Pusulan Kärkölän kyläkirkolla esiintyi 16.6.2016. Duo Peili
Luvassa oli Sellon ja Kanteleen matka.
 

Elimme todella mielenkiintoisia vaiheita ennen konserttia, sillä Heidi Viisma oli matkannut Lahden Kärkölään. Hänellä ei ole tuota autoilevan maailman ihmelaitetta, eli navikaattoria ja niinpä Seeli Toivio auttoi häntä löytämään oikean tien kännykän välityksellä. 

”Älä kiroile, minulla on kaiutin päällä ja olen kirkossa”. Hyvä ohje aluksi ja lisää tuli. risteys risteykseltä – rauhallisesti. Seeli hallitsi hermonsa täydellisesti. Heidikin ehti ajoissa paikalle.

Kanttori Päivikki Jurmu aloitti tilaisuuden pienellä tervetulo-puheella ja väkeä olikin sateisesta säästä huolimatta kertynyt ihan kivasti. Vähän pelotti, että kuinka pimeäksi kirkko menee, mutta ei pilvet kuitenkaan haitanneet, vaan kirkko oli jopa tavallista valoisampi.

Ohjelmassa oli aluksi JS Bach: Arioso jonka jälkeen alkoi hieman tunnusteleva taputus. Lähdettiin siis liikkeelle siten että joka kappale taputetaan.
JS Bach: Adagio. Nämä kaksi ensimmäistä kappaletta olivat huikean hyvää kuultavaa. Sieltä tuli tarpeeksi matalaa värinää.

Seuraavaksi Järnefelttiä: Kehtolaulu. Ei yltänyt samaan. Ihan kiva, on hyvä määritelmä. O.Merikanto: Romanssi. Odotin enemmän, kun paikalla on sentään Romanttinen kannel, niin oli kerrottu jo useaan kertaan. 
Ei ollut. Olin taas väärässä. Heidin soitin oli Kromaattinen kannel.

Hän kertoi 90 vuotiaasta kanteleen tekijästä, jonka kuulo oli jo heikentynyt, mutta sormenpäillä hän tiesi miten soitin soi. Vaikka Heidi hienosti esittelikin soittimensa, piti minun vielä etsiä jotain tietoa kromaattisesta. ”Kalleimmassa päässä on koneistokante(konserttikantele), joka on vähän niinkuin vaakatasossa oleva harppu ja harpulle tehtyä musikkia sillä muun muassa soitetaankin. Kielet, joita on likemmäs neljäkymmentä, vastaavat pianon valkoisia koskettimia mutta jokaiselle oktaavin äänelle on vipu, jolla kyseisiä ääniä voi pudottaa tai nostaa puoli askelta. Eli kaikki kromaattisen asteikon äänet löytyvät mutta eivät salamannopeasti silloin kun pitää kääntää vipua. Konserttikanteletta sanotaan myös kromaattiseksi kanteleeksi mutta aivan oikeasti kromaattinen, ilman vipuja, on itäkarjalainen kromaattinen kantele. Sellaisen soittoa olen kerran kuulut livenä ja oli kyllä todella hienoa. Vaikea lienee kuitenkin juuri sen kromaattisuuden takia. Konserttikanteleen hinnat lienevät kolmen tuhannen ja kymppitonnin välillä.” ja vielä löysin että: ”Kanteleen kansi ja pohja ovat vaneria ja ne on liitetty liimalla kuusesta ja koivusta tehtyihin sivuihin. Kanteleessa on kolme kieltä, joiden viritys on: f, c1 ja g1. Soittimesta saa kromaattisen asteikon laajuudeltaan reilun kolme oktaavia f–g2. Kielet on kiinnitetty kupukantaisilla nauloilla soittimen päähän, josta ne kulkevat samanlaisilla nauloilla varustetun tallan kautta toiseen päähän jossa ne kiinnittyvät kolmeen viritystappiin. Soittimen kanteen on liimattu paperi jossa on asteikko nuoteilla. Jokaisen sävelen kohdalla on edelleen kupukantainen naula, jota vasten kieltä painetaan toisella kädellä. Toisella kädellä näppäillään kieltä. Soittimen mitat ovat: pituus 475 mm, korkeus 42 mm ja leveys 122 mm. Lopuksi on jälleen todettava, että Salmisen suurkannelta ei saisi nimittää kromaattiseksi kanteleeksi, kun meillä on Suomessa oikeitakin kromaattisia kanteleita, kuten Pohjanmiehen kanteleet.”
En tullut sen viisaammaksi.

D´Ambrosio: Serenade ja O.Merikanto: Valse Lente.
 

Kyllä Seelikin esitteli soittimensa. Vähän tätä Kärkölän kirkkoa vanhempi, englannista hankittu arvosoitin.
Pärt: Spiegel im Spiegel – Peili peilissä. 
Tätä en lähde kertomaan. Kuuntele itse:
https://www.youtube.com/watch?v=NwQo2Pu5f70

Matthew Whittall: Snow, and the Scent of Fallen Leaves. Sitten odottamani Sibelius: Valse Triste. Ei huono, mutta ei sitä mitä jo uskalsin odottaa.
Frescobaldi – Cassadó: Toccata. Kuulosti sempalomusiikilta. 
Loppukukituksen jälkeen tuli vielä ylimääräinenkin kappale ja sitten pääsemme kylätalolle kahville ja musiikkia arvostelemaan. En päässyt.
Kahville kyllä kerkesin aikanani, mutta pöydät oli täynnä ja puheensorina ylitunkeamaton, joten pidin ajatukseni.
Olisin kyllä sanonut mielelläni: ”Hyvä konsertti josta jäi hyvälle mielelle. Toivottavasti kuulemme lisää.”