Mutsis on

Lapseni lähti pariksi päiväksi (ja yöksi) ystävänsä ja tämän isoäidin kanssa reissuun. Muutama päivä rantaleikkejä puhtaissa vesissä poissa tylsien porukoiden luota eli heppu oli aivan innoissaan irtiotosta. Äiti taas…aivan kauhuissaan.

Joo mä tiedän, lapsi on jo kymmenen ja pärjää kyllä. Hän osaa uida ja on järkevä. Hän ei yleensä pode koti-ikävää matkoillakaan. Tämä on vaan ensimmäinen kerta kun hän on jossakin kauempana ilman porukoitaan kokonaista kaksi yötä. Luonnollisesti olen pyöritellyt mielessäni kaikki kauhuskenaariot. Ymmärrän etten mitenkään voi olla sydän syrjälläni aina kun hän on jossain muualla. Jonain päivänä hän (omien sanojensa mukaan) menee armeijaan, muuttaa pois kotoa jne. En voi viettää loppuelämääni peläten että hänelle sattuu jotain. Sitä paitsi hänelle voi sattua jotakin minunkin seurassani. Ja niin on käynytkin: heppu jäi auton alle minun kanssa ollessaan, vaikka pidin häntä kädestä kiinni. Luulen että poika on toipunut onnettomuudesta paremmin kuin minä. En voi unohtaa sitä, että mitä tahansa voi tapahtua koska tahansa. Tosiasioiden tiedostaminen tekee ihmisestä melko haavoittuvan.

Eli mutsilla on nyt vapaapäivä, myös töistä. Ajattelinko viettää sen synkkiä ajatuksia hautoen? Noo, itseasiassa…joo? Pihalla olisi fillari ja taivaalla aurinko. Nyt akka töppöstä toisen eteen. Illalla on Teatterikesän tapahtuma ja hyvää seuraa. Tämä on elämää.