Yksin kotona – tai siis kaksin
Tänä viikonloppuna on Beibin ensimmäinen vappu. Tänä vuonna meillä ei näy vappukoristeita tai edes ilmapalloja, mutta ehkä jo ensi vuonna pitää ostaa pikkumiehelle ihan oikea vappupallo. Myöskään vappueväiden suhteen ei Beibillä ollut vaatimuksia, joten herkut on valittu täysin äidin mielen mukaan: lempparisipsejä ja kirsikkakolaa. Ei kovin perinteistä, mutta munkkeja ja skumppaa ehtii nautiskella joskus myöhemminkin.
Syy vaatimattomalle vapun juhlinnalle on se, että vietämme sen Beibin kanssa kahdestaan kotona. Mies lähtee viikonlopuksi kotiseudulle, eikä edes juhlimaan vaan siivoamaan vanhempiensa kotitaloa (vuosi sitten olimme muuten samassa paikassa samoissa puuhissa ja olin juuri pari päivää aiemmin saanut tietää olevani raskaana!). Voisimme tietysti lähteä mukaankin, mutta matka on pitkä ja perilläoloaika lyhyt, joten emme halua istuttaa Beibiä autossa niin pitkää matkaa vielä, kun ei ole mikään pakko. Täytyy myöntää, että vähän jännittää. Toki Beibin hoitaminen on muutenkin pääosin minun vastuullani, mutta viikonloppuisin olen saanut sellaisia pieniä hengähdyshetkiä, jolloin olen voinut vaikkapa aamulla jatkaa unia vielä hetken, kun mies on viihdyttänyt vauvaa. Vähän myös harmittaa miehen puolesta, kun tiedän että hänestä on vähän haikeaa lähteä yksin. En uskalla edes kuvitella, kuinka kamala ikävä minulla tulisi vauvaa, jos joutuisin olemaan kokonaisen viikonlopun hänestä erossa. Muutama tuntikin on jo siinä rajoilla, tämä on testattu.
Välikommentti. Joku saattaisi tässä tilanteessa mainostaa viettävänsä ”yh-viikonloppua”, mutta minusta sellainen on ihan hirveän typerää. Moukkamaista suorastaan. Enhän minä ole yhtään sen enempää yksinhuoltaja tai vähempää parisuhteessa, vaikka mies onkin vähän aikaa poissa kotoa. En minä voi oikeasti tietää, millaista on hoitaa lasta yksin päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen, vaikka satunnaisesti olisinkin lapsen kanssa kaksin. Siitä olen kyllä varma, että sunnuntai-iltana olen ihan puhki ja odotan miehen kotiinpaluuta kuin kuuta nousevaa (ja hän on viikonlopun urakoinnin ja pitkien automatkojen jälkeen luultavasti vähintään yhtä väsynyt). Nostan hattua kaikille arkea yksin pyörittäville jo tässä vaiheessa – katsotaan, mikä on fiilis, kun viikonloppu on ohi.
Käytännössä aikamme Beibin kanssa kahdestaan kotona alkoi jo tänä aamuna. Sattui myös niin sopivasti, että takana on varsin rikkonainen ja huonosti nukuttu yö sekä kello 5.40 herätys. Tästä on siis oikein hyvä jatkaa viikonloppuun silmäpussit maata viistäen! Varsinaisia vappusuunnitelmia meillä (siis minulla, Beibi ei ihan vielä osaa kertoa suunnitelmistaan, vaikka hänellä sellaisia olisikin) ei ole. Osittain siksi, että tällä pienellä kylällä tuskin edes tapahtuu mitään, ja pääasiassa siksi, että mies lähtee autolla joten olemme niin sanotusti jumissa kotona. Tällä hetkellä ykkössuunnitelma on se, että ei tarvitse olla suunnitelmaa. Tehdään mitä jaksetaan, käydään toivottavasti ulkoilemassa ja muuten otetaan rennosti (ja tietysti vallataan sänky, sohva ja kaukosäädin, kun mies ei ole paikalla). Tarkemmin ajatellen tuo ei ihan hirveästi eroa meidän perusarjestamme. Ehkä tästä siis selvitään. 😀