Edellisestä postauksestani on (taas) vierähtänyt kolme viikkoa. Hävytöntä. Ensin oli netti poikki viikon. Kysyn vaan: kuka idiootti ottaa samalta operaattorilta 4G-netin sekä puhelimeen että kotiin?!? Kun tukiasema lasahtaa, ei pääse intternettailemaan mitenkään. Paitsi tekemällä taktisia vaunulenkkejä niin, että puhelin pääsee yhteyksiin toiseksi lähimmän tukiaseman kanssa. Sitten mies omi mun koneen (oikeastaan kaikki huushollin koneet) ja huonojen öiden ja aikaisten aamujen aiheuttama kooma karkotti kaikki ajatukset (kirjoitustaidosta puhumattakaan) enkä kyennyt muuhun kuin makaamaan sohvalla ja katsomaan MTV:n laaturealityja.

Mutta mitä meille kuuluu? No hyvää! Beibi kasvaa hirvittävää vauhtia, 3 kk neuvola oli ja meni, ja ensi viikolla tyyppi on jo 4 kk vanha. Ikäisekseen Beibi on hiukan keskimääräistä pienempi (strategiset mitat 3 kk iässä olivat 59,5 cm ja 5,8 kg), mutta se ei tunnu poitsua haittaavan. Uusien taitojen oppimista tai vanhojen taitojen hioutumista voi seurata lähes päivittäin: Beibi nauraa ja juttelee tosi paljon, ja viimeisimpänä mukaan ovat tulleet riemunkiljahdukset, joita on kiva päästellä vaikkapa leikkiessä. Ja vaikka aamukuudelta, jos on oikein mahtava fiilis. Moni tämän ikäinen osaa jo kääntyillä, mutta Beibi tarvitsee siinä edelleen isin tai äidin apua. Päätään hän kyllä kannattelee hienosti, ja näyttää siltä että nykyään on hauskempaa makoilla vatsallaan kuin selällään. Tavaroihin tarttuminen sujuu koko ajan paremmin, ja kaikki menee tietysti heti suuhun.

Viime aikoina olen entistä enemmän innostunut erilaisista kantovälineistä. Meillä oli jo ennen Beibin syntymää hankittuna trikooliina ja Manduca-reppu, ja trikooliinalla onkin ollut ihana kanniskella pikkuista. Sen kanssa tulee kuitenkin helposti kuuma, varsinkin kun ilmat tästä vielä hiukan aika paljon lämpenevät. Trikooliinaa ei muutenkaan suositella enää isommille vauvoille, sillä trikoo joustaa paljon eikä liina välttämättä tunnu enää mukavalta kantajasta eikä kannettavasta. Manducan kanssa emme oikein päässeet sinuiksi ennen kuin vasta vähän aikaa sitten; luulen, että ongelman aiheutti vauvatuki yhdistettynä paksuihin kestovaippoihin. Nyt vauvatuki on pois käytöstä ja kavensin repun paneelia kapealla huivilla niin, että Beibin jalat asettuvat hyvin – ja se toimii! Hiukan meidän pientä kuikuilijaa tuntuu ärsyttävän, kun paneelin yläreuna peittää näkyvyyttä, mutta unisempiin hetkiin Manduca on aivan mainio kapistus. Ja kun on saanut säädöt kuntoon, myös repun pukeminen käy nopeasti.

Sittemmin olen hankkinut myös pitkän kudotun liinan sekä rengasliinan. Kudotun kanssa on kiristelty paitsi liinaa, myös sekä äidin että pojan hermoja, kun kumpikin olemme aika malttamattomia tapauksia. Minusta olisi mahtavaa osata kaikki sidonnat heti kerralla, ja Beibistä olisi varmaan mahtavaa, jos äiti ei säätäisi ja kiskoisi ja kiristelisi ja vääntelisi niin kauheasti. Lisäksi aikarako sidontojen harjoitteluun vauvan kanssa on aika kapea: vauvan on oltava tyytyväinen eli harjoittelu on tehtävä syötön jälkeen, mutta ei liian pian, ettei vauva pulauttele liinaa, itseään ja äitiä ihan märiksi. Toisaalta vauva ei myöskään saa olla liian väsynyt, jotta hän ei hermostu kun liina ei välttämättä heti kerralla asetu mukavasti. Meillä tämä aikarako on käytännössä noin puoli tuntia.

Onneksi rengasliinaharjoitukset ovat sujuneet hieman helpommin ja nopeammin. Pakko todeta, että siinäpä vasta kätevä kapistus! Kiukkuisen vauvan saa napattua liinaan näppärästi kotiaskareiden ajaksi. Ensisijaisesti hankin rengasliinan kevään ja kesän juhlia silmällä pitäen: sen avulla saa pienen helposti ja nopeasti kyytiin niin, että omat kädet ovat vapaina (herkkujen syömiseen tietenkin). Taustalla vaikuttaa ehkä pienesti myös pelko siitä, että joku ymmärtämätön (vanhempi) sukulainen tunkee pullaa Beibin suuhun, kun äidin ja isän silmä välttää…

Kantaminen on hauskaa, vauva pysyy yleensä kyydissä tyytyväisenä ja samalla äidin raskauden aikana kadonneet keskivartalon lihakset saavat harjoitusta. Toistaiseksi olemme ulkoilleet kantovälineiden avulla vain pari kertaa, mutta kesällä olisi tarkoitus liikkua repun tai liinan voimin enemmänkin. Olen hankkinut tätä tarkoitusta varten äärimmäisen kätevän kantopaneelin, jonka saa yhdistettyä oman takin vetoketjuihin. Näin ei tarvitse erillistä kantotakkia (ainakaan niin kauan kun kantaa lasta etupuolella), vaan takkia voi vaihtaa säätilan ja oman fiiliksen mukaan.

