30+0

Enää kymmenen viikkoa jäljellä! Vaikka plussatestin aikaan tuntui, että tammikuu on vielä jossain kaukana kaukana tulevaisuudessa, viikot ja päivät hupenevat tasaiseen tahtiin. Olen monta kertaa ajatellut, miten mahtavaa onkaan, että raskaus kestää niinkin pitkään kuin yhdeksän kuukautta. Ainakin itselleni jokainen kuukausi ja viikko on ollut tarpeellinen, sillä kaikkiin muutoksiin sopeutuminen ei käy ihan käden käänteessä.

Tuntuu, että Beibi on päivä päivältä aktiivisempi ja vilkkaampi. Toki välillä on hiljaisempia päiviä, mutta nyt hänellä on vielä tilaa liikkua suht vaivattomasti ja hän tuntuukin ottavan siitä kaiken ilon irti. Liikkeiden tunteminen rauhoittaa, sillä se viestittää, että kaikki on hyvin. Toisaalta on pakko myöntää, että jatkuva rummutus saattaa toisinaan olla myös vähän rasittavaa, varsinkin jos itse haluaisi rentoutua ja rauhoittua. On kuitenkin jännittävää tunnustella vauvan liikkeitä ja miettiä, mikä ruumiinosa milloinkin tuntuu tai jopa näkyy: tuo on selvästi jalka, tuon on siis pakko olla käsi, tuo möykky ei voi olla mikään muu kuin pikkuinen peppu…

Ilon aiheita löytyy siis etenkin ja lähinnä vauvan liikehdinnästä, mutta päivänpolttavia vaivoja on sitten senkin edestä. Jalat turpoavat hirvittävän herkästi. Mahani on kuulemma pieni, mutta alkaa silti olla ärsyttävästi tiellä esimerkiksi kenkiä tai sukkia pukiessa, niitä turvonneita jalkoja venytellessä ja jopa tiskatessa (toisaalta en kauheasti pahastuisi, jos valtavan vatsan takia joutuisin luovuttamaan tiskausvastuun miehelle). Alaselkä protestoi, jos kävelen/seison/istun liikaa. Tänään istuin useamman tunnin tekemässä työjuttuja ja sain palkkioksi melkoiset kivut häntäluun seudulle. Onneksi töissä tulee seisottua enemmän kuin istuttua. Kaikkein ärsyttävintä kuitenkin on se, etten saa enää nukutuksi kunnolla. Otan joka ilta magnesiumia, mutta silti herään välillä jalkakramppeihin. Nukahtaminen saattaa kestää tunteja: jokin aika sitten menin ”nukkumaan” ehkä puolenyön aikaan ja katsoin epätoivoisena kelloa vielä puoli neljältä. Välillä Beibi herättää potkuillaan, mutta joka tapauksessa herään tavallisesti kaksi kertaa yössä käymään vessassa.

Viisaammat tietysti ohjeistavat, että pitää nukkua päivällä, jos yöllä ei saa nukutuksi. Muuten hyvä neuvo, mutta a) olen aina ollut huono nukkumaan päiväunia ja b) päikkäreiden jälkeen ne yöunet vasta sekaisin menevätkin. Vielä toistaiseksi on kuitenkin vain kärvisteltävä. Aamulla on herättävä töihin, ja työni luonteesta johtuen olisi hyvä olla myös ihan skarppina, kun työpäivä alkaa. Äitiysloma alkaa kuukauden päästä (ei sillä että laskisin…) joten ehkä nukun sitten, kun aamulla ei ole pakko herätä mihinkään. Kuukauteen mahtuu 18 työpäivästä johtuvaa aamuherätystä ja jokunen sellainen aamu, jolloin on syystä tai toisesta herättävä aikaisemmin, vaikka työpaikalle ei tarvitsekaan raahautua. Kyllä niistä selviää.