamaansa ruokaa? Miten…
Tiesin että teen itselleni vain kiusaa ylimääräisellä jännittämisellä, mutta en sille mitään mahda. Mitä tavaroita tarvitsen kolmen päivän matkalla, onko karvalakki aivan välttämätön?

10.5.
Lähtö:
Oli upeaa että aamu-uninen vaimo lähtikin saattamaan. Kello ei paljoa yli neljä aamuyöstä ollut, mutta valoisaa. Jotenkin haikeaa, jännittävää ja pelottavaa – yhtaikaa. Pitäisikö anoa, että minulta pois otettaisiin tämä malja? Sadas kolmaskymmenen neljäs päivä ilman tupakkaa, joten ei hermosavujakaan. Mitä se Lutherkaan minulle merkitsee – eikö meidän tulisi olla Agricolan jäljillä? Miten vaimo pärjää sillä aikaa, kun minä koluan vieraalla maalla ja tyhjennän perheen ruokakassan. Vainion bussi tuli, nyt se on myöhäistä katua.

Ollaan me ennenkin erossa oltu, mutta se on ollut Suvi joka on ollut reissussa tai sairaalassa. Minut valtaa ikävä kun katsonkin tätä kuvaa. Pyyhin kyyneleet ja ajattelen että ”Äidin pikkupoika lähtee ulkomaille”.

Onneksi työkaverit ottivat minut heti mukaan porukkaan, joten saatoin antautua tämän seikkailun viemäksi. Odottipa minua sitten Likusteritie, tai Keskimaa. Vaimo on varmasti vaatinut noita 49 pitämään huolta minusta ja mikä ettei. Aiheita en muista, mutta kyllä jo bussissa naureskeltiin porukassa.
Lentokentällä palasi jännitys. Miten tehdään matkaselvitys? Millainen on turvatarkastus?
Päivikki auttoi lähtöselvityksessä ja sehän vähensi tressiä. Tuore, koneesta putkahtanut lappu kädessä kohti turvatarkastusta. Ahaa – näyttää olevan tuollainen kaupan kassa, johon laitetaan muovilaatikkoihin tavarat. Kännykkät, tietokoneet ja kamera yhteen. Lääkkeet ja nesteet toiseen ja reppu kolmanteen. Itse portin läpi ja Alarm! Henkselit irti ja uudestaan. Hyvää matkaa. Nyt minä olen turvallinen.
Voisiko olla pyhyystarkastus tai syntien anteeksi saamisen, onnistuneisuuden tarkistus?

Jaaha täällähän on työkavereita kaljalla. Heillä ei kuulemma ole kiirettä kun, kapteenikin on vielä juomassa.
Bussiin. Mitä hiivattia. Minä luulin että me mentäisiin oikein lentokoneella. Aika täysi bussi. Leena kutsui istumaan. Tosin kun hän vilkutti, niin en suinkaan uskonut että minulle.

Tämä oli väärä kone, mutta halusin näyttää teille koneen peffasilmän. Lentokoneemme

Embraer ERJ-190 löytyi ja sitten paikkaa etsimään. Sampon viereen, käytävän puolelle. Lähtö tuntui samalta kuin jotkut Linnanmäen laitteet. Jännittävää. Sampon tarjoama purukumi auttoi, vaikken sitä tienyt. Kun oltiin noin 11 km korkealla, sain Marlin mustikkamehua jonka tuomitsin hyväksi.
Sampo jakoi eväät. Sämpylää, banaanin ja pikkuporkkanoita. Kapteenina kerrottiin olevan Sami Herman joten hänen käsissään sitä oli henkikultamme. 
Laskeutumisen alettua korvani menivät lukkoon. Ei ollut purkkaa. Tiesittekö muuten että siiven siivekkeiden kääntyessä ylös, sieltä alta paljastuu kaapelihässäkkä joka muistuttaa Star Wars elokuvien rakenteita.
 

Vähän kovanlaisesti iskeytyivät renkaat Berliinin kamaralle, mutta hyvä että iskeytyivät. Mahalasku olisi ollut kurjempi. Hyvä Sami, kiitos.

Olimme siis ilmaantuneet Berlin-Tegelin lentoasemalle, joka myös Otto Lilienthalin lentoasemana tunnetaan. Otto oli yksi lentämisen uranuurtajista, saksalainen keksijä.
Opas ilmestyi. Hassu lätsäpekka jolla oli homma hallussa. Upea kolmiakselinen MAN Lion´s Coach Euro 6 -bussi ja baanalle. Rikotaan kaikki nopeusennätykset.

Olis voinut. Ei ollut. Madeltiin. Työmiehet rikkoivat asfalttia ja joku kolarikin hidastutti. Absturz!
Tienvieressä oli nähtävää. Minulla oli ikkunapaikka ja natura alueita oli paljon. Näin ainakin haukkoja.