Olen kuitenkin huomannut, että kantovälineisiin on hyvin helppo hurahtaa. Nyt jo haikailen itselleni jotakin hiukan lyhyempää, käsinkudottua ja ihanan väristä liinaa. Toinen, laadukkaampi rengasliina tuon edullisen harjoittelukappaleen rinnalle kiinnostaa myös. Lapselle on kiva hankkia kantamiseen soveltuvia varusteita (kuten kehutut Stonzit). Yhteinen kantokauluri itselle ja lapselle olisi äärettömän kätevä. Ja joku toinen reppu (ja muistin juuri, että meillähän on kirppikseltä löydetty Patapum-reppukin odottamassa Beibin kasvamista – hups). Ja kun vauva kasvaa taaperoksi, tarvitaan tietysti taaperokokoisia välineitä ja ja ja… Vaikka meille joskus tulisikin lisää lapsia, tandemkantamiseen tuskin silti ryhdyn. Tai mistä sitä ikinä tietää.

Onko muita kantamisesta innostuneita? Mikä on teidän luottovälineenne ja miksi?

Pitkästä aikaa. En tiedä, onko syynä mennyt pääsiäinen, kevät ylipäätään vai kotiäidin hirveän kiireinen elämä (hahaha), mutta en ole ehtinyt (tai ”ehtinyt”) vilkaisemaan edes blogimaailman suuntaan viime viikkoina. Pitänee tehdä taas parannus.

Missä mennään? Pääsiäinenkin oli ja meni. Vietimme pääsiäistä Beibin ukkilassa eli minun isäni ja hänen vaimonsa luona. Samalla se oli Beibin ensimmäinen pidempi reissu (autolla matka kestää noin neljä tuntia). Beibi oli mitä mahtavin matkakumppani: hän nukkui käytännössä kaikki matkat mennen tullen! Hieman taktikointia se toki vaati, sillä lähdimme kotoa Beibin mennessä ns. pitkille päiväunilleen. Paluumatkan teimme kahdessa osassa pysähtyen matkalla miehen siskon luo kyläilemään, ja taas matka aikataulutettiin Beibin unien mukaan. Varsin leppoisaa matkantekoa!

Pääsiäinen oli muutenkin varsin rentouttava. Oli ihanaa, kun pääsi syömään jonkun muun valmistamia ruokia ja lepuuttamaan vauvankantolihaksia, kun paikalla oli sylittelijöitä yllin kyllin. Beibi nukkui yönsä hyvin, ja isäntäväkikin jaksoi ihmetellä, miten vauva ei itkenyt öisin ollenkaan. Nautimme myös aurinkoisesta säästä ja veimme Beibin ensimmäiselle pilkkireissulleen järven jäälle – vaikka eipä hän tainnut koko asiaa edes huomata, kun nukkui tyytyväisenä koko ajan. Ehkä ensi pääsiäisenä päästään jo kalastuksen makuun. 🙂

Pääsiäisen aikaan Beibi myös nauroi ensimmäisen kerran ihan kunnolla ääneen hekottaen! Kovaäänisiä kiljahduksia on kuulunut jo pidemmän aikaa, mutta nyt alkoi ilmeisesti olla tarpeeksi hauskaa ihan oikealle naurulle. Eihän siinä meinannut vanhemmillakaan tulla naurusta loppua, kun toinen käkättää innoissaan vähän kaikelle. 😀

Tämän hetken kuulumisia kuitenkin varjostavat äidin pienehköt silmäpussit. Aiemmin yönsä niin hyvin nukkunut vauva aloitti kolmen kuukauden tiheän imun kauden ja päätti sen jälkeen laittaa sekä omansa että äidin unirytmin uuteen uskoon. Tähän asti pikkumies on herättänyt aamulla puoli seitsemän aikaan, mikä on tälle äiskälle ollut jo ihan riittävän aikaisin. Elättelimme toiveita, että kesäaikaan siirtyminen siirtäisi myös heräämistä hiukan myöhäisemmäksi. No, eipä mennyt kuin Strömsössä tämäkään. Illalla Beibi nukahtaa tosi hyvin ja syö edelleen kerran tai kahdesti yön aikana, mutta viime aikoina on hänen mielestään ollut aivan normaalia ja luontevaa herätä viiden jälkeen. Ihan sama, onko vauva vieressä vai omassa sängyssään, hän juttelee, ölisee, ähisee ja huutelee tyytyväisenä, kunnes vähintään äiti on jo täysin hereillä. Joskus saan vielä tainnutettua hänet tissille, mutta sen jälkeen en pysty itse enää nukkumaan kunnolla, kun makaan tuhannen mutkalla kuoppaisella petarilla vauva kainalossa. Poiskaan häntä ei tietenkään siitä voi siirtää, sillä unet loppuisivat varmasti saman tien. Usein käy kuitenkin niin, ettei tissihämäyskään toimi, vaan Beibi vetää mahan täyteen maitoa ja jatkaa sitten tarinointiaan. Kaiken huipuksi tänä aamuna puoli kahdeksalta alkoi väsykiukku. No, sain sitten onneksi itsekin torkuttua vielä hetken kun Beibi otti pikku aamunokoset.

Voisiko joku tulla meille asumaan ja väkisin kantaa minut nukkumaan iltaisin vauvan kanssa yhtä aikaa, niin aamut olisivat edes hitusen siedettävämpiä?