colour my shoes!

35-45722-95_350x330.gif34-45544-37_350x330.gif34-45544-48_350x330.gif

via bianco

Olen pyörinyt taas tuhottoman paljon nettikaupoissa ja etenkin kenkäosastoilla. Eilen törmäsin Biancossa muutaman makeaan,herkullisen väriseen pariin. Ensimmäisistä tulee mieleen viime kevään hittituotteeksi nousseet MIUMIU:n pääskykengät  tolppakorkoineen  ja nilkkaremmillään, viimeisten väriyhdistelmä on tuttu mm. Marc Jacobsin kengistä. Biancon karkit irtoavat kuitenkin murto-osalla siitä, mitä niiden loppuunmyydyt ”esikuvat”maksavat. Jos en väärin muista, niin jokaisella parilla taisi olla hintaa 59e ja kamalasti tekisi mieli hankkia vähän piristystä kenkäkaappiin! Kuinka herkulliset nuo oliskaan kevään tullen, en ehkä uskalla poiketa ihan liikkeessä asti ihastelemassa – ties vaikka tarttuisivat mukaan.

Muoti Trendit

my lanvin

asu4.jpg

Kun näin H&M <3 Lanvin -malliston, iskin silmäni oikeastaan vain yhteen juttuun. Nimittäin juurikin tuohon punaiseen, upeaan statement-koruun. No, sinä aamuna H&M:n nettikauppa oli varmaan lähellä kaatumista ja kun lopulta sivu latautui niin kaikki oli sold out. Seuraavana päivänä päätin poiketa liikkeessä katsomassa ja sieltähän tämä löytyi – ainokainen rasiassaan! Ei tarvinnut kahdesti miettiä ja sen jälkeen koru on killunut niin arkena kuin juhlanakin kaulassa. Se on täydellinen. Myöhemmin kaappasin samaisesta mallistosta punaisen huulipunan itselleni sekä pari viikkoa sitten mustikansinisen silkkimekon kahdellakymmenellä (20) eurolla! Mitä Lanvinia muilta löytyy?

Muoti Höpsöä Päivän tyyli