Joka puolella oli puita joissa oli upeita tuulenpesiä. Sampo ratkaisi ongelman. Ne ovat Poppelin oksistossa loisivaa Misteliä. Nyt vain tarvitaan kultainen sirppi ja yksi tammeen pesiytynyt yksilö.
Ja tuulimyllyjä, valtavia tuulienergian muuntimia peltotolkulla. Ja aurinkokennopeltoja.

Nämä Atomivoimaloista sähkönsä ottavat tuulettimet puhaltavat huonon ilman pois ja niinpä mekin saamme nauttia upeasta 26 asteen lämmöstä joka ei hiosta. Ai ei vai? No, olisi voinut olla.
Jotkin näistä tuuliturbiineista olivat pysähdyksissä ja siihen on kaksi syy vaihtoehtoa. Alhaisella tuulella turbiinin taakse syntyy vana, jossa tuulen nopeus roottorin takana on oleellisesti hitaampi kuin turbiinin edessä. Jos vana osuu tuulen alapuolella seuraavaan, tuulen nopeus ei aina riitä. Pysähtynyt turbiini tarvitsee kolmen sekunttimetrin tuulen käynistyäkseen. Toinen syy on rikkoutuminen tai huolto.
Mekin vähän pysähdyttiin, syömään.
Tässä on kuvat joiden tarkoitus on osoittaa noiden tuulivoimaloiden siipien jättimäistä kokoa.

Marchen pihalla oli lehmähahmoja, joten odotin saavani maitoa. Ehei. Ja kaikki maksoi yhteensä ja erikseen. Minun ruokani oli yli 15€. Liian kallis paikka minun 120€ budjetilleni. Siellä oltiin myös tylyjä, ilman mitään palveluhalua. Huomaa että täällä oli itsepalvelu, enkä osanut pyytää keneltäkään apua. Varmaa on ettei tuo lehmä enään lypsä minun rahojani.

Ensi kohde oli Juna-asema jota en osannut hyödyntää. Täällä opas alkoi esittää ehdotuksia että ostaisimme pullovettä. Onkohan hänellä jokin osuus pullovesifirmaan? Leipzigin päärautatieasema (saks. Leipzig Hauptbahnhof). Asema on 83 640 neliömetrin pinta-alallaan Saksan suurimpia rautatieasemia ja sen päivittäinen kävijämäärä on noin 150 000. Valmistuessaan vuonna 1915 Leipzigin rautatieasema hämmästytti koollaan. Se kuuluu edelleen Euroopan suurimpiin ja valtavan rakennuksen mahtipontinen arkkitehtuuri ja yksityiskohdat ovat hienoja nähtävyyksiä.
Aseman modernisoinnin yhteydessä 1990-luvulla rakennuksen alle rakennettiin kauppakeskus, jossa shoppailunhaluinen matkailija viihtyy vaikka koko päivän. Kauppakeskuksessa on kaikkea vaateliikkeistä kirjakauppoihin ja lukuisiin ravintoloihin.
Ja meillä oli aikaa puoli tuntia. Ja rahaa alle 105€. Avasin oven ja kävin sisäpuolella kääntymässä. Otin kuvan julkisivusta ja palasin bussiin. 
 

Nähtiin Schillerin asuntokin, ulkopuolelta. Johann Christoph Friedrich Schiller, vuodesta 1802 lähtien von Schiller (10. marraskuuta 1759 Marbach am Neckar – 9. toukokuuta 1805 Weimar), oli saksalainen runoilija, näytelmäkirjailija ja historioitsija. 

Ja nähtiin Kundenparken. Tänne voi tuoda kaikenlaiset kundit parkkiin, häiritsemästä ihmisiä. Tai olis voinut olla.

Patsas

Sitten kohdalle sattui valtaisa työmaa ja siihen pysähdyttiin. Työmaan takana oli upea teos. Sen huipulle olisi voinut kiivetä, mutta sen tiesin vasta kotiuduttuani. Tosin siihen vaivaan tarvitsee varmaan ostaa lippu. (Vuonna 2016 8€).
 

No jo on pytinkiä. 91m korkea. Kyseessä on Kansojen taistelun muistomerkki (saks. Völkerschlachtdenkmal). Yksi vartijapatsaista on arkienkeli Mikael ja jokainen patsas painaa 11 tonnia. Teos liittyy Napoleonin veriseen sotaan 1813 aivan tässä lähistöllä. Kaupunki on muutenkin ollut dramaattisten tapahtumien näyttämönä. 30-vuotisessa sodassa Ruotsin armeijan mukana kaupungin liepeillä taisteli suomalaistakin sotaväkeä, mistä lauletaan Porilaisten marssissa. Tietysti mainittakoon myös taiteilija Bruno Schmitz, tämän volswagenslstiikdenmark (no olisihan se voinut olla) teoksen tekijä.
 

”Pojat, kansan urhokkaan, mi Puolan, Lutzin, Leipzigin ja Narvan mailla vertaan vuoti, viel´ on Suomi voimissaan ja vainolaisten hurmehella peittää maan” Sanokaa nyt joku että mikä keksintö se on, tuo hurmehella? Sähköhella, ennen sähköä?

Hotelli

Minulla oli huone ylimmässä kerroksessa. Muistaakseeni 509. Yläkerran isännän lähellä, sehän on selvä. Ekaksi kipusin rappuja, koska kaikki käyttivät (täyttivät) hissejä. Huone ylitti odotukset ja sisälsi kylpyammeen. 10.5.2017 Muuten sattuu olemaan Vastaanottovirkailijoiden päivä, jotta onnea vaan teillekkin. Vähän upea suomenkielen taito heillä, tai siis olisi voinut olla, muttei ihan ollut. 
Koska meillä oli aikaa ennen kävelykierosta. Menin kylpyyn. Vesi oli aitoa, luonnon tuotetta. Lämmin kylpy rentoutti lihakset. Kyllä niitä kutsutaan lihaksiksi sillä minähän käyn jatkuvasti salilla, seurakuntasalilla. Lasketaanhan kaikki salikäynnit?
Rentoutti. Hyvin mennyt tähänasti.
​Leipzig muuten tarkoittaa, niin opas kertoi, lehmusta. Olisihan se voinut olla johdannainen leipääntyneestä Zig yhtyeestäkin. 

Nikolain kirkko ja muuri
Kävellen lähdettiin. Oli kipeytyneitä lihaksia, oli aurinkoallergiaa ja vaikka mitä astmaa, mutta valittamista ei ollut. Lämpimässä kesäsäässä jokainen tepasteli sopivalla askelkuviolla. Minäkin kantaen tuota viimejouluista kinkkua joka ei ole vieläkään sulannut. Matkalle sattui Europahaus ja aivan upea Mendebrunnen. Tästä kerrotaan että journalisti Egon Erwin Kisch oli sekoittanut aikoinaan lähteen rikkaan lahjoittajan, kaupungissa tunnettuun bordellin omistajaan, ja näin tämä 1886 tehty suihkulähde sai kansansuussa nimen Huorakaivo.

Päästiin me sinne Nikolain kirkkoonkin. Komea kirkko pylväineen ja pitkä kuoriosa. Paljon tauluja ja sellaisia relieffejä. Kaikkien yhteyttä Raamattuun en kyllä heti keksinyt.

Tuskin tässä on Jeesus ja opetuslapset? Entäs vanhan puolelta kohta jossa Jumalan pojat huomasivat ihmisen tyttäret?

Kirkko kuitenkin liittyy berliinin muurin murtumiseen. Itseasiassa Leipzigin Nikolainkirkossa alkaneet rauhanrukoukset ja väärinkäsitys. Hallituksen vastustajat alkoivat kokoontua Nikolainkirkkoon 1982 lähtien ja aina maanantaisin. Lopulta 9.10.1989. Karl Marx Platzille kokoontui noin 70 000 ihmistä huutaen ”Me olemme Kansa”. 
 

Tämä risti liittyy juurikin noihin tapahtumiin.
9 Marraskuuta hallitus antoi tiedotteen jonka luki Gunter Schabowski ja tällä kun meni paperit vähän sekaisin suorassa lähetyksessä, niin tuli luvanneeksi rajanylityksen ilman ennakkoehtoja ja vaikka välittömästi. Hämmästyneet rajavartijat eivät tienneet, mitä tehdä pääsyä muurin toiselle puolelle vaatineille ihmismassoille. Koska vaihtoehtona olisi ollut omien kansalaisten ampuminen, rajavartijat antoivat periksi ja päästivät kansanjoukot läpi. Muurin toisella puolella heitä tervehtivät riemuitsevat länsiberliiniläiset.

Miten Nikolainkirkko liittyy Lutheriin? Helsingin tuomiokirkko oli alunperin Nikolainkirkko ja siellä on Lutherin patsas,

Tuomaan kirkko ja Bach

Leipzigin vanhassakaupungissa Thomaskirche on 1200-lukulainen kirkko, jonne Bach on haudattu. Bach myös työskenteli kirkossa kanttorina ja se näkyy ja kuuluu.
Luther käynnisti reformaation Leipzigissa Tuomaskirkossa helluntaisaarnallaan 1539.

