Koettelee vaan ei hylkää – ystäväni Kela

Viime viikon lopulla sain Kelalta kirjeen, jollaista jokainen opiskelija pelkää. Opintotuen takaisinmaksupyyntö.

No mikä siinä on niin vaikeeta, netistä löytyy taulukot joissa näkyy tulorajat. Jos menee yli, niin palauttaa heti kuukauden tuet vuoden lopussa niin ei tarvitse maksaa korkoja. Pöljä.

Niin mutkun. Olin niin kertakaikkisen naiivi tai kaappioptimisti (tai okei laiska enkä viitsinyt tarkistaa) että kuvittelin perheellisellä joka ei ole oikeutettu asumislisään tai -tukeen, olevan eri rajat. No **ttu ei tosiaan ole. Reagoin asiaan niin kuin jokainen aikuinen nainen eli itkemällä. Äänekkäästi. Useaan otteeseen. Mun päähäni ei mahdu miksi palkkatuloillani on väliä, jos hoidan vaadittavan, ihannemääräisen opintopistepotin kotiin. En myöskään käsitä millä aikuisen opiskelijan pitäisi elää. No mutta, eihän se yhteiskunta tosiaan sillain toimi, että opiskeluaika olisi kivaa. Sittenhän kaikki vaan haluais opiskella.

Yritän nähdä tilanteeni hyvät puolet. Saan kuitenkin opiskella ja tehdä töitä, kaikilla ei ole näitä etuoikeuksia. Valmistuminen saattaa vähän lykkääntyä kun pitää juosta entistä enemmän töissä, ettei tarvitsisi nostaa opintotukea, jota pitää palauttaa sitä myötä kun tienaa ja näinnikkäästi. Hintana saattaa olla oma pää ja se on ehkä vähän liikaa.

Jonain päivänä mä nauran tälle. Olisipa se pian. Esimerkiksi viimeistään ensi viikolla.

(Kuva Pasa & Atpon kirjasta Eniten vituttaa kaikki)