Heh heh, keksinpäs nokkelan otsikon. Olisi ehkä pitänyt kirjoittaa se muotoon Sairastupa-Terveisiä. Mutta oli kirjoitusasu mikä hyvänsä, täällä ollaan, kotona. Maanantaina keskellä päivää. To-del-la outoa.

On tosi kummallista olla sairauslomalla, kun en ole edes sairas. Siis sillä tavalla perinteisesti. Ei ole kuumetta, ei edes flunssaa, ei okseta tai ole jalka paketissa. Sairastelen muutenkin tosi harvoin, ja nyt kun olo on suurin piirtein normaali, tuntuu melkein huijaamiselta jäädä kotiin. Mutta ymmärrän toki, että vauva on nyt etusijalla ja tämä kaikki tähtää vain siihen, että Beibi pysyisi mahassa vielä muutamia viikkoja (eilen muuten paukahti rikki jo rv 33+0, ihan uskomatonta!).

Sairauslomasta huolimatta hoidan tällä viikolla vielä muutamia töihin liittyviä asioita etänä. Ne ovat sellaisia juttuja, joita ei tilapäisen sijaisen hoidettavaksi voi jättää, ja koska oikea sijainen aloittaa vasta viikon päästä, minun on hoidettava ne. Lähinnä sellaista tavoitettavissa olemista ja muutaman sähköpostin kirjoittamista, ei sen kummempaa. Olen myös kirjoittanut näppis sauhuten infolistaa sijaiselleni, kun en pääse häntä kasvokkain perehdyttämään. Ihan kiva pehmeä lasku pois työelämästä, varsinkin kun kaiken saa tehdä ihan omalla aikataululla. 

Vaikka minulla oli (ja on muka edelleen) vähän huoli siitä, mitä oikein teen kun en pääse enää töihin, tosiasia on, että tekemistä riittää. Ensi viikolla on edessä muutto, ja minun pitäisi pikkuhiljaa pakkailla ja siivoilla – tiedättehän, sillä tavalla omaa kehoa kuunnellen. En tiedä, mitä lääkäri sanoisi, jos kuulisi suunnitelmani, mutta taktiikkani on pitää mahdollisimman paljon lepotaukoja sohvalla maaten, jotta rasituksen ja levon tasapaino säilyy. Tietysti mieskin osallistuu muuttovalmisteluihin, mutta sanotaan vaikka näin, että loppuraskauden pesänrakennusvietti ja kotona muuttolaatikoiden seurassa hengailu sillä aikaa kun mies on päivät töissä eivät välttämättä ole se paras kombo, jos haluaa ihmisen olevan tekemättä mitään.

Vaikka olo on terve, tänä aamuna olin kyllä aika kiitollinen siitä, ettei tarvinnut lähteä töihin. Nukahtaminen venyi taas, ja oli ihan luksusta aamulla kääntää kylkeä kun mies lähti töihin. Viikonloppuna alkoivat myös ärsyttävät alavatsakivut. Venymiskipuja ne varmaan ovat, kun tuntuvat vain oikealla ja vasemmalla eivätkä keskellä ollenkaan. Tiedän, että menkkamaiset kivut voivat joskus enteillä synnytystä ja kaikki supistusten yhteydessä ilmaantuva kipuilu on syytä ottaa suht vakavasti, mutta mitään sellaista tämä ei tunnu olevan. Supistukset ovat edelleen aika napakoita, mutta tulevat silloin tällöin eivätkä ole varsinaisesti kivuliaita. Kaiken tämän kanssa pärjää kotona oikein hyvin, mutta tiedän että töissä olo voisi olla toisenlainen.

Onko täällä muita kotiin komennettuja? Miten menee ja miten saatte ajan kulumaan?