hiirulaistossut
kun haaveilee vuosia käsityöblogin perustamisesta ja viettää kokonaisen sunnutai-illan toinen käsi koneella ja toinen koukulla lienee hyvä hetki aloittaa. aseenani toimii yleensä ottaen puikot, mutta tarvittaessa ja enenevissä määrin tartun myös koukkuun. kun varpaita paleltaa ja edelliset tossut ovat nyppääntyneet, hiirulaisharmaat tossut valmistuvat pylväitä virkkaamalla muutamassa tunnissa.
lankana toimii 2kertainen villa/ polyamidi-sekoitelanka, tässä tapauksessa novitan 7veljestä, koukun koko 4, jolla jäljestä tulee melko jämäkkää, mutta luultavimin myös kestävämpää.
kun ostaa satojen nappien varaston pikku-mummukalta kirppikseltä, on varaa valita millaiset somistukset milloinkin haluaa!
tietoteknisistä syistä EKAN blogitekstin postaaminen sai jäädä odottamaan tähän nimenomaiseen tiistaihin, ja atk-tuen kotiin saapumiseen.. alku ei siis sujunut ihan ongelmitta, mutta ehkä ajan myötä muuttuu helpommaksi (eli ei).