On mahtavaa patsasta ja musiikkitapahtumien mainoksia ja vaikka mitä, mutta sielä se nukkuu myös tämän mestarin maallinen keho. Tässäkin kirkossa on pitkä ja kapea kuoriosa. Siellä oli hartaustilaisuus jota minäkin aluksi seurasin, ilmeisesti BMW:n lajoittamalla istuimella. Mersumiehenä nousin ja lähdin kamera kiertää- kierrokselle.
Löytyi hienoja kohokuvia, ilmeisesti hautakansia, kuten Johannes Jenitz 1593, sekä Georg Weinrich -1617. Komein oli makaava miekkamies joka toi mieleen DaVinci koodin. Kävin Johann Sebastian Bachin haudalla kumartamassa minäkin.
Niin Bach oli Lutheria nuorempi. Ikäeroa oli 202 vuotta. Nyt hän olisi 332 vuotias, mikäli olisi saanut terveenä pysyä ja elää. Ei saanut.
Bachin haudan vieressä on upea kastemalja jossa on Richard Wagnerin lisäksi kastettu muunmuassa Bachin yksitoista nuorinta lasta, siis puolet lapsista.

Seuraava kohde on joku Thuringer hof.
Orama huolehti että saan maitoa. Upeita työkavereita. Ei pilkkaamista, ei pakottamista uusiin tapoihin…
Ja perunoita, makkaraa sekä Wienerleikettä. Perunat ja liha olivat hyviä, maito kruunasi kaiken mutta valkoiset makkarat olivat oudon makuisia. Jaaha, ne olikin nirsoja, eikun parsoja.
Jännitti että miten saan kassaihmisen ymmärtämään että maksan maidon? Heini lupasi auttaa, maksettuaan omat juomansa, mutta sitten hän alkoikin poistumaan ja minä hädissäni. ”Heini, kulje hitaamin, etkö oottaa vois, mulla asiaa ois.” 
Heini oli jo maksanut maidon. Ihmeitä tapahtuu kaiken aikaa.

Koska huoneessani oli kaksi kahvikuppia, lusikat ja vedenkeitin sekä jotain Lutherin aikaista purukahvia ja tilkka ”maitoa”, ajattelin tarvitsevani kunnon maitoa, ehkä kaakaota. Opas lupasi hankkia maitoa, hänen mielestään minun ei pidä lähteä kauppaa etsimään.
Se maito ei koskaan tullut, mutta ne kupitkin ja lusikat – ne oli viety myös. Ei kai ole saksalaisiin luottamista. Ei edes Lutheriin – sen kyllä opimme huomaamaan. 
Kylpyamme oli tallella.
Iltakävelyllä tavattiin Mephisto ja Faust. Statue of Mephisto and Faust on kahden patsaan ja neljän hahmon kokonaisuus. Oli katumuusikkoja ja muitakin taiteilijoita liikkeellä. Näköalatorniin nimeltä MDR emme kuitenkaan menneet, tyhmät.

11.5.
Aamiainen ja mansikka. Siinä sitä mansikkakuumeen sairastanut pisteli kitusiinsa, no en ihan koko mansikkaa. Ne vihreät osat jätin syömättä.
Bussimatka jonka aikana selvitettiin bensan hintaa. Näytti olevan Essolla 1,33, joku oktaani. Ja katseltiin rapsipeltoja. Pitkän kasvukauden omaava rapsi on  eli kaalirapsi on lantun alalaji ja Keski-Euroopassa yleisesti viljelty öljykasvi. Rypsi taas on nauriin alalaji, joka menestyy hyvin Suomen pohjoisilla pelloilla. Kasvien yhteinen historia juontaa peltokaaliin.

Lutherin tammi
Ainakin olisi voinut olla. Lutherhan poltti, tämä tammen viekkusessa 10.12.1520 kirkkolakikirjan, paavin pannauhkauksen (”Exurge Domine”) sekä vastustajiensa kirjoja. 
Lutherin väitetään huutaneen ”Niin kuin sinä jumalaton kirja murehdutat ja saatat häpeään Herran pyhän, niin ikuinen tuli sinua murehduttakoon ja sinut tuhotkoon.
Legenda kertoo seuraavaa: Wittenbergiläinen opiskelija ja Lutherin innokas kannattaja oli rakastunut tyttöön, jonka isoäiti kuului vanhaan kirkkoon. Samana päivänä, jolloin mielenosoituksellinen polttaminen tapahtui, tuli myös vanha rouva lapsenlapsensa kanssa uteliaana nimenomaiselle paikalle. Siellä he tapasivat nuoren opiskelijan, joka kertoi innoissaan Lutherin teosta. Isoäiti raivostui, junttasi kävelykeppinsä maahan ja vannoi nuorukaiselle, ettei tämä saisi hänen lapsenlastaan ennen kuin tämä keppi alkaisi vihertää. Opiskelija istutti myöhemmin juuri tälle paikalle tammen. Seuraavana keväänä hän kertoi isoäidille tapahtuneesta ”ihmeestä”…

Alkuperäinen Wittenbergin Luther-tammi – oli se sitten kenen tahansa istuttama – käytettiin Napoleonin sotien aikana polttopuuna.
Nykyinen Luther-tammi istutettiin vuonna 1830. Tuntematon henkilö sahasi siihen vuonna 1904 kolon. Nykyään tämä melkein aito tammi kärsii paitsi ilmansaasteista myös siihen kohdistetun ”hyökkäyksen” seurauksista.

