Sehän potkii!

Potkut, ne potkut. Asia, jota varmaan jokainen tuleva äiti odottaa raskaudessaan melkein enemmän kuin mitään muuta. Alkuraskaudessa mietin, että miltäköhän ne oikein tuntuvat. Tunnistanko potkut sitten, kun niiden aika on? Netin ihmeellinen maailma kertoo, että vauvan ensimmäiset liikkeet tuntuvat ”perhosen lepatukselta” tai ”kuplilta alavatsassa”. Luulen kuitenkin, että jokainen odottaja kokee ne hieman eri tavoin – ovathan sekä äidit että lapset erilaisia.

Ensiodottajana tiesin, että ensimmäisiä liikkeitä voi joutua odottelemaan pitkäänkin, kun taas monet jo aiemmin raskaana olleet tunnistavat liikkeet helpommin ja aikaisemmin. Loogista sinänsä, kun tietävät mitä tunnustella. Minä tunsin ensimmäisiä epämääräisiä muljahduksia ehkä raskausviikolla 17; neuvolassa kysyttiin tuolloin, olenko tuntenut liikkeitä, ja vastasin etten ole ihan varma. Terveydenhoitaja sanoi: ”kyllä ne sitten ovat liikkeitä olleet”. Pari viikkoa myöhemmin istuin työpäivän jälkeen kaikessa rauhassa keittiön pöydän ääressä ja selasin varmaan Facebookia, kun tunsin pari hämmästyttävän selkeää tökkäystä vatsallani. Spontaani reaktioni oli alkaa nauraa ääneen, mikä tietysti aiheutti sen, että tökkäisyt loppuivat saman tien. 😀

Tuon jälkeen liikkeet ovat voimistuneet hitaasti, mutta varmasti. Nyt liikkeet ovat jo hyvin selkeitä ja sopivaan kohtaan osuessaan jopa hieman kivuliaita tai ainakin epämukavia. Beibi on osoittautunut melkoisen liikkuvaiseksi kaveriksi: etenkin nukkumaan mennessäni ja hyvää asentoa hakiessani saan usein sellaiset rummutukset kylkiini, että väkisinkin alkaa naurattaa. Välillä tökkäyksiä tuntuu hämmentävästi joko molemmissa kyljissä tai sekä alhaalla että ylhäällä yhtä aikaa. Liekö tyypillä silloin jokin jumppa- tai venyttelytuokio meneillään. 🙂 Nyt, kun Beibi on kääntynyt pää alaspäin, tunnen välillä kuinka pienet jalat tunkeutuvat pehmeää ylävatsaani kohti. Hassu tunne, mutta ei välttämättä kaikkein miellyttävin asia ainakaan heti ruokailun jälkeen…

Miehelle liikkeiden tunteminen tuli mahdolliseksi tietysti vasta jonkin aikaa minun jälkeeni, sillä ihan aluksi liikkeitä ei vielä tunne vatsan päältä. Kun hän viimein piti kättään vatsalla sopivalla hetkellä ja tunsi hennon liikahduksen, hän oli silminnähden yllättynyt. Vannoutuneen jalkapallofanin ensimmäinen kommentti tietysti oli, voisiko vatsan päälle jo alkaa asetella palloa treenivälineeksi. 😀  Potkujen tunteminen konkretisoi raskauden miehellekin ihan toisella tavalla kuin pelkkä kasvavan vatsan katseleminen. Miehen suhtautumisesta raskauteen voisin tarinoida enemmänkin, mutta ehkä säästän sen ihan omaksi postauksekseen.

Nyt, kun Beibi on jo melkein puolitoistakiloinen pallero, potkut alkavat myös näkyä ulospäin. Välillä on aika hurjan näköistä, kun koko maha heilahtelee ja pomppii vauvan liikkeiden mukana (kuten sanoin, aika liikkuvainen kaveri). Toisinaan näkee selvästi, mihin kohtaan tyyppi potkii; joskus taas maha näyttää toispuoleiselta, kun Beibi puskee itseään jommalle kummalle puolelle. Odotan mielenkiinnolla, millaisiin liikkeisiin vauva ja vatsa yltyvät, kun laskettuun aikaankin on tässä vaiheessa vielä 11 viikkoa!

Perhe Raskaus ja synnytys

Tervehdys!

Pitkään ajattelin, että enhän minä mitään raskauspäiväkirjaa tarvitse. Tai äitiyspäiväkirjaa. Ei minun tarvitse ajatuksiani mihinkään purkaa; tässähän tämä elämä etenee mullistavasta muutoksesta huolimatta. Toisin kävi. Tuli sittenkin tunne, että haluan kirjoittaa ajatukseni johonkin, jäsennellä päässä myllertäviä mietteitä ja mahdollisesti palata aiempiin pohdintoihini uudelleen. Päiväkirjani on pölyttynyt pöytälaatikossa jo vuosia, joten mitäpä sitä muutakaan ihminen nykyaikana keksisi kuin blogin.

Olen 30-vuotias ensimmäistä lastaan odottava naikkonen. Mieheni on minua pari vuotta vanhempi. Olemme pitäneet yhtä jo 12 vuoden ajan, mutta vasta nyt aika tuntui olevan kypsä perheen perustamiselle. Ehkäisy jätettiin pois viime helmikuussa, ja jo huhtikuussa – jopa hieman yllättäen – raskaustestiin piirtyivät ne paljonpuhuvat kaksi punaista viivaa. Tällä hetkellä eletään raskausviikkoa 29+1 ja vauvan laskettu aika on 3.1. Näin jälkikäteen ajatellen olisi ollut huomattavasti järkevämpää aloittaa blogi jo alkuraskaudessa, mutta ehkäpä palailen sopivina hetkinä myös niihin ensimmäisten viikkojen fiiliksiin.

Kaikki on tähän mennessä mennyt melko mukavasti. Pahoinvointi jäi vähäiseksi. Kipuja ei ole juurikaan ollut. Vauva on voinut hyvin eikä minusta ole kuoriutunut mitään hormonihirviötä (tai en ainakaan tunnusta). Olen jaksanut olla töissä ja jopa innostua työstäni raskaudesta huolimatta. Nyt kuitenkin huomaan, että ajatusten painopiste alkaa siirtyä yhä enemmän vauvaan ja tulevaan elämänmuutokseen. Työnteko alkaa maistua jo vähän puulta ja huomaan, että pesänrakennusvietti nostaa päätään. Onneksi äitiysloma on enää muutaman viikon päässä, ja väliin mahtuu monenlaista ohjelmaa. Enköhän siis kestä. 🙂

Vertaistukea ja kommentteja saa antaa, kysymyksiä saa esittää ja elämää saa ihmetellä täällä seurassani. Tervetuloa! 🙂

Suhteet Oma elämä Raskaus ja synnytys