Vastuuta vai vastustusta?
Palaan jo aikaisemminkin käsittelemääni kuumaan ajankohtaisasiaan: aktiivimalliin. Niinhän minullekin sitten kävi, että vaikka olin aktiivinen omalla tahollani, ei aktiivisuuteni kuitenkaan täyttänyt näitä mystisiä aktiivisuuskriteereitä ja piiskaa tuli. Ehdin saamaan työpaikan, mutta annetun aikajakson puitteissa suoritettu palkaton koulutus, jota ilman työskentely olisi ollut mahdotonta, ei ollut tarpeeksi aktiivista, koska vaikka tunnit riittivät, palkatonta koulutusta ei lasketa. Niinkuin ei lasketa monia muitakaan satojen hyvien tyyppien tekemiä hyviä juttuja. Mutta en nyt jaksa siitä enää itkeä.
Tapahtui muutakin, nimittäin minusta tuli insinööri! Koulu on ohi, ja päivät täyttyvät tyhjäntoimittamisella ja ihmettelyllä. Lakkailen kynsiäni, pesen pyykkiä, ja katselen ikkunasta ulos. En vielä raaski kuitenkaan siivota koulujuttuja pöydiltä ja hyllyistä. Nyt on pakko laittaa iso vaihde silmään tulevaisuuden suunnittelussa.
Viikonloppuna Taloussanomat kirjoitti:
Hallitus esitteli aktiivimalli kakkosen: Töitä haettava itse, tai karenssi uhkaa
Jutun otsikko kertoo jo oikeastaan kaiken oleellisen, ja herättää kivitalon kokoisen kysymyksen: Kuka niitä töitä on sitten tähän saakka hakenut jos ei hakija itse??? Kenellä vastuu on aiemmin ollut? Nyt hei ihan todella ihmiset!
Peräänkuulutan nyt vastuunottamista omasta elämästä. Ymmärrän että on tilanteita ja sitten on tilanteita, mutta lähtökohtaisesti kukaan muu ei elä sinun elämääsi kuin sinä itse. Eikä kukaan muu elä minun elämääni kuin minä itse.
Toisaalla törmäsin tyrmistyneeseen epätoivoon, kun henkilö oli saanut hylkäävän päätöksen takuuvuokran maksamiseen taholta X. Asumistuki uuteen kotiin oli jo myönnetty, samoin huonekalurahaa nelinumeroinen summa, ja sitten takuuvuokra olisikin pitänyt maksaa itse. Kodit valitaan sen mukaan, paljonko saa tukia, ei sen mukaan mihin on itsellä varaa. Eletään velaksi lainalla, vipillä ja rahoituksella, koska tuet ja avustukset kyllä pyörivät. Ja itketään kun aktiivimalli leikkaa sen muutaman prosentin. Puhumattakaan siitä, että pian töitä on haettava itse!
Toisaalla kysellään neuvoa, miten saa parisuhteen näyttämään ei-parisuhteelta parempien tukien toivossa. Muutetaan parisuhteet asumuseroksi parempien tukien toivossa. Muutetaan kirjat siskon kummin kaiman koiran postilaatikkoon parempien tukien toivossa. Tehdään ihan mitä vaan parempien tukien toivossa. Tukien??? Mitäpä jos rakennettaisiin oma elämämme itse parhaan kykymme mukaan ja elettäisiin sen mukaan? Tuet ja avustukset ovat ehdottoman hieno ja arvokas asia silloin, kun elämä lyö turpiin ja lujaa. Ei liene kuitenkaan tarkoitus, että niiden varaan rakennetaan kaikki alusta asti?
Missä on se ryhti ja selkäranka, jota kai suomalaiseksi sisuksikin on kutsuttu ja joilla tämä maa on rakennettu?
Hyvän ystäväni ohjeita mukaillen: tämä elämä on juuri niin hyvää ja laadukasta kuin siitä itse itsellemme teemme! Että mitäpä jos jatkuvan vastustamisen sijasta otetaankin vastuuta!