Samassa puistokulmauksessa oli ilmeinen toivomuskaivo, johon laitoin kolikon ja esitin toiveeni.
 

Lutherin koti

Kun astuu sisäpihalle niin rouva Lutherin patsas ottaa vastaan, tai ainakin olisi voinut – minä en häntä nähnyt. Ehkä minä tulin jotenkin väärin. Lutherhan 13.6.1525 nai entisen nunnan Katharina von Boran. Tästä ”onnettomasta tapauksesta” eivät ystävät tienneet. Olisi luulut. Kohujulkkis 42 vuotias munkki nai 26 vuotiaan nunnan. Antikristushan sellaisesta synnistä seuraa. Ystävät kuitenkin luottivat Lutheriin, mutta ei. Pappina häissä oli Johannes Bugenhagen joka sentään tiesi, mitä täällä tapahtuu. Jipii, hääjuhlat – olisi voinut olla, mutta ei ollut. Varsinaiset hääjuhlat vietettiin vasta kaksi viikkoa vihkimisen jälkeen. Rouva Luther kuoli 20,12,1552 Torgaussa.
 

Tämä nyt kuitenkin pitäisi olla joten kuten aitoa. Ajankohdan esineistöä ja paljon sellaisia esineitä että Luther oli varmasti lukkoseppä. Painokone joka nähtiin, oli joskus 1980-luvulla tehty jäljennös. Mikä täällä on aitoa?

Pitkän automatkan jälkeen tultiin Lutherschenkeen syömään. Valtava puheenkohina, koska oli paljon pieniä pöytiä. Täytettyjä fasaaneita ja muovisia makkaroita roikkumassa.
 

Tässä tuodaan juhlallisesti maitoani. Kiitos tilausavusta. 
Syötyämme tallasimme ohi ikivanhan vesikanavan jonka pohjalla nytkin virtasi pieni puronen ja saavuimme seuraavaan kohteeseen:

Kastekirkko

Arja kysyi opastavalta rouvapastorilta, jotain uskomuksesta pyhyyden siirtymisestä. En muista tarkempaa, mutta pastori ainakin nauroi aiheelle ja sanoi ettei siihen usko. Kukaanhan ei koskenut mihinkään, katsottiin, maksettiin ja kuvattiin. Minäpäs silpasin kiinni kastemaljaan ja tärisin sanoen jotain rätisevää ääntä ja ”Ihan kuin olisi pyhyys siirtynyt”. Kirkkoherra teki samoin toisella laidalla… En jäänyt katsomaan saimmeko aikaan kansanliikkeen. Mutta voin tunnustaa että kivaa oli.
Tämä kastekirkkohan purettiin ja sitten rakennettiin uusi. Pellosta löytyi vanha aito kastemalja ja se päällystettiin valulla ja on nyt käytössä. Kirkon takaosan kappelissa on toinen malja, mutta se ei kuulemma missään tapauksessa ole se.
Kosketin myös keskialtaan vettä ja sillä sivelin otsaani joten kyllä sekin mahdollisuus on nyt tarkaan hyödynnetty. Ja toisaalta, jäihän heillekkin aavistus minun pyhyyttäni jaettavaksi.

Vähän epäselvä kuva, mutta johan tässä on takana monta maitolasillista.

Lutherin syntymäkotiin, Luthers Geburtshaus
Olikohan se nyt tämä syntymätalo, kun ei ole se talo. Se talo oli korttelia aiemmin. Oli, koska se purettiin. Niinpä Luther siirtyi myöhemmin syntymään eri taloon. Tämänkin talon yläkerta tuhoutui 1689 Petrin kaupunginosassa riehuneessa tulipalossa. Pihalla oli metriä korkea kirkonkello. Sisällä oli puupalikoista tehty kaupunkimalli ja kaikenlaista 1500-luvun rekvisiittaa. Oli kolmas kastemaljakin. Tämä on sen alkuperäisen jälkeen kirkkoon otettu seuraaja. Ja sukutaulu seinä. Lasitepintaisia saviastioita. Melkein aito sänky ja vielä uudempi kehto. Niin ja Lutherin sormuksen jäljennös.
Palamaton Lutherkin. Se oli tuollainen puupiiros omassa katollisessa kehyksessään ja kun se oli mennyt heikkoon kuntoon säiden armoilla, se otettiin pois. Tuli tulipalo ja tuo pois ollut teos säästyi. Ihmeitä tapahtuu. Nyt se loistaa tuossa kaikessa loistossaan, ei yhtään huonokuntoisena.
 

