Edellisestä postauksesta on ehtinyt vierähtää jo reilu viikko, sillä olemme kärsineet ns. yhteysongelmista (eli netti lagaa päivittäin). Yllättävän paljon puuhaakin on päiviin mahtunut, enkä jostain syystä tykkää kirjoitella iltaisin, kun mies istuu vieressä sohvalla.

Tällä hetkellä eletään jo raskausviikkoa 37+4. Voi siis olla, että vauva syntyy vielä tämän viikon aikana tai voi olla, että kuukauden päästä ollaan käynnistyksessä. Jännää! Kiire minulla ei vieläkään ole, sillä olo on edelleen suht hyvä sekä fyysisesti että henkisesti. Kaikenlaista kremppaa alkaa kropassa toki olla, mutta ilmeisesti sekin on lähestyvää synnytystä ajatellen vain hyvä asia.

Ai mitä kremppaa? No minäpä kerron.

Univaikeudet ovat aika hyvin väistyneet, kun tilalle on tullut hirvittävä väsymys. Aamulla tuntuu, että voisin nukkua vaikka kuinka pitkään, mutta usein joko herätyskello, mies tai vauva herättää viimeistään kahdeksalta. Miehen kello soi yleensä puoli kahdeksan aikaan ja olen huomannut, että vauvakin herää usein samaan aikaan. Sitä en tiedä, kuuleeko Beibi herätysäänen vai reagoiko se minun tai miehen liikehdintään. Yleensä homma menee kuitenkin niin, että mahassa alkaa mylläys ja minä luovutan nukkumisen suhteen, mutta kun olen saanut silmät auki ja aamupalan eteeni, vauva asettuu takaisin unille. Reilukerhosta terve. Päiväunia en ole nukkunut pitkiin aikoihin, mutta nyt on välillä pitänyt ottaa päivällä pikku torkut, kun silmät eivät yksinkertaisesti pysy auki. Kotona chillaillessa tätä ongelmaa ei niin kovasti ole, mutta heti jos päivään kuuluu jotain ohjelmaa, olen illalla aivan poikki. Viimeksi maanantaina kävin moikkaamassa kaveria tunnin automatkan päässä. Kyläily oli leppoisa ja sisälsi lähinnä istuskelua ja jutustelua, mutta silti olin kotiin päästyäni aivan naatti.

Närästys ja hengitysvaikeudet ovat ison mahan kanssa arkipäivää. Kohdun korkein kohta on tosi ylhäällä ylävatsalla, minkä vuoksi ruoka-annokset on pakko pitää tavallista pienempinä. Voin kertoa, että tämä oli todellinen ongelma viime viikolla pikkujouluissa, joissa oli noutopöytä ja älyttömästi herkkuja tarjolla. Pakkohan mun oli maistaa melkein kaikkea, ja se kyllä kostautui. Maha tulee täyteen helposti ja syömisen jälkeen närästää hirveän herkästi. Miestäkin jo naurattaa, kun loikoilen iltaisin sohvalla röyhtäilemässä (tähän asti en edes tiennyt osaavani röyhtäillä). Selällään ei voi maata ainakaan kovin pitkiä aikoja, kun ei pysty kunnolla hengittämään. On siis pakko maata kyljellään tai suosiolla istua.

Supistelu kuuluu näillä viikoilla jo asiaan. Yleensä ne ovat ns. harjoitussupistuksia, joita ei välttämättä edes huomaa. Maha vain kovettuu hetkeksi ja pehmenee hetken päästä uudelleen. Aiemmin harkkasupistuksia tuli aika harvakseltaan, mutta nyt niitä tulee selvästi useammin kuin ennen. Varsinkin hiukan raskaamman päivän jälkeen illat menevät usein supistelun merkeissä. Pari kertaa olen kuitenkin herännyt yöllä ihan kipeisiinkin supistuksiin. Ilmeisesti supistelu on yöllä tosi tavallista, kun kroppa rentoutuu. Vessahätä saattaa provosoida kipeitä supistuksia, ja ainakin omalla kohdallani olen huomannut, että nämä pari kivuliasta kertaa olen nimenomaan herännyt vessahätään ns. vähän liian myöhään (mutta en NIIN myöhään!). Siinä saa hetken aikaa miettiä, miten saa kammettua itsensä ja kipeän mahansa sängystä ylös ja vessaan, mutta sitten kipu helpottaa kyllä pian.

Viime päivinä riesakseni ovat ihan toden teolla saapuneet ns. sukkapuikkokivut. Eli ne tuntemukset, kuin joku tökkisi puukolla tai sukkapuikolla down there. On noita kipuja ollut satunnaisesti aikaisemminkin, mutta nyt niitä tulee varsinkin iltapäivällä ja illalla lähes koko ajan. Nämäkin ovat neuvolan terkkarin mukaan vain hyvä juttu, sillä ne kypsyttävät kohdunkaulaa ja kohdunsuuta synnytystä varten. Kärsin siis nämäkin, en ehkä mielelläni, mutta sanotaan että ymmärtäväisesti. Nyt olenkin miettinyt, millaista tahtia paikat oikeastaan kypsyvät näillä kivuilla ja pitäisikö rauhoittaa tahtia, jos ei halua lapsen syntyvän vielä tämän vuoden puolella. Kaksi viikkoa sitten kohdunkaulaa oli kyllä jäljellä vielä 2 cm ja kohdunsuu oli kiinteä ja kiinni, eli mitään hirveän radikaalia muutosta tuskin on ehtinyt tapahtua. Toivotaan, että Beibi ymmärtää oman parhaansa ja pysyttelee yksiössään ensi vuoteen asti. Ja kyllä äitikin mielellään viettäisi joulua jossakin muualla kuin synnärillä…

Kaikesta valituksesta huolimatta on pakko todeta, että voin oikeasti edelleen ihan hyvin. Pystyn käymään kävelyllä, pystyn tekemään kotitöitä, pystyn ajamaan autolla ja pystyn nukkumaankin vähän paremmin kuin vähän aikaa sitten. Maha ei tunnu erityisen painavalta, turvotus on maltillista ja kaikki arvot ovat pysyneet hyvinä jokaisella neuvolakäynnillä. Siksi minulla ei ole mikään kiire päästä mahasta eroon, vaikka toki tässä vaiheessa malttamattomuus nostaa jo päätään. Lähinnä se liittyy kuitenkin siihen, että haluaisin kovasti jo päästä tapaamaan Beibin ja näkemään, millainen tyyppi se oikeasti on. Joka tapauksessa odotusaikaa (kirjaimellisesti) on jäljellä enää korkeintaan muutama viikko, ja se menee varmasti nopeasti!