Jokiasema
Tällä kertaa esittelyssä Joensuun satamassa sijaitseva Jokiasema. Monille Joensuulaisille paikka on varmasti tutuin kahvilan ja terassin osalta, jossa on mukava viettää kesäpäivää. Tässä vähän kuvasatoa ja tarinaa kyseisestä paikasta. Paikka on auki lokakuun loppuun.
Paikassa on siis tosiaan mukava käydä joko kahvilla tai bissellä, myös lemmikit ovat tervetulleita. Parasta on käydä paikassa auringon paistaessa, samalla voi ihmetellä vesiskoottereilla päristeleviä (tai sitten ärsyyntyä niistä, kuten minä itse) tai ihailla veneitä. Yksi purjevenekin sattui paikalle, kun tuossa yhtenä päivänä kävin. Paikassa järjestetään SUP-lautailua. Piti itse mennä tänä vuonna kokeilemaan mutta taitaa tänä vuonna jäädä välistä. Ois aika kiva kokeilla tuo reitti Karsikosta Jokiasemalle suppaillen. Jos suppailu kiinnostaa niin täältä löytyy järjestäjän kaikki tiedot: http://www.arctictrainers.fi
Kuva Jokiaseman terassilta
Terassilta löytyy myös ihka oikea merirosvo 🙂
Mukava kun on vihdoin ollut edes hieman lämmintä. Eikä ole satanut.
Paikan päällä saa myös aamiaista klo 7-10 hintaan 5€. Lisäksi tarjoillaan lounasta. Paikan päällä on myös erilaisia saunoja, niistä lisää tietoa paikan kotisivuilta: http://jokiasema.fi.
Lapsiakaan (tai lapsenmieliä/eläinten ystäviä) ei ole unohdettu, vaan vierestä löytyy myös kanoja, kukko(ja) (en ole ihan varma onko niitä useampi vai vain yksi. Olen tosin kuullut että kanalassa voi olla vain yksi kukko koska muuten todella syntyy kukkotappeluita) ja vuohia. Meinasin kirjoittaa tähän että bää! Mutta tajusin, että eihän vuohet kai sano niin. Mitähän ne sanoo? Viimeksi kun kävin niin ne vain maiskuttivat heinää. Hmm, käykää toteamassa itse :). Vuohien nimet on Mimmi, Miina ja Manta. Niitä saa ruokkia heinällä.
Loppuun merenneito ja hänen tarinansa. Nyt kun vielä vähän kesää jäljellä, yritän kertoa kesäkahviloista yms. kun kelejä vielä riittää. Muutenkin on nyt tarkoitus ruveta vähän ahkerammin kirjoittelemaan, noin pari postausta viikossa. Joten pysykäähän linjoilla :)!
P.s. Muutin vähän ulkoasua ja laitoin tuon bannerin, kai jokainen tunnistaa mistä se on? 🙂 Ulkoasu saattaa tässä vielä vähän vaihdella, ennen kuin saa lopullisen muotonsa.