Bussiajelun jälkeen olimme seuraavassa kohteessa:
Kuolintalo
Luther oli kuolla jo 1537 virtsakiviin. Sairauksien uuvuttama Luther lähti 17. tammikuuta 1546 elämänsä viimeiselle matkalle syntymäkaupunkiinsa Eislebeniin. Matkan tarkoitus oli mansfeldiläisen kreiviperheen riidan selvittäminen. Matkalla hän oli hukkua Hall -nimisessä kaupungissa. Sovittelija onnistuikin hyvin tehtävässään sairauksistaan huolimatta ja neljän kirkkopyhän saarnatkin onnistuivat (31.1. sekä 2.2. ja 7.2. ja viimeinen saarnansa 15.2.). Yksi sovittelun tuloksista oli fuhrnehmen Lateinschulen perustaminen.
16.2. Sairaus oli pahentunut. Ilta-aterialla 17.2. hän puhui kuolemasta. Siinä 21 aikoihin hän paneutui vuoteelleen, vierellään ainakin viisi henkilöä. Kävi vielä toisessa huoneessa. Aamulla hänellä oli paha olo. Kävi vielä toisessa huoneessakin, mutta rintakipu pakotti hänet takaisin vuoteelle.
Lutherilla ei ollut enää voimia palata Wittenbergiin. Hän kuoli 18. helmikuuta 1546 Eislebenissä. Kuolinvuoteellaan hän rukoili: ”Sinun käsiisi minä annan henkeni. Sinä olet minut lunastanut, Herra, sinä uskollinen Jumala.”
Kuolinsyy oli sydänkohtaus, noin kello kolme aamulla. Kun uskonpuhdistajan arkku oli ollut kaksi päivää Eislebenissä, se kuljetettiin Hallen ja Bitterfeldin kautta Wittenbergiin. Luther haudattiin 22. helmikuuta Wittenbergin Linnankirkkoon. Siunauspuheen piti Johannes Bugenhagen eli tohtori Pommeri saksaksi ja Melanchthon latinaksi. Lutherin kuoleman jälkeen Bugenhagen huolehti ystävänsä leskestä ja lapsista. Bugenhagen kuoli 1558 Wittenbergissä. Hänen hautakivensä löytyy Kaupunginkirkosta.  
Faktat oli siinä, mutta tässä talossa ei ollut mitään – ei mitään mikä olisi jaksanut minua kiehtoa. Talon väitetään rakennetun 1498 palon jäljiltä. Oli alaston veistos pojasta omena kädessä. Oli piikkisika, täytetty. Tauluja joissa oli Luther. Oli ”Last holy communion” kalkki.
Ja yksisarvisen sarvi, eli sarvivalas koiraan vasen syöksyhammas.
 

Sattui niin että epäilin tuonkin aitoutta. Se näyttää niin muoviselta, enhän minä nyt muuten. Tottakai Lutherilla on tuollainen. No kirkkoherra oli taas heti tilanteessa mukana ja sanoi että alareunassa lukee: ”Made in china”. Jäi opas polvilleen sitä hetkiseksi tutkimaan.
Sitten oli kirja jonka Lutherin luotettava mies, oliko peräti veli on kirjoittanut, että Luther kuoli rauhallisesti. Kirjoitti sen kymmenisen vuotta myöhemmin. Paperi on niin siistiä tuossa paksussa kirjassa että, vihkoni ovat likaisempia. Ihan vaan sitä aitoutta epäileville. Kuolinnaamion tälläinen, ei jäljennös vaan lavastus – oliko peräti 20 vuotta vanha. Muovinen sydän. Ja lutherin arkun jäljennös. Ihan totta. Arkun jäljennös joka on peitetty kankaalla. ”Voi Herra mun vereni, anna mun kaikki kestää”.

Huonekalut oli suunitellut professori Friedrich Wanderer 1880-luvulla.

Ja taas bussilla. Nähtiin ydinvoimaloitakin. Huvipuisto ja pyramidi. Emme pysähtyneet. Saksalainen pyramidi olisi ollut oikein aito kokemus.
 

Koska tämä bussikuski lopetti kanssamme tähän, keräsimme hatullisen rahaa hänelle. Oletin että SRK maksaa tälläisestä palvelusta, mutta ehkä ei – mene ja tiedä.
Illalla mentiin näköalatorniin, kun emme eilen käyneet. Olis voinut olla niin, mutta ei ollu, sillä henkilökunta oli poissa juuri silloin. Muina päivinä sitten ainakin 9-23 joinain pitempäänkin, että näkisi pitkälle, mutta me ei pitkään menty pitkälle. Sampo kyllä yritti puhua meitä korkeelle.
Mentiin hampurilaiselle ja sain tilattua colaani pillin. Noin 10€ maksoi tämä ateria.
Vielä nähtiin vähän erikoisempi aurinkokello.

