Joko joko?

Laskettu aika on huomenna. Se odotettu päivämäärä, 3. tammikuuta, koittaa reilun tunnin päästä. Ja Beibi pysyttelee visusti yksiössään.

Tähän mennessä olen saanut puhelun tai viestin nopeasti laskettuna ainakin viideltä eri ihmiseltä. Aiheena on tietysti – mikäs muukaan – kuin ”joko?”. Kyselyt aloitti isäni, joka ymmärrettävästi on ihan vähän täpinöissään tästä ensimmäisestä lapsenlapsestaan. Sen jälkeen kyselyitä on tullut kummitädiltä, siskolta, työkavereilta… Kaikki onneksi ihmisiä, joiden kanssa olen muutenkin enemmän tai vähemmän ollut yhteydessä raskauden aikana. Kaukaisemmista tuttavista harva varmaan edes tietää minun olevan raskaana, sillä en ole mainostanut asiaa esim. somessa juuri lainkaan (paitsi tietysti täällä, mutta eihän täällä kukaan edes tunne minua, hähää). Ja niillä tutuilla, jotka raskaudesta tietävät, ei taida olla mitään käryä siitä, milloin vauvan pitäisi syntyä.

Vielä muutama päivä sitten olin itsekin aivan rauhallisin mielin ja ajattelin, että mikäs kiire tässä on. Vauva kyllä syntyy sitten kun sen aika on. Noh, se aika voisi olla esim. vaikka nyt heti! Koska olen suunnittelijaluonne ja rakastan täsmällisyyttä, Beibi voisi minun mielestäni olla äidilleen mieliksi ja syntyä sinä päivänä, joka neuvolakorttiin on merkitty. Tai ainakaan sen ei kannata toimia isänsä tavoin ja jättää kaikki asiat (kuten esim. syntyminen) viime tippaan, koska hyvinhän tässä vielä ehtii.

Vuoden vaihtumisesta saakka olen kuulostellut erilaisia oireita. Ja tietysti myös tulkitsen kaikki tavallisetkin vaivat merkiksi lähestyvästä synnytyksestä. Supistukset ovat edelleen kivuttomia, mutta niitä tulee jatkuvasti. Huono asento – supistus. Pitkään samassa asennossa oleminen – supistus. Pissahätä – supistus. Vessassa käyminen – supistus. Ja niin edelleen. Viime yönä sain riesakseni hirvittävän päänsäryn, ja vasta 1g parasetamolia vei kivun sillä tavalla pois, että sain nukutuksi. Tietenkin laitoin googlen laulamaan ja sain vastaukseksi, että joo-o, aika monella on ollut päänsärkyä ennen synnytyksen alkamista. Särkylääkkeestä huolimatta tunsin kuitenkin jomottelua alavatsalla, joten olisi kyllä kiva tietää, miltä se olisi tuntunut ilman särkylääkkeitä.

Beibikin on ollut pari päivää tavallista rauhallisempi; lähteestä riippuen vauvat kuulemma joko rauhoittuvat tai riehaantuvat ennen syntymäänsä. Tänäänkin piti ihan oikeasti laskeskella liikkeitä. Sain tarvittavat kymmenen liikahdusta jo puolessa tunnissa (tökkimistä ja mahan heiluttelua apuna käyttäen), mutta meidän Beibi on normaalisti melkoinen myllääjä. Toisaalta hän tykkää nykyään myllätä erityisesti yöllä, joten ehkä niitä liikkeitä on turha odottaakaan enempää näin tavallisten ihmisten valveillaoloaikaan.

Tietysti netti on täynnä kertomuksia erilaisista häätökeinoista. Näihin en kyllä usko, mutta ajan kuluksi niitäkin voi kokeilla. Petihommat ovat edelleen meillä varsin out, mutta tänäänkin on käyty kävelyllä, saunottu, syöty mausteista ruokaa ja yritetty rentoutua (paino sanalla yritetty, koska tulipa katsottua nuorten lätkämatsia telkkarista ja voin kertoa, että saatoin olla ihan vähäsen jännittynyt…). Siivous on vielä testaamatta – lattiat näyttävät olevan sopivasti imuroinnin tarpeessa. Tai sitten yritän keksiä tuleville päiville mahdollisimman paljon sellaista tekemistä, että vauva ei missään nimessä saisi vielä syntyä. Jos kaveri on yhtään niin veemäinen luonne kuin vanhempansa, hän ajoittaa saapumisensa juuri surkeimmalle mahdolliselle hetkelle. Ja sitten Suomen lätkäpojat pääsevät loppuotteluun ja meillä käy näin:

https://youtube.com/watch?v=_zcLnsivOgY