Pakko taas todeta: HUHHUH miten aika rientää! Tänään Beibi on tasan neljä viikkoa vanha, ja tänään kävimme myös neuvolassa, sillä kuukauden ikä häämöttää jo ensi maanantaina. Jouduin herättämään pojan kesken unien, minkä vuoksi neuvolantäti ei varsinaisesti päässyt näkemään häntä parhaimmillaan: Beibi keskittyi kitisemään silmät visusti kiinni lähes koko käynnin ajan. Oli kuitenkin mielenkiintoista päästä näkemään, miten suursyömäri-Beibi on kasvanut viime viikkojen aikana.

Ja olihan se kasvanut. Paino humpsahti jo yli neljän kilon, kun se sairaalassa oli alimmillaan 3060g. Tyyppi on tissitellyt kuukaudessa itselleen kilon lisää! Pituutta oli tullut syntymän jälkeen kokonaiset 3 cm. Poika kasvaa siis hyvää vauhtia, eikä kasvu näy pelkästään mitoissa. Poskiin on tullut uudenlaista pyöreyttä, vartalo on vahvistunut ja tyyppi esimerkiksi kannattelee päätään jo ihan eri tavalla kuin vielä vähän aikaa sitten. Hurjaa, miten nopeasti noin pienet ihmiset kasvavat ja kehittyvät.

Myös Beibin luonne ja sosiaalisuus alkavat vähitellen näkyä – ainakin kotioloissa, vaikka hän ei neuvolassa ollutkaan kovin yhteistyöhaluinen. Hienoimmat hetket on koettu parin viime päivän aikana, kun vauva on alkanut ihan selvästi hymyillä! Vastasyntyneet saattavat hymyillä ns. refleksihymyä, joka ei varsinaisesti liity mihinkään, mitä sillä hetkellä tapahtuu. Nämä uudet hymyt ovat kuitenkin leveämpiä, ulottuvat silmiin asti ja ovat selkeästi reaktioita esimerkiksi siihen, kun Beibille jutellaan. Kyllä muuten äkkiä unohtuu väsymys ja muu kurjuus, kun tuollainen pikkunappula väläyttää niin leveän virnistyksen, että ikenet vaan vilkkuvat. 🙂

Sosiaalisuuteen liittyy myös muu katsekontakti ja uudenlaiset äänet. Beibi tykkää nykyään katsella esimerkiksi äitiä ruokaillessaan ja katsoo muutenkin aiempaa tarkemmin, kun hänelle juttelee. Ilmeisesti myös näkö alkaa tarkentua, kun silmät eivät enää niin usein harita mihin sattuu. Uusia ääniäkin Beibi päästelee suustaan: vaikka vielä ei voida puhua jokeltelusta, jotain sen alkeellista muotoa on ehkä havaittavissa. Tai ainakin suusta tulee muitakin ääniä kuin kiljuntaa, kitinää, itkua ja huutoa, ja äänet liittyvät vahvasti erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin. Ikään kuin Beibi yrittäisi pikkuhiljaa ottaa osaa keskusteluun.

Valot ja kirkkaat värit kiinnostavat vauvaa kovasti, ja usein hän jääkin katselemaan tiiviisti esimerkiksi ikkunoita, joista tulee valoa sisään. Erityisen mieluinen on hoitopöydän yläpuolella olevan hyllyn alle kiinnittämämme juliste, jossa on värikäs nallen naama. Sitä Beibi tykkää katsella vaipanvaihtojen yhteydessä, ja sillekin on muutama iloinen hymy jo väläytelty. Mutta totuuden nimissä täytyy todeta, että vaikka ympäristö alkaa kiinnostaa, ei siitä jaksa olla vielä kiinnostunut ihan hirveän pitkään. Viisi minuuttia on jo pitkä aika, ja yleensä sen jälkeen alkaakin kovasti väsyttää.

Vaikka muutama päivä sitten pohdin, kuinka tämä kotona kököttäminen tuntuu välillä tylsältä, ei tätä mielellään poiskaan vaihtaisi. On karu tosiasia, että vauvat ovat pieniä hirveän vähän aikaa ja kehittyvät hirveän nopeasti. Jos haluaa nauttia vauva-ajasta ja bongata kaikki ihmeelliset kehitysvaiheet, on parempi olla tiiviisti läsnä vauvan elämässä. Vaikka se sitten vaatisi kotona kököttämistä ja vähän tylsistymistäkin. Uskon, että tämä kaikki on sen arvoista. 🙂