Unettomuuden anatomia
En osaa enää nukkua. Vaikka kuinka väsyttäisi, uni ei vain tule. Tämän huomasin jälleen kerran viime yönä. Okei, viikonloppuna tuli nukuttua pidempään (eli parhaimmillaan puoli yhteentoista) ja siten eilisiltainen nukkumaanmeno venyi leffan parissa ihan huomaamatta. Peiton alle painuin vasta yhden jälkeen. Väsyttikin jo. Ajattelin, miten mukavaa on saada laittaa pää tyynyyn ja antaa unen tulla.
Väärin.
Katsoin kelloa vielä puoli neljän aikaan ja mietin, tuleeko Nukkumatti kylään ollenkaan. Pyörin etsien hyvää asentoa, kävin välillä jaloittelemassa ja venyttelemässä saadakseni kropan rentoutumaan. Ja tietysti ravasin pissalla useamman kerran. Kaikki tämä piti tietenkin tehdä mahdollisimman hiljaa, jotta vieressä sikeitä vetävä ja aamulla töihin menevä mies saisi nukkua rauhassa.
Olen huomannut, että unettomuudellani on selkeä kaava. Nukkumaan mennessä väsyttää ja hetken aikaa olenkin aivan nukahtamaisillani, mutta viime hetkillä tapahtuu jotakin, ja yhtäkkiä olenkin täysin valveilla. Silmät räpsähtävät auki, kaikki unihiekka tuntuu kadonneen ja jalat tuntuvat levottomilta. Ensin ajattelen, että kyllä tämä tästä: uni oli äsken jo niin lähellä. Vähän ajan päästä iskee epävarmuus ja joskus tunnin kuluttua se muuttuu epätoivoksi. Useampina öinä valvon sänkyyn menon jälkeen tunnin tai kaksi. Jossakin vaiheessa nukahdan, ja jos hyvin käy, nukun aamuun tai melkein aamuun asti (ennen kuin herään taas vessaan, tietenkin). Ja vaikka heräisinkin, nukahdan melko helposti uudelleen.
Aamuisin yritän saada itseni hereille ihmisten aikaan, jotta nukkumaanmeno olisi illalla helpompaa. Käytännössä tämä tarkoittaa heräämistä kahdeksan ja yhdeksän välillä riippuen siitä, miten myöhään olen nukahtanut. Tänään nousin silmät ristissä yhdeksältä: unta oli kertynyt viitisen tuntia. Päiväunia en ole vuosikausiin osannut nukkua, ja iltapäivällä/alkuillasta väsyttää aina lupaavasti. Iltaa kohti väsymys kuitenkin häipyy. Samalla mieleen hiipii pieni paniikki: miten tänään käy? Yleensä menen kuitenkin nukkumaan rauhallisin ja luottavaisin mielin enkä pelkää nukkumaanmenoa sen kummemmin.
Ongelmana on, että en tiedä, mikä auttaisi. Mahan koko ja vauvan potkut haittaavat hyvän asennon löytymistä, ja viime aikoina lisääntynyt sormien ja jalkojen turvotus ei ainakaan helpota tilannetta yhtään. En syö mitään sokeripitoista ennen nukkumaanmenoa, sillä olen jo paljon ennen raskautta huomannut sen vaikeuttavan nukkumaanmenoa. Kahvia en juo ollenkaan ja teetäkin vain aamuisin, jos silloinkaan. Magnesium on kokeiltu (ei merkittävää vaikutusta), venyttely testattu (auttaa levottomiin jalkoihin jonkin verran) ja makuuhuone on kohtuullisen viileä (mies nukkuu tiukasti peiton alla, minä edelleen pelkällä pussilakanalla). Makuuhuoneessa ei ole tv:tä enkä tuijota kirkasta ruutua ennen nukkumaanmenoa (paitsi telkkaria, mutta hyvän etäisyyden päästä sohvalta). Nukkumisen avuksi minulla on vartalotyyny, joka joskus auttaa asennon löytämisessä mutta yleensä ei.
Siispä: mikä avuksi? Onko jotain supervinkkejä, joita en ole vielä tullut kokeilleeksi? Helpottaako tämä enää ollenkaan vai mennäänkö samaa rataa sujuvasti vauvan syntymään ja sen jälkeiseen aikaan asti?
P.S. Yhtään sellaista ”osaat sitten valvoa kun vauva syntyy, tämä on harjoittelua” -ohjetta en tarvitse. Hittolainen, vauva nukkuu rauhassa ja häiritsemättä suurimman osan siitä ajasta, minkä minä valvon. Ettäs tiedätte.