Junalippu Rondaan

Tyhjensin toissa päivänä kukkarosta kaikkia turhia kuitteja ja järjestelin kortteja uusiksi. Jostain kukkaron uumenista tipahti pieni valkoinen, violettireunuksinen junalippu. Se sai suupielet kohoamaan korvia. Kyseessä oli junalippu heinäkuulta. Matkustin tuolloin Espanjassa, Andalusian alueella. Olin päätynyt reissullani pieneen, vain noin 30 000 asukkaan kaupunkiin Rondaan, joka vei kertaheitolla sydämeni. Säästelen melko harvoin matkoilta kukkaroon kerääntyneitä lippuja ja kuitteja, mutta tämän kyseisen junalipun halusin tarkoituksella säästää.

Tätä kirjoittaessani ulkona tuivertaa tuuli ja ikkunaan ropisee marraskuinen kolea sade. Junalipun näkeminen vei mielen hetkeksi lämpöön, Espanjaan ja kesään. Tajusin, että en olekaan jakanut matkakuvia täällä blogin puolella — Instagramissa kylläkin muutamia. Usein pimeinä kaamosaikoina onkin ihana muistella kesää. Se jollain jännällä tavalla tuo ripauksen aurinkoa muutoin melko harmaalle taivaalle.

Kesän matka vei minut ensin Malagaan, sieltä junalla Rondaan, josta matka jatkui Granadaan ja sieltä lopuksi takaisin muutamaksi päiväksi Malagaan. Halusin loman, joka yhdistäisi kulttuuria, rantaa, lepoa ja menoa. Kombo oli pitkälti täydellinen. Sää oli mitä mainioin ja upottaessani varpaita Malagan rantahiekkaan tunsin todella olevani lomalla. Levollisena. Malagassa pötköttelin pitkälti päivät rannalla, kuuntelin korvanapeista Maria Veitolan äänikirjaa, söin lounaaksi ja illalliseksi aivan liian monet batatas bravakset, join iltapäivällä sangriaa pienen ravintolan terassilla, siirryin muutaman askeleen eteenpäin nauttimaan jälkkäriksi paikallisen jäätelöbaarin herkkuja, ihailin kauniita katuja ja kujia. Annoin merituulen sivellä poskia ja auringonsäteiden kosketella ihoa. Malaga yllätti ja ylitti odotukset.

 

Juna kulki läpi kuivien maisemien. Tuntui kuin olisi ollut jossain elokuvassa johon oli laitettu päälle sellainen hieman oranssi filtteri. Ronda oli ollut bucket-listallani jo jonkin aikaa. Valokuvaajana minua kiehtoo hurjasti hyvin kuvaukselliset paikat. Olin nähnyt Rondan kuuluisasta sillasta, Puente Nuevosta muutamia kuvia Instagramissa ja niiden myötä halusin paikan päälle kokemaan kaiken tuon kauneuden itse. Heräsin ensimmäisenä aamuna aikaisin ja lähdin liikkeelle jo ennen kello yhdeksää. Hyvä että edes kahvilat olivat vielä auenneet. Kuljin kauniita ja hiljaisia katuja pitkin kohti siltaa, tietämättä yhtään, oliko maisemat todella niin sanotusti ”reissun arvoisia”. Kun pääsin sillalle henki melkein salpaantui. Tuli itku, onnen itku. Kuvat eivät todellakaan anna oikeutta noille upeille maisemille. Aamun aikaisina tunteina sillalla ei ollut melkein ketään muuta. Sain ihailla aamuauringon silittämää solaa aivan yksin. Se muisto on porautunut vahvasti mieleen.

Ronda oli muutenkin jollain jännällä tavalla paikka, johon oli hyvä pysähtyä. Airbnb-asunnossani oli kaksi kerrassaan taivaallista terassia, jossa oli ihana loikoilla iltapäivän auringon alla. Välillä jopa mietin, että voisipa tuonne muuttaa vaikka yhdeksi kesäksi.

Tuntui, kuin nuo kaksi päivää Rondassa olisivat kestäneet viikon. Se oli ihanaa.

Mieli hieman haikeana hyppäsin Rondasta junaan kohti Granadaa. Halusin kokea kaupungista lähinnä kuuluisan Alhambran, joten aika kaupungissa jäi vain yhteen yöhön. Mutta se tuntui tuohon hetkeen juuri sopivalta. Granada oli kaunis, helteinen, suorastaan kuuma. Rondaan verrattuna huomattavasti ruuhkaisampi. Ensimmäisen päivän iltapäivänä kapusin korkealle kukkulalle ihailemaan kaupunkia. Join varmasti yli litran vettä päästessäni vihdoin näköalapaikalle. Muut turistit olivat ottaneet paikallisbussin. Minä halusin kokea ja nähdä, ja kiivetä mielettömät määrät portaita +32 asteen helteessä. Mutta kokemus oli sekin. Kaduilla ei nimittäin ollut melkeinpä ketään muuta.

Toisen Granada-päivän aamuna suuntasin heti ensimmäisenä Alhambraan kolmen tunnin kierrokselle. Sekin tuntui aivan liian lyhyeltä ajalta. Alue on nimittäin valtava. Mutta kerrassaan upea. Satumainen. Aivan kuin Aladdinista.

Ennen kotimatkaa vietin vielä muutaman päivän Malagassa. Tapasin erästä kaupungissa asuvaa ystävääni, nappasin vielä viimeiset auringonsäteet rannalla loikoillen ja söin paljon jätskiä.

Nyt istun kotona Helsingissä. Sade ropisee edelleen ikkunaan. Huoneessa tuoksuu Granadasta ostettu suitsuke. Syön Rondasta ostetusta kulhosta jäätelöä. Hymyilen.

Alla vielä muutama kuva Granadasta ja Alhambrasta.

Lisää ajatuksiani yksin matkustamisesta voi muuten lukea Cosmopolitanin haastattelustani täältä.

Processed with VSCO with m5 preset

kulttuuri matkat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *