Viisuista viis

Tostahan ne nyt kaikki pälisee, tosta Euroviisuista. Siinä sitä on keskustelua käyty, eikä siinä mitään. Mielenkiintoista on se että tälläkertaa ei kuitenkaan pääasia olekkaan musiikki. 

Keskustellaan Suomikuvasta, vammaisuudesta ja asenteista. Ollaan olevinaan suvaitsevaisia ja halutaan tehdä meistä sen näköisiä kuin olisimme maailman ensteks empaattisin kansa. Tämä asetelma kääntyy jo itseään vastaan. Mitä enenmmän tuomme esiin valitsemamme yhtyeen jäsenten ominaisuuksia, sitä enemmän tulee tunne että ratsastamme sillä pyrkimyksiämme pönkittämään.

Jos haluaisimme oikeasti viestittää ulkomaan eläville, että meillä vammaisuutta ei pidetä minään ongelmana, emme siittä keskustelisikaan, vaan musiikista.

Toinen asia on että tavishan ei tällähetkellä ole korkeassa kursissa. Pitää olla homo, maahanmuuttaja,,,, vaikka parrakas nainen, jotta voi pärjätä euroviisuissa. Seuraavaksi sinne lähettää joku maa vaikka terroristiryhmän rikkomaan kulisseja ja kansa vahtaa töllöistä että ompa erikoista.

Olemme astuneet polulle jonka päätä on vaikea nähdä. Pitää olla niin äärirajoilla kaikki touhu, että herää pieninkään tunnekuohu. Tiedän – on niitäkin jotka saavat kiksejä kun huomaavat jonkun parkkeeraaneen autonsa viivan päälle paikallisen ruokakaupan parkkiksella.

Mielenkiintoista. No entäs se musiikki? Oikeesti…

Tässä on se hyvä puoli että taide on juuri niin hyvää kun vastaanottaja kokee sen olevan ja piste.