Paluu töihin – voiko siitä selvitä?

Epätoivoinen yritys olla positiivinen: näinä rankkoina aikoina täytyy muistaa olla kiitollinen, että ylipäätään on työ johon palata ja josta maksetaan palkkaa. Lisäksi sosiaaliset kontaktini lisääntyvät noin viidelläsadalla prosentilla.

Todellisuus: en halua enempää sosiaalisia kontakteja, varsinkin kun jotkut niistä saattavat olla pahansisuisia (ei en ole katkaisussa tai poliisiasemalla töissä vaikka välillä siltä tuntuukin). Haluan mököttää kotona kissan, puolison ja lapsen kanssa. Käydä välillä vaikka risteilyllä syömässä ja shoppailemassa hyvin, jatkaa samaa puuhaa esim. Tallinnassa ja saapua kotiin pakaasit täynnä karkkia, käsilaukkuja ja kosmetiikkaa.

Lomassa on vain se vika että se loppuu liian aikaisin. Ja fakta on, että nyt alkava arki on vasta kolmasosa arjesta joka syksyllä rävähtää silmille. Arkea on se että pojan ja minun kouluni alkaa ja samalla pitäisi vielä pysyä skarppina työelämässä. Väsyttää jo nyt.

No mutta, niin kuin Yazz asian vuonna 1988 muotoili, The only way is up.