Tässä valo näyttää 20. Siinä on kolmen kehän taulut, tunnit on 4, ilmansuunnat kaakko. 16,20? Kello oli oikeasti 21,19. mutta olisihan se voinut melkein olla.
Minä lähdin hotelliin, Sampo lähti katsomaan maisemia. Muista en niin osaisi sanoa, mutta Päivikki ja Outi minut johdatteli oikealle polulle ja se oli kaita.

12.5.
Olin kylvyssä kello 5-6 ja aamiaisella klo 6-, yksin. Toivotin kuitenkin näkymättömille ystävilleni: ”Hyvää Suomalaisuudenpäivää.”
Luovutin hotellihuoneen ja sain Horstin avustuksella postikortin lähtemään. Yksin en onnistunut. Ei tajunnut neitonen mitä kortille pitää tehdä, vaikka se oli valmiiksi kirjoitettu ja ihan selvästi lausuin hänelle näin: ”Älkää peljästykö, sillä minä haluan vain lähettää tämän yhden Luther-kortin rajan toiselle puolelle, kauas isieni maahan, jonne minä menen takaisin”. Tai olisin ainakin voinut melkein…
Taina? ”Disney prinsessa Urhea” vei minut seikkailuretkelle geokätkölle. Metsästettiin puisto ja neljäs kolmio ja sitten sellainen pieni purnukka.
Nyt oli jo kiire Wittenbergiin. Uusi bussi ja uusi kuljettaja. Paljon kiukkuisempi ajotapa. Perillä oli erikoinen kolikkoautomaatti. 2€ kolikolla sai hienon juhlarahan.
Olimme menossa linnakirkkoon. Täällä nyt on se teesiovi. No ei ihan, mutta melkein. Se tammiovi johon Luther ehkä 31.10.1517. teesinsä naulasi, on tuhoutunut 1760 tulipalossa ja korvattu 1858 pronssisella jossa on nuo teesit valettuina latinankielisinä. 

”Legendoja Lutherista: Teesien naulaaminen
Teesien naulaaminen On lokakuun 31. päivä Herran vuonna 1517: Luther naulaa äänekkäin, kaikkialla Euroopassa kaikuvin vasaraniskuin 95 teesiään Wittenbergin Linnankirkon oveen: Teesien naulaamisesta on olemassa useita erilaisia kuvauksia. Meidän vuosisataamme asti sitä pidettiin todenperäisenä tapahtumana ja siitä on – enemmän kuin mistään muusta – tullut uskonpuhdistuksen symboli.
Näin siis uskottiin vuoteen 1961 asti, jolloin katolinen Luther-tutkija Erwin Iserloh esitti kuin salamana julkisuuteen iskeneen oletuksensa: Teesien naulaaminen kuuluu sepitettyjen legendojen joukkoon.
Oletuksen perustelut ovat kuitenkin selviä. Ensimmäinen kirjallinen dokumentti tapauksesta on peräisin Philipp Melanchthonilta, joka ei kuitenkaan ole voinut olla tapauksen silminnäkijänä, sillä hän tuli vasta vuonna 1518 professoriksi Wittenbergiin.
Tämä todiste ilmestyi lisäksi vasta Lutherin kuoleman jälkeen; häneltä itseltään ei naulaamisesta ole löytynyt minkäänlaista kommenttia.
Ilmeisesti Lutherin aikaan oli kuitenkin tavallista, että Linnankirkon oveen kiinnitettiin ilmoituksia väittelyistä. Teesien julkista naulaamista ilman piispojen reaktion odottamista olisi kuitenkin pidetty selvänä provokaationa esimiehiä kohtaan. Moista ei olisi voinut odottaa Lutherilta, joka halusi vain poistaa muutamia epäkohtia kirkon toiminnassa.
On myös huomionarvoista, ettei Wittenbergissä koskaan käyty julkista väittelyä teeseistä eikä sieltä ole löytynyt teesien alkuperäispainosta.
Näin ollen voidaan uskoa vain se, mikä on varmaa: Luther kirjoitti 31.10.1517 useammalle esimiehelleen kirjeen, jossa puuttui kirkon harjoittamaan anekauppaan ja vaati epäkohdan poistamista. Kirjeisiin hän liitti 95 teesiään, joiden tarkoitus oli toimia perustana väittelylle aiheesta.
Tämän päivän Luther-tutkijoista suurin osa on sitä mieltä, ettei reformaattori ollut kyseisenä päivänä liikkeellä vasaran kanssa.”
Olisi voinut olla, melkein. Itse linnakirkko oli kyllä näkemisen arvoinen kaunis kuin koru. Täynnänsä yksityiskohtia, kuten Agricola lasimaalaus. Itse kirkkoon kuulumaton ja nyt siellä lainassa oleva lentävä enkeli, patsas – se oli suorastaan hirveä verrattuna näihin muihin.
 

