Aamukamman katoamistemppu

Pari päivää sitten pohdiskelin, miltä pian alkava äitiysloma oikein tuntuu ja mitä kaikkea silloin aion tehdä. Noh, asioillahan on tapana mennä juuri niin kuin ei ole suunnitellut, ja siksipä minunkin aamukampani yllättäen räjähti kerralla palasiksi.

Päätin varata itselleni lääkäriajan viime viikonloppuna ja alkuviikosta napakoituneiden supistusten vuoksi – ihan kaiken varalta, jotta lääkäri voisi sanoa, että ei ole mitään hätää ja voin jatkaa töissä huoletta loppuun asti. Toisin kävi. Lääkäri huomasi, että kohdunkaula on lyhentynyt neljästä sentistä vajaaseen kolmeen senttiin ja kohdunsuu on siirtynyt kaukaa takaa melko eteen. Kiinni se onneksi vielä oli, mutta sen verran muutoksia on tapahtunut, että lääkäri käski jäämään kotiin lepäilemään. Ylitunnollisena ihmisenä olin kuitenkin loppupäivän vielä töissä, ja tänään kävin vielä hoitamassa loput järjestelyt sijaista varten kuntoon. Mutta töihin en siis tämän jälkeen enää mene ennen kuin lapsi aloittaa päivähoidossa. Jaiks!

Tällainen äkillinen poisjäänti on kaltaiselleni suunnittelijaluonteelle ihan hirveä tilanne. Olin tarkkaan miettinyt, mitä kaikkea ehdin ennen äitiysloman alkua vielä tehdä. Työpisteeni oli kuin pommin jäljiltä, koska aikaa siivoamiseen oli vielä reilusti. Eikä mitään tietenkään kannata siivota pois ennen kuin on varmaa, ettei sitä enää tarvita. Töissä tarvittavia materiaaleja sisältävät kansiot olivat hyrskynmyrskyn eivätkä kovinkaan loogisesti järjesteltyjä, sillä minulla piti olla reilusti aikaa laittaa ne järjestykseen. Tänään sitten heittelin lähes paniikinomaisesti kaiken tarpeettoman roskiin ja tarpeellisen kaappeihin ja laatikoihin. Ne mapit ovat kuitenkin edelleen epäjärjestyksessä ja sellaisiksi ne jäävätkin. Täytyy toivoa, että sijaiseni osaa kuitenkin nähdä epäloogisuuden yli ja löytää tarvitsemansa.

Toisaalta tilanteessa on puolensa. En ehtinyt stressata poisjääntiä viikkotolkulla, en ehtinyt kerätä liikutusta ja haikeutta ennen lähtöä kovinkaan pitkään (vaikka vähän olikin surullinen fiilis tänään) enkä ehtinyt kerätä paineita tai tehtävälistaa siitä, mitä kaikkea pitää tehdä valmiiksi sijaista varten. Sijainen hyppää nyt vähän vauhdissa kyytiin (vasta viikon päästä tosin; tässä välissä työtehtäväni hoidetaan erinäisin varasijaiskikkailuin), mutta luotan hänen ammattitaitoonsa ja kykyynsä ottaa homma haltuun. Työkavereiden kanssa ei tarvinnut järjestää halimaratonia, mikä olisi kyllä varmasti avannut kyynelkanavat aivan täysin – nyt lähtö sujui vähän vaivihkaa ja iloisella mielellä.

Parasta saikkukomennuksessa kuitenkin on se, että mitään pakkolepoa lääkäri ei määrännyt. Saan istua, seisoa, kävellä, saunoa ja elää muutenkin ihan normaalisti – mutta töihin ei ole menemistä. Saattaa kuulostaa kummalliselta, mutta työpaikkani portaiden määrän, työpäivän aikana kertyvän seisomisen ja kävelyn määrän sekä työhön liittyvän hektisyyden ja stressin huomioiden tämä on varmasti ihan hyvä juttu (minulla ei esimerkiksi ole mahdollista nostaa jalkoja ylös ja pitää pieniä lepotaukoja työpäivän aikana, kuten niin monet äitiysoppaat näillä raskausviikoilla kehottavat tekemään). Normaalielämän mahdollisuudesta huolimatta aion laiskotella ja nukkua reilusti normaalia enemmän. Nythän siihen on ihan lääkärin lupa. 🙂

Perhe Raskaus ja synnytys

Aamukampa harvenee

Äitiysloman alkuun on enää pari hassua viikkoa. Kaikki tämä tuntui toooooosi kaukaiselta joskus keväällä ja kesällä, ja vielä alkusyksystäkin mietin, että tässähän on vielä mahtavasti aikaa. Työviikot ovat kuitenkin kummasti huvenneet ja siinä sivussa raskausviikot karttuneet, melkeinpä huomaamatta. Vaikka olenkin viime viikkoina innolla laskenut viikkoja ja aamuja, on olo toisaalta vähän haikea. Tosiasia kuitenkin on, että olen poissa töistä ihan oikeasti aika pitkään (vaikka aikomus onkin palata töihin mahdollisesti jo vuoden 2017 alusta).

