Potkut, ne potkut. Asia, jota varmaan jokainen tuleva äiti odottaa raskaudessaan melkein enemmän kuin mitään muuta. Alkuraskaudessa mietin, että miltäköhän ne oikein tuntuvat. Tunnistanko potkut sitten, kun niiden aika on? Netin ihmeellinen maailma kertoo, että vauvan ensimmäiset liikkeet tuntuvat ”perhosen lepatukselta” tai ”kuplilta alavatsassa”. Luulen kuitenkin, että jokainen odottaja kokee ne hieman eri tavoin – ovathan sekä äidit että lapset erilaisia.

Ensiodottajana tiesin, että ensimmäisiä liikkeitä voi joutua odottelemaan pitkäänkin, kun taas monet jo aiemmin raskaana olleet tunnistavat liikkeet helpommin ja aikaisemmin. Loogista sinänsä, kun tietävät mitä tunnustella. Minä tunsin ensimmäisiä epämääräisiä muljahduksia ehkä raskausviikolla 17; neuvolassa kysyttiin tuolloin, olenko tuntenut liikkeitä, ja vastasin etten ole ihan varma. Terveydenhoitaja sanoi: ”kyllä ne sitten ovat liikkeitä olleet”. Pari viikkoa myöhemmin istuin työpäivän jälkeen kaikessa rauhassa keittiön pöydän ääressä ja selasin varmaan Facebookia, kun tunsin pari hämmästyttävän selkeää tökkäystä vatsallani. Spontaani reaktioni oli alkaa nauraa ääneen, mikä tietysti aiheutti sen, että tökkäisyt loppuivat saman tien. 😀

Tuon jälkeen liikkeet ovat voimistuneet hitaasti, mutta varmasti. Nyt liikkeet ovat jo hyvin selkeitä ja sopivaan kohtaan osuessaan jopa hieman kivuliaita tai ainakin epämukavia. Beibi on osoittautunut melkoisen liikkuvaiseksi kaveriksi: etenkin nukkumaan mennessäni ja hyvää asentoa hakiessani saan usein sellaiset rummutukset kylkiini, että väkisinkin alkaa naurattaa. Välillä tökkäyksiä tuntuu hämmentävästi joko molemmissa kyljissä tai sekä alhaalla että ylhäällä yhtä aikaa. Liekö tyypillä silloin jokin jumppa- tai venyttelytuokio meneillään. 🙂 Nyt, kun Beibi on kääntynyt pää alaspäin, tunnen välillä kuinka pienet jalat tunkeutuvat pehmeää ylävatsaani kohti. Hassu tunne, mutta ei välttämättä kaikkein miellyttävin asia ainakaan heti ruokailun jälkeen…

Miehelle liikkeiden tunteminen tuli mahdolliseksi tietysti vasta jonkin aikaa minun jälkeeni, sillä ihan aluksi liikkeitä ei vielä tunne vatsan päältä. Kun hän viimein piti kättään vatsalla sopivalla hetkellä ja tunsi hennon liikahduksen, hän oli silminnähden yllättynyt. Vannoutuneen jalkapallofanin ensimmäinen kommentti tietysti oli, voisiko vatsan päälle jo alkaa asetella palloa treenivälineeksi. 😀  Potkujen tunteminen konkretisoi raskauden miehellekin ihan toisella tavalla kuin pelkkä kasvavan vatsan katseleminen. Miehen suhtautumisesta raskauteen voisin tarinoida enemmänkin, mutta ehkä säästän sen ihan omaksi postauksekseen.

Nyt, kun Beibi on jo melkein puolitoistakiloinen pallero, potkut alkavat myös näkyä ulospäin. Välillä on aika hurjan näköistä, kun koko maha heilahtelee ja pomppii vauvan liikkeiden mukana (kuten sanoin, aika liikkuvainen kaveri). Toisinaan näkee selvästi, mihin kohtaan tyyppi potkii; joskus taas maha näyttää toispuoleiselta, kun Beibi puskee itseään jommalle kummalle puolelle. Odotan mielenkiinnolla, millaisiin liikkeisiin vauva ja vatsa yltyvät, kun laskettuun aikaankin on tässä vaiheessa vielä 11 viikkoa!