Ehkä tämä, tutkittu hauta on aidoin asia mitä mestarista on jäljellä -se kun ei ole tyhjä. Luther on haudattu tähän saarnatuolin alle, kirkon oikeaan reunaan. Yleensähän saarnatuoli on vasemmalla. Melanchthonin hauta on samalla kohtaa vasemmalla. Hänhän kuoli vasta 19.4.1560. Lutherilla lukee hautapaasissa: ”Täällä lepää teologian tohtori Martti Lutherin ruumis. Hän kuoli 18. helmikuuta 1546 syntymäkaupungissaan Eislebenissä elettyään täällä 63 vuotta, 2 kuukautta ja kymmenen päivää. 

Lutherin maallisten jäännösten todellisesta paikasta on usein väännetty kättä. On otaksuttu, että katolisten joukkojen lähestyessä Wittenbergiä Lutherin ruumis olisi siirretty turvaan muualle. Erään tarinan mukaan kaupungin valloittanut katolinen keisari olisi määrännyt suuren vastustajansa jäännökset poltettavaksi roviolla. Totuus selvisi, kun hauta avattiin ja todistettiin, että linnankirkko on todella uskonpuhdistajan viimeinen leposija.

Upea hautapaikka, ei voi muuta sanoa.

Sitten käveltiin Cranach Herberg sisäpihaan. Siellä oli vanhat vaunut ja sattui Horst selittämään että minä pidän niitä kuitenkin kopioina… Tiesikö että seisoin hänen vieressään?

Meillä oli vielä yksi kirkko käymättä. Torin läpi ja siinähän se, väärin näyttävine aurinkokelloineen – kaupunkikirkko.
 

Osa meistä jäi kirkkoon kuuntelemaan hartautta, mutta minä lähdin ulos. Ensin kiertelin etsien kauppaa, mutta päädyin jäätelön – jonka osasin ihan itse pyytää, kanssa Raatihuoneentorille. Olut. Minä en juo olutta – mutta nyt join yhden. 3,60€ maksoi Luther Reformations Bier, Pilsner.
 

ja kuuntelin kuorolaulua ja katselin Raatihuoneella käyneitä vihkipareja.

Brauhaus Wittenberg oli siinä torinkupeessa ja siellä söisimme palmusalissa. Meteli oli kova, mutta Keijo auttoi minua saamaan maitoa, vaikka se aiheuttikin peittelemätöntä hymähtelyä.
Kun samainen tarjoiluja toi sitten salaattia, minä ystävällisesti maksoin hymähtelyn, hymähtelyllä. Pari desiä tuota jumalten juomaa, maksoi taas 2,5€.

Hattu kiersi vielä oppaalle, ja oli tuo jo kiertänyt muutenkin aktiivisesti. Laitoin niihin roponi, vaikka pian saavat laittaa hatun kiertämään minullekkin.
Bussinmetsästys ja hyvästien jättö kaikelle. Luther jäi, mutta me lähdemme. 
Lentokentälle kuski vielä kolaroi vähän bussin kattoa betoniseen ajoluiskaan. Päivi auttoi lipun kanssa ja turvatarkastusta jouduimme odottamaan.
Minulta se meni hyvin, mutta muutamille tuli ylimääräistä touhuamista. En olisi kyllä uskonut että papin asehankinta jäi valtiolle. Ehkä sen saa suomen armeija käyttöönsä, tai rajavartiolaitos. 
Lentokone oli Airbus A320.

Jouduin erilleni työkavereista, enkä saanut ikkunapaikkaa. Lentokorkeuden ollessa lähellä 10 000 oli ulkolämpö -60 astetta. Kapteeni on jälleen Sami, sukunimeä en saanut selvää, mutta kyllä se lieni sama mies kun tullessa, vaikka kone on eri. Vatsa kipeytyi ja kävin wessassakin. Tuskin pääsin kymppikerhoon, kun olin yksin – mutta jos edes viitos? Lentoemo Anniina lupasi tarvittaessa tuoda lääkettä. Selvisin ilman ja koneesta poistuessani hän siveli olkapäätäni. Kaunis ele.

Kotimatkan bussina Vainio ja jutustelussa oli uudet nimet kuten: Kuparinen, Urhea…
…minua kiinnosti jo, vastaan vaivautunut koiranulkoiluttajani.
 

Kiittäen Lutherin jäljistä
Harri Sojanto