Äitiyslomani alkaa ns. viimeisenä mahdollisena hetkenä eli 30 arkipäivää ennen laskettua aikaa (joka on siis 3.1.), mutta silti melko aikaisin. Syynä ovat tietysti kaikki joulukuulle ja vuodenvaihteeseen sijoittuvat juhlapyhät, jotka siirtävät äitiysloman alkua aikaisemmaksi. Tavallaan kyllä harmittaa, että minun on pakko jäädä pois töistä näin aikaisin. Mieluummin olisin töissä vielä vähän pidempään, jos olo on hyvä,  ja venyttäisin äitiyslomaa sitten sieltä loppupäästä.

Ennen äitiysloman alkua on läjäpäin töitä tehtävänä, ja toivon että pystyn noudattamaan alkusyksystä tekemääni suunnitelmaa olla töissä ilman saikkupäiviä ihan loppuun asti. Vaikka viime päivinä vatsanseutu on ilmoitellut itsestään aiempaa napakammin ja olo on ollut välillä aika hutera, ajatus sairaslomasta tai jopa ihan pakkolevosta tuntuu hirveältä. Ennakoitua aikaisempi töistä pois jääminen saisi omat töihin liittyvät aikatauluni ja suunnitelmani sekaisin, mikä olisi minun kaltaiselleni suunnittelua ja etukäteen valmistautumista rakastavalle ihmiselle lähinnä stressaavaa. Jos vielä joutuisin makaamaan kotona niin, että en saisi tehdä mitään, tulisin varmaan hulluksi. Kaikki sympatiani niille odottaville äideille, jotka syystä tai toisesta joutuvat makaamaan joko kotona tai sairaalassa viikkotolkulla jo kauan ennen laskettua aikaa.

Toisaalta äitiysloman alkaminen on ihan huippujuttu, sillä ajatukset pyörivät yhä enemmän ja enemmän vauvassa ja kaikessa siihen liittyvässä. Toisin sanoen en ehkä ole enää se skarpein tai motivoitunein työntekijä, vaikka tykkäänkin työstäni tosi paljon. Viime aikoina olen törmännyt hieman liian monesti asioihin, joita en ole muistanut, jaksanut tai ehtinyt tehdä (tarkennus viimeiseen: en ole ehtinyt, koska silloin kun muistin, oli kiire ja sitten kun ei ollut enää kiire, asia oli jo unohtunut…jep). Viimeiset viikot olisi hyvä viettää kiireettömästi ja niin, että olisi aikaa valmistautua henkisesti vauvan tuloon. Ehtisi pääkoppakin kunnolla mukaan kaikkeen tähän myllerrykseen. Meillä on myös ihan käytännön tasolla valmistautuminen aika pahasti kesken, sillä muutamme kolmen viikon päästä ja loput hankinnat on tarkoitus tehdä vasta sen jälkeen. Niin että olisi tässä tavallaan jo muutakin mietittävää kuin työt.

Mitä sitten aion äitiyslomalla (ennen vauvan syntymää) tehdä? Tätä miettiessäni aina ensimmäiseksi iskee paniikki: miten mulla kuluu aika?!? Sitten tajuan, että suoritettavien asioiden lista on ehkä vähän liiankin pitkä. Aion järjestellä uutta kotia kuntoon, valmistella vauvalle kaiken tarpeellisen (ja vähän tarpeetontakin), pestä pikkuruisia vaatteita ja niin sanotusti asettua taloksi ihan rauhassa. Aion saada avoimen yliopiston opintojani eteenpäin. Aion leipoa ja tehdä ruokaa pakastimeen tulevaisuutta silmällä pitäen. Tietysti aion myös löhötä sohvalla, katsoa tyhmiä parhaita ohjelmia telkkarista, lukea kirjoja ja olla vaan. Ja toivoa, että vauva malttaa odotella ensi vuoden puolelle ennen kuin haluaa katselemaan maailmaa mahan ulkopuolelle.

Millaisia vinkkejä teillä on heittää äitiysloman ajankuluksi? Mitä kannattaa tehdä ennen vauvan syntymää ja mitä ehtii myöhemminkin? Ja mitä ruokaa sinne pakkaseen kannattaisi oikein kokkailla?

Perhe Raskaus ja synnytys